LORVI!

Odotan sinua Berliinissä

2012-02-08T03:22:00.000-08:00

Otsikko ei viittaa mihinkään. Ei ainakaan tällä hetkellä
muita ajankohtaisuuksia: osaan soittaa jo vähän kitaraa. Sain ystävältäni kitaran, josta löytyi hyvin pieni, vaikeasti havaittava perhosornamentti.

(mulla on perhostatuointi. Komea)

Seuraavassa yöllä kirjoitettuja runoja, joista ei meinannut ottaa mitään tolkkua, ja jotka on kirjoitettava muualle pelkästään velvollisuudesta. Arabiaksi en toki kirjoittanut, vaan syötin viimeisen runon nokkelasti google kääntäjään.

Rakastan sinua,
rakastan sinua ylpeä kaikesta, mitä teet

- Et kaikesta
ja
- tietäisitpä

raitiovaunu ulvottaa laiskaa kiskoa
ollaan Pasilassa, ja veli salaa jotain
on kai laihtunut mutta
silti vahva ja minä
minä pysyn hänen rinnallaan

ja jos poliisit ottavat hänet siksi
mitä hän teki isälle

minä karkaan
pidän salaista Veljesliigaa yllä

maalaan graffitin vuoksesi
näiden kaikkien siltojen alle

...

7/10
ystävästäni haluaisi kuolla

kuten kaunis Annika
ja hauska Sini
ja vielä olisi salanimiä jaeltavana
monelle kaupungin tytölle

vaivaantuneina
vietämme perjantai-iltaa
nuolemme siideripullojen suita ja tiedämme
että toisaalla on paremmat bileet
joihin meitä ei kutsuta
ja jonne vain suositut ja ihmeelliset
ovat matkanneet

...

Mikä vuosi nyt on?
Nyt on jumalten vuosi!
Mikä päivä nyt on?
Nyt on veren päivä!
Hänen sydämessään on luoti
ja hänen jalkansa ovat
lasinsirut pirstoneet
hän ei elä
on jo kuollut, rouva
turhaan itket meille ulkomaalaisille kohtaloasi
turhaan maasi puolesta polvesi ruvelle raastat
olemme opettaneet jo lapsillemme
että väkivallan jälkeen
he voivat katsoa vielä hetken Disney Chanelliä
mutta sitten täytyy peseytyä!

ما السنة هو؟
الآن هو العام للآلهة!
ماذا اليوم هو؟
الآن يوم من الدم!
قلبه رصاصة
ويتم كسر ساقيه قطع من الانقسام الذي تعاني منه
هو لا يعيش
قد مات بالفعل، والسيدة
تبكي عبثا
سياستنا الخارجية
عبثا لبلدك
قطاع الركبة
لقد علمنا أطفالنا بالفعل
بعد أعمال العنف
فإنها يمكن مشاهدة لديزني شانيل في حين
ولكن بعد ذلك لا بد لي من غسل حتى!

2012-02-05T09:40:00.000-08:00

Pisara, joka halusi isona tulla puroksi
puro, joka halusi tulla joeksi
ja joki, joka halusi tulla koskeksi

koski, joka halusi olla poliisi
ja meri, joka halusi tulla isona sen poliisikoirakaveriksi

2012-02-03T03:05:00.000-08:00

Tomppa oli rumpali
Tomppa oli päättänyt tulla rumpaliksi
Tomppa ei osannut soittaa rumpuja
Tompalla ei ollut rumpuja
Ja hän halusi soittaa myös bassoa
hän osasi soittaa bassoa
mutta hänellä ei ollut varaa omaan bassoon
eikä rumpuihin
ja nyt tilanne kävi monimutkaiseksi:

Tompan isä halusi
Tompan soittavan klassista kitaraa
kuten hän oli nuorena soittanut
mutta Tompan äiti
osti Tompalle torven

äiti ei kuitenkaan kestänyt torven soittoa
ja naapuri tuli hulluksi ja kosti soittamalla pianoa
joten Tompan äiti ilmoitti Tompan lyyrakurssille
mutta Tomppa ei välittänyt lyyrasta
ja meni aivan sekaisin
koska isä aikoi ostaa Tompalle joululahjaksi
sen saatanan klassisen kitaran

Tomppa teki ratkaisun
johon todella monet meistä
olisivat myös ymmärrettävästi päätyneet
hän alkoi haaveilla klarinetista
mutta klarinettiinkaan ei ollut varaa
joten hän alkoi käydä balettitunneilla
ja isä ajatteli että nyt tuli Tompasta homo
että tätä se klarinettikin enteili
että olisivat jumalauta ostaneet ne rummut
ja isästä tuli torvi
ja äiti kutsui naapurin teelle
antoi tälle lahjaksi kitaran
ja alkoi itse soittaa pianoa

ja naapuri mietti itsekseen
siinä ohutta teekuppia pidellessään
että olipa perheellä varaa
ostaa kitara ja torvi ja lyyra ja piano
muttei rumpuja ei klarinettia eikä bassoa
että tässä kuviossa oli nyt jotain pahasti pielessä
muttei pystynyt keskustelemaan siitä
ja yritti soittaa kitaraa
jos se vaikka kantaisi
pianon melun yli

ja lopulta
soi torvi ja piano ja kitara
lapsi tanssi säestyksellä
ja kaikki loppui hyvin
joskin hieman sekasortoisesti
koska kirjoittajalla ei ole enää mitään hajua
kuka soittaa lyyraa
tai kenen oli se basso
jota Tomppa oli soitellut
aivan runon alussa

Muutama kommentti kaikille DJ Shadow-diggareille

2012-02-02T02:51:00.000-08:00

Olen riidellyt jo monta vuotta DJ Shadow-faneiksi itseään kutsuvien analfabeettien, jätesäkkien ja vässyköiden kanssa. Lähinnä Youtubessa, kun lähipiiristä ei löydy tarpeeksi haastavaa keskusteluseuraa. Ja enimmäkseen youtube-käyttäjien rajallisista näkemyksistä Josh Davisin tuotantohistoriasta ja sen menestyksellisyydestä.

DJ Shadow on kunkku. Hän on sisimässään spoken word-artisti, enemmän runoilija kuin viihdyttäjä, diskoilija tai hip-trip-hoppari. Ettekä te voi ymmärtää tätä. Viimeinen pisara oli, kun eräs suomalainen megatajuava levykauppa mainosti DJ Shadowin uusinta albumia The Less You Know The Better oikeen englanniksi että "Well, it is not Entroducing... but it's still good."

Mitä vittua.

Kuka toinen artisti on näin joutunut kärsimään ensimmäisen albuminsa erinomaisuudesta? Ok, monet, mutta silti harvat, suurta kunnioitusta ja arvostelumenestystä nauttivat. Rikos on suuri kun kyseessä on eräs aikamme hienotajuisimmista neroista, joka ei ole koskaan pyrkinyt miellyttämään yhtään ketään. Ja nimenomaan nämä musiikin nippelitietäjät ovat ne, jotka suhtautuvat skeptisesti hänen jokaiseen uuteen levyynsä. Peruskuluttuajat ovat vain että hei, vau, uutta matskua.

Entroducing... on klassikko. Ja niin ovat myös poikkeuksetta kaikki DJ Shadowin viisi (vain viisi!) albumia. DJ Shadow:n eniten haukuttu, toki ug-väen diggailema toinen albumi (toinen vain järjestykseltään, sisälsi paljon ennen tehtyä materiaalia kursittuna sievään kokoon) Preemptive Strike, oli ensimmäinen varjolevyni. Ostin sen Hollannista eräänä surkeana ja aurinkoisena päivänä, joten ostohetkeen liittyy hitusen liikaa tunnelmointia, mutta mulle se levy kolahti kuin halko kalloon ensikuuntelusta lähtien.

Ei se ollut helppo levy, varsinkin kun kuuntelin silloin vielä Ultra Brata, Sadea ja kirkasäänistä Jenny Wilsonia.

Väitän, että kolahdus enteili sitä, että musta oli kasvamassa runoilija.

Esimerkkikappale ei onnistu tavoittamaan sitä tyylikkyyttä, mitä Preemptive Strike on parhaimmillaan. DJ Shadoun ollessa kyseessä albumikokonaisuudet ovat hirvittävän iso osa kokemusta. Preemtivessä... on paljon "tylsiä" puhe- ja kattilanpaukuttelukappaleita, nimenomaan spoken wordia, jota on totta kai sämpläilty useimmiten populaarimarkkinoilta, kuten elokuvista, muilta bändeiltä (runonlausujiltakin) ja peleistä. Wikipediasivuilla on hauska linkki Almost cool-arviointipalstalle: levy on pisteytettykin seiskaksi, siis almost cooliksi.

Oikeastaan pidän tuosta lyhyestä ilmaisusta. Se on jotekin niin found poetryä. Profiloin itse itsenikin ihmisenä Almost cooliksi.

Toinen kerta kaikkiaan upea levy on hyvinkin arvostettu The Private Press, se todellinen "toinen levy". Oikeastaan se on paras levy, vässyköille soo sooksi. Tai ei ole. En tiedä. Kaikki ovat niin hyviä.
Ehkä mä sanon vain, että Preemtive Strike on paras levy, koska se on vähiten tykätty. Hyvä on myös uusin levy, väsynyt, mutta hyvä (The Less You Know the Better).

Mulla on albumille teoria, josta hössötin eilen kaverilleni. Levy ei ole niin täydellinen siksi, että siirtymät ovat aiempaa kömpelömpiä, ja kappaleet ovat eripuraisia. Tällä albumilla on myös Shadoun kaikkien aikojen tylsin biisi, Sad and lonely (halusin laittaa nimenomaan tuon videon, koska jollain ihkulla tasolla samaistun blondiin). Kappale tekee minut juu, hyvin surulliseksi ja yksinäiseksi. Huonolla tavalla.
En ymmärrä miksi hän on tehnyt sen. Tai ymmärrän. Vähän. Palataan teoriaani myöhemmin.
Toinen kappale, jonka kanssa mulla oli vaikeuksia, on Warning Call. Se on hauska ja helppo kappale, ei siinä mitään, mutta se hypähtää korville ei mistään. Pyhän epäjumalani rytmikorva tai järjestyskorva on pettänyt, toisin kuin edelleen sen iänikuisen Preemptive Striken kanssa, jossa hän on jättänyt kaiken makean viimeiseksi, kuten täydellisessä ateriassa...

Teoriaani. Josh Davis on kypsynyt arvostelijoihinsa. Hänellä on ollut luova blokki, joka on murtunut jossain vaiheessa sitten kuin kiinalainen pato. Hän on tuottanut vihoissaan kuin kimalainen (adjektiivit täysin perusteltuja) pari hienoa kappaletta ja näyttänyt maailmalle. Warning Call on tästä todiste.
Todiste vitutuksesta. Paska juttu on tietenkin se, ettei Josh itse laula, mutta kyllä mun tarkka silmä erottaa tästä selvän messagen hänen omille faneilleen.
Aiemmin mainitsemani Sad and lonely oli kertomus hetkestä ennen itsensäkokoamista. Olen itsekin sellainen omien juttujeni kanssa tällä hetkellä. Epätietoinen ja varovainen, selkäni on käyristynyt.

Warning callin ilmiselvä viesti paljastuu vasta uljaassa kertosäkeessä:
This is the greatest thing
You're ever likely to achieve in your life
Holding up the medals, you've won
While everyone else is swimming in circles
Working out, what happened to, everything you learnt in school
You don't remember them telling you that it's cool to be you

It's cool to be you when you like what you do
And you're strong, head strong,

I'm saying,

just saying

This is a warning call, a warning call
This is a warning call

The Less You Know The Better on levyn otsakkeenakin hirveän syrjäänvetäytynyt ja ahdistava.Vaikkei Davis haluakaan tehdä uutta Entroducingia, hän varmasti muistaa ylistyksen ja aplodit, joita hänen timantinkovat neljä muuta albumiaan eivät ole saaneet.

Joten fanit. Luottakaa. Antakaa Davisin kerätä paska matskunsa rauhassa. Toimittajat. Älkää enää mainitko hänen esikoistaan. Älkää ingressissä, älkää kainalotekstissä, otsikossa, kysymyksissä. Se oli yhdeksänkymmentälukua. Olette te jo Spice Girlsitkin unohtaneet.
Tapatte artistin.
Jos mulla ois massia mitä vois pistää mielin määrin haisemaan, satsaisin DJ Shadowiin. Toisin sen joltain rankalta klubilta Pariisista suoraan Helsinki Poetry Connectionin keikalle, jossa se sais kertoa lyriikkavalintojensa taustoja, jotka ovat aina paikallaan, todellisia helmiä. Esimerkit nyt perinteisimmästä päästä - Star Warsista, Lynchiin ja Splinter Celliin (peli) ja sitten myös Bama the Village Poetista The Hellersiin ja omiin teksteihin.

2012-01-22T02:31:00.000-08:00

Huomasin
vaimoni grafiikkaa
sinisiä pintoja viivoja

kummeksuin kun luin
Jaroslav Seifertin vaimon olleen
mustasukkainen miehensä runoille

monta tapaa
suhtautua puolison työhön
ylpeydestä vihaan
rakkaudesta inhoon ja häpeään

Ote Kari Aronpuron runosta Hammaslääkärin odotushuoneessa

Aika ajoin tulee pohdiskeltua, kuinka paljon kirjoittamiseni paineet johtuvat siitä, että avomieheni kirjoittaa niin paljon ja niin hyviä tekstejä. Hitto, eihän se voi olla vaikuttamatta, eihän?
Olen toki ylpeä hänen teksteistään (en niin ylpeä hänen taidoistaan viimeistellä ;) ), mutta kuten tanssijaystäväni totesi, hän ei voisi koskaan seurustella tanssijan kanssa, sillä liitto olisi varmasti täynnä kilpailua ja mustasukkaisuutta. Ja vaikken näin voimakkaasti itse linjaa kokemuksiani, niin onhan se Juhon pöytälaatikkotuotannon määrä varsin musertavaa löydettävää.

Toiseen aiheeseen.
Löysin NVL:n sivuilta seuraavanlaisen kurssin: http://www.nuorenvoimanliitto.fi/kirjoittajakoulutus.html

"Tule Nuoren Voiman Liiton runokokoelmakurssille keskustelemaan runokokoelman konkreettisesta työstämisestä, jakamaan pohdintojasi ja kuulemaan niin ammattilaisen kuin toisten kirjoittajien (ja lukijoidenkin) näkemyksiä asiasta."

Kerrostalorunoutta

2012-01-21T06:49:00.000-08:00

KERROSTALORUNOUTTA

laitetaanpas puoli-improlla. Nyt ollaan nimittäin rakkaan aiheen äärellä.

Jähmetyn keittiöstä katsomaan
minua pihalta tuijottavaa penskaa

meneeköhän hänelläkin
näin päin helvettiä
kun röökaa siinä soikeana
eikä laita karvareunushuppua päähänsä
edes kalseimmilla celsiuksilla?

Joo on mulla nämä villahousut
ja voin kertoa
että haarakin roikkuu polvissa asti. Lusikoin tiramisua jogurttipurkista
takana roiskuu kahvipannu.

Viimein hän syöksyy
avaamaan punaisen rapunoven
ja kolistelee naapuriin.
Äskeisen mitäänsanomattoman kohtauksen lisäksi
on meillä siis yhteinen seinäkin jaettavana.

---

Kukkani muistavat juurissaan
etelän lempeän tuulen
Annan niiden hiljaa ymmärtää
että ne joutuvat todennäköisesti viettämään
ainakin kymmenen vuotta
tässä samassa laatikoissa
ja että isännästä
ei myöskään päästä eroon.

Kasvit ovat kuin kissoja
ne kiipeävät ikkunalaudalle tuijottamaan valtakuntaansa
jossa ei tapahdu mitään
kunnes tulee oikea kissa
- hieno balineesi
ja kisailee mutta

tämä ei ole kissain runo
tämä on
liehdyttelijäin,
tragediain ja ylväiden runo
20-luvun runo
kosteuden runo
ilmanraikastimien ja
haaksirikkoisten

safarien ja heteiden runo.

Joskus jään tuijottamaan samaan suuntaan kuin huonekasvini.
taivaaseen

---

Rappuun on ilmestynyt uusi nimi:

MAGALHÄÈS SIUNTIO

---

[x] Sinun ei tarvitse kirjoittaa runoja
[ ] sinun ei tarvitse minun mielikseni kehua tätä runoa
[x] sinun ei tarvitse kärsiä minun puolestani
[ ] sinun ei tarvitse unohtaa unelmiasi
[ ] sinun ei tarvitse juosta
[x] sinun ei tarvitse palauttaa tyhjiä pullojani
[x] sinun ei tarvitse pelastaa kaikkia
[ ] sinun ei tarvitse omistaa puolta valtakuntaa
[ ] sinun ei tarvitse olla yksin
[ ] sinun ei tarvitse kuunnella minun katkeria puheitani
[ ] sinun ei tarvitse olla liian kiltti
[ x] sinun ei tarvitse tietää
[ ] sinun ei tarvitse pelätä
[x ] sinun ei tarvitse osallistua
[ x] sinun ei tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan
[ ] sinun ei tarvitse jaksaa
[ ] sinun ei tarvitse korjata hyllykköä tai lukea sitä paksua kirjaa loppuun
[ ]sinun ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani
[x] sinun ei tarvitse sanoa enempää

---

Maunula -> Jerusalem -> Maunula

PS. Olisipa minulla jotain sisältöä runoon/kokoelmaan
Jerusalemin ja Maunulan runot, samaan tyyliin kuin Kari Aronpuro on kirjoittanut kokoelman Kiinan ja Rääkkylän runot.

Kuin tappaisi yksikielisen satakielen

2012-01-21T05:43:00.000-08:00

Double easy, double happy

Tuhkatun ruumiin syöminen
saattaa laukaista psykoosin

Väärennettyjen taulujen näyttely

Writer's block kuuluu kirjoittajille, jotka ovat jo pitkällä urallaan. Ei meille amatööreille, jotka innostuksissamme nuohoamme piippuja niin rempseällä pensselillä, että puolet noesta jää tunneliin ja puolia saa hangata vaatteistaan vuosien jälkeen.
Ja silti.
En ole pystynyt kirjoittamaan pitkään aikaan mitään. Yhden lauseen luominenkin huimaa. Kyllä, juuri tällä hetkellä, huimaa, tuo kyynelet silmiin.

Vuoden 2011 loppu ja -12 alku ovat olleet synkkiä. Hyvä, että on järki tallessa. Tilanteita olen kompensoinut harjoittelemalla kitaran soittoa, baletinkin olen aloittanut pitkän tauon jälkeen. Taidetta molemmat, joten luovuudenpuutteesta en voi itseäni syyttää.

Kun on ensin kertonut, ettei ole saanut mitään kirjoitettua, on varmaan oikea hetki mainita, että Helsinki Poetry Connection päräyttää taas ennenkokemattomalla saunajameilla ensi viikon torstaina. Olen myös esiintymässä. Esiintymiset ovat hyvä juttu; on kerta kaikkiaan pakko kirjoittaa. Pakko. Sauna miljöönä on varmasti erinomainen runonlausuntaan, sillä intiimiydestään huolimatta suomalaiset ovat oppineet pitämään sitä vapautumisen paikkana.

Kävimme kuvaamassa tulevien esiintyjien (Harri Hertell, Riikka Heinonen, Dxxxa D ja Juhana Hurula) kanssa jo promokuvia tapahtumaa varten, ja voin vakuuttaa löylyjen laadun olevan tolallaan. Spesiaalista illasta tarkempia tietoja Helsinki Poetry Connectionin omilta blogisivuilta. Nyt jos koskaan, olet Lämpimästi tervetullut.

HELLUREI

2011-12-30T10:36:00.000-08:00

Tuollaisen otsikon jälkeen pitäisi jatkaa rempsakasti. Lymyilen silti epätyytyväisyydessä - olen pettynyt kirjallisiin suorituksiini täällä. Aina, kun minulla oli seuraa Villa Sarkiassa, olin erityisen luova ja tyytyväinen, ja kun talo jäi tyhjäksi, tylsistyin ja luovutin.

Painuin ajoittain jopa niin pohjalle, että kyseenalaistin koko runoilijuuteni. Ei hitto, ei tämä kannata, en minä osaa. Ylen tekemä lyhyt radiohaastattelu sai minut jälkeenpäin häpeämään, eihän minulla ole edes julkaistua kirjaa.

Tällainen angstailu on mulle hyvin tyypillistä. Se, ettei minulla ole vielä kustannussopimusta ja kaikki hyvät suunnitelmat tuntuvat kaatuneen, on jyrännyt itsetuntoni. En ole sellainen tyyppi joka vastoinkäymisistä RÄJÄHTÄÄ ja NÄYTTÄÄ MAAILMALLE, olen vain tylsimys, joka haluaa vaihtaa johonkin helpompaan lajiin jossa voi päteä. Kalenterini vuosikertaaminenkin tuntuu oudolta. Sen mukaan olen tehnyt tänä vuonna todella oivia ratkaisuja ja vaikuttanut normaalilta, peräti menestyneeltä ihmiseltä, mutta itsetuntoni väitän korjaantuvan vasta kun saan sen ja sen asian tehtyä.

Täällä olen sentään: kirjoittanut yhden päiväkirjan täyteen ja aloittanut toisen
kirjoittanut: ainakin yhden runosarjan, muutamia nihilistisiä blogitektsejä
olen: myös koonnut valokuvasarjan, nähnyt Päijänteen ja viettänyt joulua
tulevaisuudessa: olen täydellinen, teen töitä, opiskelen ja lähden matkalle. Perussetti.
Paras kaverini on: tietokone ja David Bowie
Olen 177 tai jotain sinnepäin pitkä ja isona haluaisin oppia piirtämään ja lentämään

Niin monta kertaa olen täällä joutunut käyttämään miesten kalsareita lenkkihousuina
niin monta kertaa manannut talvitakkini jättämistä kotiin
Niin monet illat kaivannut kosketustasi ja hiljaisuuttasi
liian monet juorut jättänyt näiden ohuiden seinien sisään
Liian monelta hiireltä katkaissut kaulan
liian monen kyläläisen
silmissä katkeruus ja kaipuu
ja harvan helsinkiläisen käytöksessä
röyhkeys ja sikailu
Niin monet sivut olen jättänyt tyhjiksi
yhden elokuvan saanut valmiiksi
ja kymmenet katsonut puhki.

Kynttilä Lena Zavaronin muistolle

2011-12-27T06:35:00.000-08:00

Lena Zavaroni oli ensimmäinen rakastamani laulaja. Äitini, jolla on maailman paras musiikkimaku, soitti häntä ajomatkoillamme. Ja jos ei soittanut, olin turvaistuimessani murheissani ja kiukkuinen.

Lena oli lapsitähti, ennen kaikkea. Vaikka hänet puettiin nukeksi ja hänet laitettiin laulamaan aikuisten naisten lauluja, ei kukaan pystynyt muokkaamaan ja peittämään hänen isoa, isoa ääntään, joka oli niin typerryttävän ammattimainen että hän sai top kympit ja tenavatähdet polvilleen. Hän oli kymmenen, kun hän painoi sydämeensä ja ymmärrykseensä sellaisten kappaleiden sanat kuin "End of the World" ja "Ma', he's making eyes at me".
On pelkästään surullista, että ne, jotka nykyään muistavat Lenan muistavat hänen sairautensa; piinaavan, pitkän ja tuloksettoman kamppailunsa sekä anoreksiaa että masennusta vastaan.
Kuuntelin Spice Girlsejä kun Lena haudattiin maan lepoon, joten minun muistoinani tulee aina olemaan hänen voimakas äänensä, ei surkea kohtalonsa, josta voitte lukea toisaalta.

Juho oli löytänyt joululahjakseni Lenan toisen levyn, "If my friends could see me now":n Sitä voisi kutsua sankariteoksi. Sitä levyä en ole löytänyt mistään, enkä juuri levyn kappaleitakaan internetin kylläisestä maailmasta. Äidilläni se oli, olisi ehkä pitänyt kysyä ensimmäiseksi häneltä... joka tapauksessa, kun laitan levyn pyörimään, nautin jälleen suosikkikappaleistani, joita en ole kuullut ainakaan kahteentoista vuoteen.

Kymmenvuotias Lena ja menestys. Ensimmäinen ja edelleen ainoa lapsitähden levy Englannin top kympissä. Myös Suomessa levy nousi seitsemänneksi ostetuimmaksi ilmestyessään.

Tuskin hän tunnisti
yhdestäkään kannesta itseään. Tässä ylimeikattu kasari-Lena. Viimeiseksi
jäänyt levy.


Pullukasta lapsesta ihanaksi hoikaksi Lenaksi! Kusipäät.

Dägä talk & HPC:n vuotuiset pikkujoulut

2011-12-19T08:42:00.000-08:00

Harri Hertell on tuonut uuden mediaulottuvuuden Helsinki Poetry Connectionille, Dägä talkin! Vastedes lisäilemme YouTubeen kohtaamiemme runoilijoiden haastatteluja. Tässä ensimmäisiä, Risto K. Järvisen, Juho Niemisen ja Kasper Salosen ääninäytteitä. Nieminen&Salonen-duon haastattelu otettiin täällä Sysmässä, Villa Sarkian terassilla.

Seuraavat (nöyryytyskuvat) on otettu pikkujoulutemmellyksen keskeltä. Niistä viimeistään näkee, kuinka suuressa kamerantarpeessa olen. Syntymäpäiväni sattuvatkin olemaan neljäs päivä tammikuuta...

Olen todella kiitollinen siitä, että porukka jaksoi tulla tänne asti juhlimaan. Vietin varmasti kaksi parasta päivääni tässä kunnassa; yhtään Sysmää väheksymättä. Talokin oikein pullisteli ylpeydestä tarjotessaan saunalöylyt ja tilat niin monelle runoilijalle. Harmillista tietysti oli, etteivät kaikki halukkaat päässeet paikalle.

Heh, ja niin. Tuo taustalla näkyvä muovijoulukuusi löytyi kemujen aamuna kellarista! Miten voi olla mahdollista?! DÄGÄN HENKI!

Osa Helsinki Poetry Connectionin inspiroimasta sokeritaiteesta

Kaikki on valmista pikkujouluun.

Ovet kutsuvat tulijoita.

Olin niin onnellinen Juhon jälleennäkemisestä että istuin hänen päälleen.

Huomatkaa Juhon tuoma joulukukka.

Harri ja isännän elkeet.

HPC:n varmaan lahjakkaimmat laulajat bluusin ja glögin armoilla: Kasper ja Ellu

Nää on kyllä aivan hirveitä nää salamakuvat.

Sporakuski Jarkko aloitti pikkujoulun runojamit. Olen hänen faninsa.

Ou beibi.

Heikin sielu lausumassa Sysmän yössä.

Beatin ja dägän henki

Viimeinen (muisti)kuva.

Se on anime. Katso se silti.

2011-12-18T14:14:00.000-08:00

Tämä ei ole elokuva-arvostelu, koska en osaa sellaista kirjoittaa, tämä on hatunnosto - ei, ylistys - yhdelle suosikkielokuvalleni, Hayao Miyazakin Tuulen Laakson Nausicaälle. Ole hyvä ja laita jompi kumpi kappaleista soimaan!

Humaani, ekologinen, ajankohtainen, kantaaottava... niin kovin nipisteleviä ja vähäpätöisiä sanoja tämän suuren tarun rinnalla. Ja silti valtaisa Tuulen Laakson Nausicaä joutuu näiden sanojen armoille tuhansissa ja taas tuhansissa arvosteluissa. Tuntuu melkein väärältä, että useimpien videoiden alustuksessa on se WWF Suosittelee-teksti, sillä se lyö filmiin heti puolensa valinneen leiman.

Jos olet lukenut tähän asti, etkä ole nähnyt elokuvaa, kannattaa lopettaa sillä aion spoilailla pitelemättömästi.

Tuulen Laakson Nausicaä ei valitse puoltaan. Luonnon, sen eläinten (pääasiassa helvetin rumien hyönteisten) ja jakautuneen kansan välille ei synny hyväpaha-vastakkainasettelua, sillä jokainen tahtoo pohjimmiltaan hyvää ja seuraa vain vimmaisesti omaa henkiinjäämiseen vaistoaan.

En halua keskittyä juonikuvioon, mutta pieni alustus on tehtävä. Tulevaisuutemme planeetta näyttää varsin kurjalta. Saastemeri on niellyt suurimman osan ihmiselämästä, ja viimeiset kansat sinnittelevät tyylillään. Tuulen laakso on rauhallinen kyläyhteisö ja Nausicaä sen viisas prinsessa. Tuulen laaksoa ympäröivät kansat ovat kokeneet sodan ja valloittamisen keinoksi selviytyä alati lähestyvältä saasteelta. Kansat on yhdistettävä yhteiseksi rintamaksi ekohaastetta vastaan.
Eeppisen kerman tuo myös se tieto, että yksi porukka on kaivanut muinaisen Jumalsoturin haudastaan ja kaavailee siitä voittamatonta helvetinsotilasta. Tämä lisää muiden osapuolten pelkoa ja sitä myöten sotaintoa. Ohmut, aivan ihanan nerokkaat jättiläishyönteiset ovat saastemeren vaarallisimpia asukkeja. Saastemeri on niiden maata, ja tasapaino järkkyy, jos siihen kajotaan. Selkeämmin sanottuna, valtavat ohmut saattavat lähteä tuhatpäisenä laumana liikenteeseen ja tallomalla hyvästellä rippeet ihmiskunnasta.

Lähes 25 vuotta vanha elokuva on ajankohtaisempi kuin koskaan - ja voihan hemmetti, käytin tuota iljettävää sanaa. Täytyy jatkaa palvomisen tietä ja lopettaa vatvominen.

En voi edes kertoa, kuinka paljon rakastan päähahmoa, Nausicaätä. Hänen hahmonsa on jumalallinen. Haluan olla samanlainen, täynnä viattomuutta ja rohkeutta. Saatan ottaa hänet liiankin henkilökohtaisesti...

Prinsessa on kristityn marttyyrin perikuva, mutta tässä tapauksessa, ehdottomasti positiivisessa mielessä. Elokuvan Nausicaä on varsin erilainen kuin sarjakuvien. Mangassa hän käy päässään läpi kaikenlaista diippiä shittiä, mutta tämä on Miyazakin valinta. Elokuvan Nausicaä pysyy järkähtämättömän rakastettavana ja tiedostavana kuolemaansa saakka.
Ja hänen lentotaitonsa! Liituri! Hänen hiuksianostattava kykynsä kommunikoida petojen ja eläinten kanssa! (Hiuksianostattava ei varmaan edellisen lauseen yhteydessä toimi, mutta elokuvan nähtyänne ymmärrätte).

Muutamat kohtaukset suorastaan särkivät sydämeni. Itkin katketakseni, kun Nausicaä, käsi ja jalka säpäleiksi ammuttuna, yrittää estää ohmun poikasta menemästä happomereen. Jo valmiiksi romutettu jalka vajosi happoon, ja silti prinsessa vain työnsi hyönteistä etäämmälle, kunnes lyyhistyi voimansa menettäneenä.
Rakastin myös alun voimakasta kohtausta, missä Nausicaä rauhoittaa vuoren kokoisen ohmun pienellä huilulla ja muutamalla pikkupommilla. Entäs se kohtaus, jossa hän irrottaa hymyillen kaasunaamarinsa myrkkymetsässä pelastaakseen muutaman itsekkään vanhuksen?

Prinsessa ja ohmunpoikanen

Lopusta en voi puhua. Se on niin järisyttävän kaunis.

Joku kriitikko oli tölväissyt, että ekologisuus ja pasifismi on Nausicaässä päälleliimattua. Että mitä? Toisin sanoen: mä katoin elokuvaa, joka kertoi jostain sodan ja ekokatastrofin partaalla sinnittelevästä kylästä ja musta se aihe oli vähän niinku ärsyttävä, että olis ne voinu laittaa jotain kivaa väliin, joka ei siis kertois näistä hohhohhoijaajutuista.
Hitto näitä viisastelijoita. Näen sieluni silmin tämän finninaaman miettimässä elokuvan TEEMOJA ja KANTOJA ja TEESEJÄ ja SANOMAA ja PIILOTETTUA SANOMAA, sillä hän ei voi eikä osaa vain kirjoittaa rakastavansa tai inhoavansa. Nykyiset kritiikit ovat lähinnä esittelyjä. Jos kriitikko ei ole pitänyt työstä, hän viljelee pelkästään viheliästä nonsensea. Totta kai kriitikon täytyy olla huolellinen mutta äh... kun erityisesti lehtien arvostelut on nykyään pelkkiä tekstiviestejä, joiden ainoa informatiivinen sisältö on tähtien, pallojen tai pisteiden määrä. Meiltä on kielletty lapselliset sanat en pidä ja pidän. Ilmiö ei välttämättä ole yksittäisen tahon synti, ehkä se on vain tämä intellektuellismin pyyhekumi ja itsesensuuri.

Tuulen Laakson Nausicaäta on vaikea kuvailla. Se on sydämen ja sielun elokuva. Se koskettaa tarkoin varjeltuja tunteitamme kaikella naiviudellaan ja hyvyydellään. Se ei ole hyvä tai huono leffa, se ei minulle henkilökohtaisesti ole elokuva laisinkaan. Taidetta se on, tai se on jotakin, jonka voi vain taiteen kautta tuoda esille.
Ystäväni lahjoitti minulle oman deeveedeensä sanoen, että minun on katsottava se yksin ja vasta kun tunnen hetken oikeaksi. Olin skeptinen; pidän hyvin harvasta elokuvasta. Löysin jopa Henkien Kätkemästä huomautettavaa.

Se on ANIME. Katso se nyt kuitenkin.

Laitoin levyn pyörimään eräänä hämärtyvänä iltana, kun asuntoni oli tyhjä eikä J ollut palaamassa pariin päivään. Kohdallani vaikutus oli varmaan poikkeuksellinen ja henkinen, miltei paranormaali. Muistan kyynelten virranneen joo viiden minuutin katselun jälkeen. Suurin syy tähän oli täydellinen, täydellinen ihminen, Nausicaä, Tuulen Laakson prinsessa.

Hayao Miyazaki saa voimansa korkeammalta. Hän on näkijä. Hän käsikirjoittaa, ohjaa ja piirtää niin vavahduttavia ja ilahduttavia elokuvia (törmäsin myös arvosteluun, jossa joku kehtasi pitää Hayaon käsikirjoitustaitoja puutteellisina), että pyörin tuskissani ihastuksesta. En lähde vertailemaan Miyazakia muihin ohjaajiin tahi ihmisiin, sillä hänen tyylinsä on täysin omaperäinen. Joitakin siltoja koitan kuitenkin rakentaa Muumilaaksoon ja erakkoluontoiseen Tove Janssoniin, mutta tämäkin tuntuu väkinäiseltä. Hayao Miyazaki on verraton.

Katsoin lapsena Pokemoneja (jotka eivät olleet niin huonoja, ja lisäksi ne korostivat "eläinten" ja ihmisten ystävyyttä, joskin hiukan vinoutuneella tavalla), Prätkähiiriä ja Power Rangerseja, mutta nykypäivän lastenanimaatiot järkyttävät minua. Eivät edes lippulaivat Toy Story, Wall-E*, Shrek tai Disneyn "kovat" animaatiot esimerkkinä nyt vaikka Kung Fu-panda, pärjää mitenkään Studio Ghiblin animaatioille. Vanhemmat klassikot, kuten Leijonankuningas ja Pocahontas, ovat kyllä verrattavissa Nausicaän. Ja miksi minä tuhlailen kursiiveja? Tämä ei ole arvio!

Kyllä lapset tykkäävät Smurffeista, Alvin ja Pikkuoravat 3D:stä ja vaikka mistä paskasta, kun ei heille muutakaan tarjota. Tintti (3D) oli ihan hyvä yritys, joskin sen taustalla on erinoimainen sarjakuvasarja.
Tinttikin ryssitiin juuri siinä vaiheessa elokuvaa, kun ei enää viitsitty seurata Hergén moniulotteista juonta. Ehei - aikuiset studioissaan olivat päättäneet, että tähän väliin tarvitaan kunnon kaksintaistelu, sellainen, jossa murskataan maisemaa ja särjetään paljon lasia, niin siis juuri sellainen, josta lapset varmasti tykkäävät. Elokuvassa on täysin tuulesta temmattu kohtaus, jossa nosturit mäiskivät eläimellisesti toisiaan mäsäksi...

Okei, päättäkööt lapset itse mistä tykkäävät, lopetan jeesustelun. Minä olen kuitenkin jo aikuinen, eikä minulla ole kuin kivenmurusia jäljellä niistä mielikuvituksen valtakunnista - muistoja siitä, mitä oli elää vailla ironian ja todellisuuden rasvaista taljaa.

http://www.nausicaa.net/miyazaki/manga/nausicaa.html - Alkuperäinen mangasarja - meikäfanilla tilauksessa. Pakko kertoa vielä sitten, minkä fiiliksen se herättää, kun olen muutenkin näin päissäni. Sarjis on reilu tuhatsivuinen. Eli suht reilu.
Ja nyt...

Katso elokuva tästä!

Kehno versio. Oikeasti Nausicaä of the Valley of the Wind/ Katse no Tani no Naushika täytyy katsoa hämärässä, rauhassa, hyvästä telkkarista - ja yksin.

*Luin, että Wall-E:n tekijät ammensivat avoimesti Tuulen laakson Nausicaästä.

Ei murhetta

2011-12-14T09:08:00.000-08:00

Hienoa!

2011-12-14T08:42:00.000-08:00

Katson parhaillaan Teemalta lasten oppimisvaikeuksista kertovaa dokumenttia. Löysin hengenheimolaiseni pojasta, jolla on vaikeuksia matematiikan kanssa. Todella suuria vaikeuksia.

Soitin Juholle itkuisena ja helpottuneena. Pojalla oli täsmälleen samanlaisia ongelmia kuin minulla, mutta onneksi hänet osattiin ottaa vakavasti. Olen nähnyt kymmeniä ja kymmeniä dokumentteja lukihäiriöisistä ihmisistä mukaan lukien prisenssa Victorian, jonka oppimisvaikeudesta on tehty suorastaan kansallistarina.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun joku mainitsee televisiossa, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat niin huonoja matematiikassa, että se luokitellaan häiriöksi. Tai että sille ylipäänsä voi olla selitys, muu kuin yleinen oppimisvaikeus tai tyhmyys.
Kun nyt tutkin internetin aarteistoa, löydän lukuisia sivustoja aiheesta, esimerkiksi wikipediasta, otsikolla "dyskalkulia".

On täysin selvää, että ongelmani matematiikan kanssa on poikkeuksellista, ja se on myös täysin selvää jokaiselle minua koskaan opettaneelle aikuiselle. En silti koskaan saanut minkäänlaista hyväksyntää tai apua. Paras matematiikan kokeiden tulos koko elämäni aikana on 6-. Naurakaa vaan. Kyllä se muakin aika paljon naurattaa.

Kun lukion rehtori havaitsi matemaattiset lahjani, hän vaikeni. Pitkän aprikoimisen jälkeen hän ilmoitti, etten koskaan pärjäisi lasten kanssa.

Ala-asteella matematiikan opintoni eivät koskaan alkaneet. Ensimmäisestä oppitunnistani saakka ollen ollut täysin pihalla. Kun opin laskemaan kymmeneen, tulivat kaksinumeroiset luvut.
Esimerkiksi 20.
Äitini opetti laittamalla kaksi kymmenen markan kolikkoa eteeni, ja pyysi sanomaan ääneen, mitä näen.

Sanoin: kaksi kymppiä.
Äiti: paljon se on?
Aura: En tiedä.
Äiti: Kaksikymppiä?
Mä: ...!

Tajusin summan vasta kun se sanallistettiin. Lukuna 20 oli vain jotakin, jotakin. Muistan tälläiset tilanteet hyvin; en ole unohtanut niitä satoja nöyryytyksen hetkiä, joita olen opintojeni aikana kokenut. Kun digitaaliset rannekellot tulivat muotiin, olin pihalla ajasta, sillä numerot olivat kaiken ongelman ydin, niin kuin lukihäiriöiselle aakkoset.

Kun luokkakoot ovat kasvaneet, on hemmetin vaikeaa järjestää yhdelle tai muutamalle oppimishäiriöiselle aikaa tai tukiopetusta. Jos jouduin pienryhmään, ei se juuri oppimiseeni vaikuttanut, sillä en vain oppinut. Kertaakaan minua ei missään tehtävässä armahdettu, minulle ei annettu lisäaikaa, eikä kukaan tullut kannustamaan. Opettajat lähinnä säälivät ja ärsyyntyivät. Pahimmassa ja useimmassa tapauksessa minut laitettiin jonkun toisen viereen istumaan, niin, että luokkakaverit joutuivat neuvomaan minua opettajan sijaan.

Lukion opintosuunnitelmassa ei ollut kohdallani mitään järkeä. Ei mitään. Lyhyessä matematiikassa pakollisia kursseja oli kuusi, ja voitte kuvitella kuinka monta niitä oli minulle, kun en koskaan päässyt läpi ensimmäisellä, joskus toisellakaan kerralla. Olin itselleni hyvin, hyvin vihainen, kun en edennyt kemiassa, vaikka rakastin kyseistä ainetta. Yritin roikkua jatkokursseilla, enkä vain siksi että saisin täyttää jonkun putkilon räjähtävällä nesteellä, vaan siksi, että taulukot ja arvoitukselliset luvut, yhdisteet ja teoriat kiehtoivat minua.
Jos minulla olisi tärpännyt matematiikassa, opiskelisin luultavasti kemistiksi tai arkelogiksi.

Olen käyttänyt matematiikkaan enemmän aikaa kuin mihinkään oppiaineeseen koskaan. Tästä kiitoksena todistuksessani on pelkkiä nelosia ja vitosia. Olin ahkera tyttö, yhdessäkin todistuksessa opettaja ihmettelee arvosanojani, koska olin aina paikalla ja kuuntelin tarkasti. Hän epäili minun vain olevan koekammoinen (sitäkin).

Kärsin matematiikasta psyykkisesti ja fyysisesti: sain paniikki- ja ahdistuskohtauksia, ihan tavallisia itkupotkuraivareita ja salailin vikaa sairaalloisesti (tähän kirjoitukseen saakka). Minulla ei ole muita oppimisvaikeuksia.

Haluan antaa esimerkkejä joistakin ongelmista, jos vaikka joku saman kokenut eksyisikin blogiini. Opettelen kaiken aina ulkoa.
Logiikka puuttuu esimerkiksi kertotauluista. En osaa ratkaista.
Jos minulta kysytään, pitäisikö tämä jakaa, kerrata vai vähentää, en tiedä. Pilkun siirtäminen? Vitsi. Erotus? Hah. Ja tässä ovat vasta matematiikan perusopit, sitten lähdettiin piirtelemään ja kääntelemään. Olin asetoon. Olin äimistynyt. Poimin suosikkisanojani opetuksen melskeessä: aritmetiikka, tetraedri ja oktaedri (näitä on paljon, koska rakastan geologiaa), hypotenuusa, hyberbolinen, derivaatat, muunnosmatriisit ja vektorit ja niin edelleen! Jos eteeni tuli esimerkiksi "kuvajoukko" tai laskimme avaruudellista matematiikkaa, olin tietenkin aivan muualla kuin laskennassa.

Minun on helpompi laskea "kokonaisia" lukuja kuin "puolikkaita", siis esimerkiksi 80+20 kuin 0,50s - 16,80 e. Kuten aiemmin mainitsin, en osaa oikein laskea summien erotuksia.
Huomaan matemaattisen häiriön todennäköisesti tuovan joitakin ongelmia myös oikeinkirjoittamiseen, mutten ole harmissani, koska kirjainten ollessa kyseessä en hätäile tai kiukustu...

Kiitos Teeman ohjelman, olen entistä vakuuttuneempi, että tälläinen ongelma todella on olemassa, ja että se on minulla. En siis ole pelkästään retardi, hyvä! Jos saan joskus lapsia ja he jakavat tämän miellyttävän vaikeuden, toivon, että maailma on avoimempi monien väheksymän matemaattisen häiriön suhteen. Nykyinen kouluelämä tekee siitä suuremman numeron kuin se onkaan ja lisäksi hankaloittaa oppimista - mikä ihmeellinen paradoksi.

Sysmään kuuluu muuten pelkkää hyvää. Olen saanut projekteista kiinni.

Unohtunut matkakertomus: OULUN RUNOKEIKAT

2011-12-12T01:51:00.000-08:00

Olen kirjoittanut hyvin vähän mitään juttuja runokeikkaseikkailuista, harmillista. Ehkäpä en jaksa jauhaa niitä kahteen kertaan sekä päiväkirjaani ja tänne? Ehkäpä.

Tää on nyt veivattava läpi nopeasti, sillä olen sairastunut jo toista kertaa antibioottien tuomiin sivuvaikutuksiin, eikä alkuperäisellä taudilla ole minnekään kiire.

Olin odottanut Oulun runokiertuetta pitkään. Enkä turhaan.
Noissa reissuissa ei koskaan ole tärkeintä itse lausuminen. Oma vuoro menee vähän sumussa ja nopeasti ohi. Yleisön ja ystävien reaktiot, illanvietto, aamunkoitto, matkustaminen, HPC:n mahtavat tyypit ja uudet paikkakunnat... siinähän sitä riittää elämyksiä. Ja mulle on käynyt vain hyvä tuuri, en mä nyt oikeasti ole mikään tähti. Yleensä me jaetaan esiintymisvuorot runokollektiivissa keskenämme. Ja koitetaan olla tasapuolisia.
No, okei, Juhoa ja mua oltiin houkuteltu Ouluun jo pidemmän aikaa, spesiaali kerta, siis. Loi vähän painetta.

Majoituimme menomatkalla että paluumatkalla Jyväskylään kummitätini luokse. Jyväskylä on miellyttävästi ihan keskellä matkaa. E75 moottoritie jatkuu Jyskälästä melkein linnuntietä Ouluun. Juho halusi kylläkin kiertää kaikki reitille sattuneet paikkakunnat... joista valitsimme parhaaksi Heinolan ja karmivimmaksi Pihtiputaan. Pihtiputaan luontaistuotekauppa kuitenkin yllätti: ostimme puuttuvia tarvikkeita viinintekoomme juurikin sieltä, Helsingistä niitä ei löydä mistään, ei edes Malmilta.

Koimme kaikki säät, mitä talvella on vain mahdollista kokea. Vesisateen, vaarallisen kirkkaan auringonpaisteen, pakkasen, tuulimyrskyn ja sitten viimeisenä aamunamme saimmekin kolata auton päältä sellaisen kaksikymmentäsenttisen kinoksen pois. Miki, tuo idiootti, ei yhtään helpottanut Oulun kaupunkikiertuettamme, vaan aiheutti meille pienimuotoisen selkkauksen heilauttamalla auton oven kovin ystävällisen yksinhuoltajaäidin auton kylkeen. Onneksi kova tuuli oli puolellamme: sellaisen nojalla olisi voinut vaikka ajaa kolarin ja selvitä olankohautuksella.

Harrille ja Dxxxa D:lle maksettiin lentoliput.
Feikkiä.
Me oltiinkin Kerouacin tyyliin Matkalla.

Beat-ilta järjestettiin Kulttuuribingo-nimisessä, upeassa nuorten taidemestassa.(Tässä lehtijuttu Kulttuuribingosta, kuvassa Kerättären Heikillä on muuten Helsinki Poetry Connection-teepaita päällään.)
Majoituttiin Mikillä. Se oli uurastanut ja saanut asuntonsa nättiin kuntoon, mitä en olisi ikimaailmassa uskonut.

Heti saavuttuamme Ouluun olin ihan runopäissäni. Ei meidän esiintymiseen ollut kuin muutama tunti ja tilanne oli juhlava. En ole koskaan käynyt Oulussa! Enkä voi sanoin kuvailla, kuinka paljon beat-runous on vaikuttanut muhun, tapaani elää.

Mä ihailen Oulun boheemia meininkiä ihan helvetisti. Tapasin pelottavasti vain pelkkiä neroja. Neroja kaikella alueella: kuvataiteen, musiikin ja runouden... totta kai monilla oli ilman mitään erityisiä skilssejäkin hemmetisti maalaisjärkeä päässään. Pakko laittaa linkki tässä vaiheessa yhden paikallisen maalarin blogiin: h ttp://jaakkomyyri.blogspot.com/
Ja Kulttuuribingo ei tosiaan ole mikään bommattu luola, vaan mukavasti puettu monitoimitila ja siisti galleria. Nuorethan siitä pääasiassa vastaavat. En valitettavasti voi sanoa löytäneeni Helsingistä samanlaista paikkaa. Ja mitäpä tänne edes saisi, vuokrat ovat kirveleviä ja autiot talot pidetään visusti autioina.

Kun nyt ryhdyin etsiskelemään kuvia Oulusta, on käynyt harmittavasti niin, että parhaat ovat pöytäkoneellani kotona ja vain ne astetta huonommat päätyneet tälle matkakannettavalleni Sysmään. Höh. En voi näyttää kuvaa edes hienosta ateljeesta.

Miltä lausuminen tuntuu?
Vähän epäreilulta. Oudolta. Hauskalta, totta kai, ellei kaikki mene ihan puihin. Mä en tiedä, mitä yleisö oikein Poetry Connectionin keikoilta odottaa. Ollaanhan me profiililtamme sellainen kiertävä lavarunosirkus, mutta meistä vain muutamat edustavat esiintyvää runoutta - yleensä siis luemme niitä runoja, jotka toimivat ensisijaisesti paperilla.

Beat-iltama oli onnistunut ja vannoi tapahtuman nimen henkeen. Se päättyi siihen odotettuun, sekoilevaan ja improvisoituun jazzmenoon. Paikalla roimasti jengiä. Jatkoimme remmin kanssa aika perstuuterissa johonkin bilismestaan, jossa mm. nöyryytin Harri Hertelliä sekä flipperissä että Speden Speleistä tunnetussa reaktiopelissä, eli tässä. Kuulkoon tämän koko kansa.

Seuraavana päivänä käytiin ihailemassa Oulua valoisaan aikaan. Mukavan tuulista. Iski se lehdistön panikoima myrsky. Hieno ja piristävä myrsky.
Juho oli kysynyt Mikiltä, että mikä oli hänen mielestään noloin asia, mitä Oulusta voi löytää, ja hän johdatti meidät läskin poliisin patsaalle. Yöllä muistelen nähneeni myös jonkun oudon pallon.
Seuraavana yönä oli sitten Ykän pubin keikka, jossa meidän piti Juhon kanssa esiintyä vain yllätysvieraina. Me yllätysvieraat saimmekin sitten lavalle yllätysvieraan, kun paikallinen mestariviulisti tuli säestämään esiintymistä. Vaikka runoni saikin siten aika mojovantraagisen venäläisvireen harteilleen, suorastaan tekotaiteellisen, oli se metkaa ja mukavasti kummallista.
Mikin kaveri oli tullut päivällä laittamaan meille järjettömän hyvän ruoan, voimaa riitti. Ainoa asia, mikä minua Oulussa harmitti, oli sen kieroutunut alkoholipolitiikka. Olin syvässä surussa maksaessani oluesta aivan joka ikisessä paikassa vähintään viisi euroa.
Me helsinkiläiset saimme sinä yönä ensilumemme.

Ykän pubissa oli ihan kohtalainen tunnelma, vaikka ei siitä ollut Kulttuuribingon voittajaksi. Kulttuuribingon voittanutta saa kyllä hakea. Ehkä joku sekopäinen Kiiski-ilta, josta ollaan lähdetty johonkin hyvään esitykseen ja sen jälkeen vielä jatkoille ja jatkojen jatkoille. Ja Ykän pubin juhlintaa nakersi ehkä se, että toisaalla Oulussa oli meneillään Lesta-TV:n kekkerit, joihin oli matkalla koko pohjoisen alueen nuoriso. Linkki on muuten tsekkaamisen arvoinen.
Mitäs Ykällä, yhtenä viihteenä oli Tony Halmeen inspiroivat runot, ja Dxxxa D veti varsin lennokkaan keikan. Tässä vaiheessa haluan vielä kiittää ystävääni Heikki Kerätärtä järkkäilysta. Hänellä on muuten myös koskettava ja viisas runoblogi täällä.

Kultturibing, ensimmäinen yö. Miehen nimi: Eirikur Örn Nordal. Ihmeellinen lausuja!

Harri lausuu ja kansa kuuntelee. Uutuutena taustabiitti: Scarface.

Kulttuuribingon keittiö.

Heikin ja Jaakon performanssi oli maaginen.

Tässä taas yksi oululainen nero. Esim. http://aukea.net/nayta.php?teos=69309

Myrskyä enteilevä vaaleanpunainen taivas, myrskyn saimme.

Snookermestassa, jatkoilla.

Hakeuduimme "halvimpaan baariin". Olut siis 4.50.

Ykän pubissa. Seuraavan illan esityspaikka.

Harri lavalla Ykän pubissa.

Vaarallisen kirkkaan aamuauringon jälkeen saimmekin kunnon pakkaset ja nietokset.

Ykän pubi. Huomatkaa viulunsoittaja! Kuva: Harri Hertell

Läski poliisi. Oulun ylpeys.

Kirjeitä ystävilleni

2011-12-10T09:20:00.000-08:00

Kuolinonnittelut! Vihdoin ja viimein! Olit niin hyvä ihminen, etten olisi kestänyt katsella sairasteluasi yhtään pidempään.
Sain lauantaina odotettua sähköpostia. Läskiperse hoitaja oli tsuikauttanut sinua jollain adrenaliinia voimakkaammalla. Hyvä niin.
Palaan hetkeksi menneisiin, onhan niin mukava muistella sitä aikaa, kun kykenit vielä ajattelemaan.
Olimme tosi hyvät ystävät. Tosi tosi ystävät. Suhteestamme paistoi ulkopuolellekin tietty perverssi sisarius - ja minä olin se, jota katsottiin ylöspäin, mutta älä kuvittele, että olisin itse katsonut sinua alas. Paitsi iltaisin, kun istuit lattialla liikuttuneena kuuntelemassa tarinoitani, olinhan tapani mukaan vallannut koko sohvan.
Läpi nuoruutemme minua vaivasi androgyyniytesi ja alistuneisuutesi 1800-luvun neitsytihanteelle. Olit kuin jokin Uuden Aikojen Vaginain Vartijoiden salajäsen.
Hävetti olla poissa luotasi pitkiä aikoja, sillä olit murheissasi vaikka muuta esitit.
Minun kanssani olit tomera: leikkasit ruohoa, teit taidetta ja ansaitsit rahaa.
Jos olin ollut pidemmän aikaa poissa, löysin roskiksestamme hirveät määrät piilotettua suru-ruokaa, vanukkaita, spagettia ilman kastiketta, makkaraa, Fazer-patukoita ja kuohukermaa (miksi, en tiedä).
En viitsi käydä tänä iltana enempää dialogia itsestäni itseni kanssa, joten mainitsen vielä, että olen käynyt joka päivä haudallasi ja pannut kivien alle ne kaikki setelit, jotka olin rouvalle velkaa. Kaikki elämääsi ravisutelleet symbolit, enkelit, asiat, joissa oli liilaa väriä ja koristeelliset intialaiset häkkyrät, ovat nyt kanssasi ikään kuin barrikadina muiden laantuneiden tautisten välissä.
Sinä olit minulle yksi kaikkien aikojen rakkaimmista ystävistä, sitä ei pidä ottaa loukkauksena. Suvaitsevaisuutesi ja luonnollisuutesi oli rikollisen ällöttävää tässä rottien valtakunnassa.
Pidä tyylisi, kohtaamme kuitenkin.

Tiedät kyllä kuka.

----

Rakas ****

En edes ymmärrä, miksi vaivaudun kommunikoimaan kanssasi. Ajattelin nyt kuitenkin onnitella, kun ei tässä maailmassa löydy enää muita kuin keinotekoisia ilonaiheita.
Onnea! Ken onnitteleepi?
Se syvällä arvissaan uiskenteleva, sinua huomattavasti pidempi ihmishenkilö, jonka kuitenkin sait MATELEMAAN varpaittesi edessä useamman vuoden ajan.
On perin outoa, että niistä kaikista ikävistä teoistasi huolimatta suurin surunaiheeni on se, että olet niin lahjakas liikunnassa. Itkin verta, kun sait ylispagaatin, tai kun urheilit niin, ettet voi enää saada lapsia. TAI, kun voitit minut turbokeihäänheitossa*. Tuollainen kaikki katkeroittaa ihmistä, joka on menettänyt pyhimyksen vartalon omaa laiskuuttaan.

Eipä mulla muuta. Ota vaan lisää sitä kakkua.
Terveisin, "tuntematon ääni yössä"

* Turbokeihäs on erityisesti invalideille ja naisille kehitetty urheiluväline. Sitä käytetään samalla tavalla kuin tavallista keihästä, paitsi että se on paksumpi ja siinä on rakettimoottorointi. Turbokeihäällä on osoitettu olevan psykologisesti ja hierarkkisesti suotuisia vaikutuksia varsinkin ala-asteikäisten tyttöjen keskuudessa, kun heidän on annettu päihittää voimakkaammat pojat urheilukilpailuissa. Turbokeihästä suositellaan ylipainoisille tytöille ja pojille ja kaikille muillekin liikuntarajoitteisille, joilla ei ole tarpeeksi lihaksia yli kolmen metrin heittoon. - Wikipedia

Hei ********
Mahtavaa! Ihanaa! Sinusta on tullut höntti! Pölvästi!!!
Eikä minun tarvitse enää katsella sinua.
Silloin, kuin jouduin katselemaan, olit niin komea ja edustava, että ilmassa leijui kateellisten katseiden tuimanpunainen, onnellinen henki. Olen aijoituksissa loistava - hyppään aina ketterästi seuraavaan, kun tilanne alkaa näyttää pahalta.
Niin että hyvää joulua ja hyvää Uutta vuotta. Pidin kirjeen ytimekkäänä, koska siinä on sinulle muutenkin liikaa konsonantteja ja vokaaleja.

'round about midnight

2011-12-09T10:36:00.000-08:00

Kun kaikki sammuu
tuli jää

kun kaikkialla palaa
vain runo selviää

- Rekola

Olen yksinäinen.
ja niin on yksinäinen myös
se vihreä lankapuhelimeni.

Soisin sen soivan!

Et soita.

Et tänä elämänä.

- Päivi Pouta

Olen alkoholistin kanssa toiletissa
kampeaa kaksin käsin reikähuussista
tuore virtsaa haisee
meinaan antaa ylen

tätä hetkeä ei voi jakaa ilman ystävyyttä
heitämme saapasta, erän dartsia
onhan samassa keltaisessa valokuvassa
itse kuningatar ja perillinen

ja kauan eläköön kuningas!

- Juhani Jaakonsaari

Puristan silmäni kiinni, hetkessä olet

salanimellä kirjoittava
runoilija edessäni

Hänen kirjoituskonetta kesyttävät pienet sormensa! Hänen vartalonsa
jonka takki
perusteetta peittää.
Ulkona henkoset ja tämä lataus
kuin pulpetilla tai taksin takapenkillä
mutta vain ruusun painan rinnallesi
ja kadehdin sen uhrausta.

surullinen loppuilta. Väsyt olkapäällesi
ja huomaamme, ettemme edes välitä toisistamme.

Avaan silmäni.
jukeboksi soittaa epäkuntoa

Olisipa ollut
edes unenkaltainen epäonni
nyt joudun riidoistammekin
vain haaveksimaan!

- Tytti Salve

Kokeillaan tätä

2011-12-09T04:21:00.000-08:00

Kuten monet elämäntaito- ja lässynlääkirjat kehottavat (huom! Näistä genreistä ulkopuolella esimerkiksi zen-kirjallisuus), kokoan elämästäni pienen vaihekartoituksen. Tätä alustusta kirjoittaessani en ole lainkaan varma, mitä haluaisin kirjoittaa nykyisestä Aurasta, mutta koska aiemmat tekstini liikuttivat minua kovasti, ehkä löydän vähän itserakkautta ja sitä myöten kunnioitusta nykyistä minääni kohtaan.

Aura, 19, vuotta, kesä 2007

KEKE
Keijo ei tahdo mennä taivaaseen
Roland Ratzenberger oli jo siellä
KUKAS HELVETTI NYT TIELLÄ
ja - taivas!
Mikä suhari! Täydellinen idiootti!
Andrea de Cesaris ei tule oppimaan
meidän miesten tavoin koskaan ajamaan

Location Rascasse, Monaco
Andrea kaiteeseen suistui
renkaina paksut Pirellit
ou beibi ruutulippu liehui
yllä kuoleman kiertoradan
kauniin kuuman asfalttimaailman

Las Vegasissa minä näytin maailmalle
muuta tarvinnut en
viikseni ajoin
Williamssille kumarrellen
turbot tulevat, tehkööt tilaa
kansa janoaa verta ja lihaa
mielestäni, Rosberg tuumi,
turbojen melu ilmatilan pilaa.

Flying Finn mun takasiipi
pelko öisin luokse hiipii
oli ennen Herra Williams terästä
radalla ei niinkään
juoksin maratoneilla perästä
kaikkien meidän kohtalona oli
tuo nelivuotiaana avattu ovi

mahdollisuuksien maailmaan
kunniaan, mammonaan ja kuolemaan

Formuloihin koukutus, villi lovi
vahva houkutus, kuin naisen povi
En muista silloisesta itsestäni mitään. Aukea.netistä poimitut runot ovat aloittelijamaisia, ja niissä esiintyy aina riiminpoikasta. Vaikkei tuo olekaan maailmankaikkeutta mullistava runo, on se silti hauska ja tarinankaareltaan onnistunut. Ja historiallisestikin oikein - Andrea sai lempinimekseen de Crasheris.

Tässä vielä toinen, koska runoja netistä etsiskellessäni hämmästyin, kuinka nopeasti hylkäsin riimittelyn ja lähdin aivan toiseen suuntaan.

Käskit minun istua paikoillani

niin kauan, kunnes jokainen pölyhiukkanen putoaisi lampunvarjostimelta luomilleni
ja minä mietin että hittojako minä edes niitä tunnen

vai onko se sellaista talkkia
kuin vauvan pyllyillä,
että siihen sitten ihan maalautuu
ja istuin vaan

puolen vuoden päästä voihkaisin
rohtunein huulin

"olet sadisti..."

Kysyin kuitenkin, josko voisit hieman heilauttaa lampunvarjostinta toiminnan edesauttamiseksi.

2007-2008

Olen juuri vaappunut Oriveden Opistolle, enkä osannut arvata, että se muuttaisi koko elämäni. Päiväkirjani täyttyvät koulufiilistelystä ja ihastuksesta. Pidin hauskaa.
Lukion uudelleen aloittaminen hävetti minua. Olin yksi vanhimmista opiskelijoista, enkä siltikään pärjännyt oppiaineissa.
Traagisiakin hetkiä riitti:

Isona minusta tulee hullu

Riekaleet riehaantuivat nähdessään taivaan
kaiken sen valon, ja tuuli
tuuli oli iloinen katupoikien Sörkassa

Levitin mattoni sateenvarjoksi ja kompuroin yli kaiteen
matkallani maahan tussahdin antenniin
ja pyykkiteline päästi pikkuhousulinnut leijumaan;
keltaisen kuin päivä
punaisen kuin rakkaus
kolmas tahriintui jo

Mutta mitä sen jälkeen tapahtui ei ole tärkeää.

Tässä kaupungissa
oli kaksituhattaluvun alussa kaksi suuntausta
Hämeentie veisi pohjoiseen
Vasen kulki pimeän viertä

Niin tai näin, minusta tuli isona hullu.

Kipusisaret lahjoittivat jouluna kangaspuut
jokainen kuderiekale kertoi sadun paremmasta
ja niin oli pian mattoni, laskuvarjoni valmis

Minun viimeinen valoni hiljaisuus
peitteli ennen pimeää
läpikuultavat pikkuhoususiipeväiset
laskivat levolleni seppeleinä

Meikä vuonna 2009. Esittelyä syksyllä perustetulla yhteisblogilla. Monta hyvää runoilijaa. Olin ylpeä, kun minut oli pyydetty mukaan, vaikka olin muihin verrattuna selkeä keltanokka.

Olen 21-vuotias helsinkiläinen nainen, nimeltäni Aura Nurmi. Samoin kuin ****** ****, olen syntynyt tähtien kanssa. En
tosin kirjallisten! Formulakuski Michael Schumacher on myös tammikuun lapsi, ja ilmeisesti siunannut minua elämyksellisellä kirouksella nimeltä F1.

Ensimmäiset päiväkirjamerkintäni kirjoitin autourheilusta. Runouteen sekosin vuonna 2007, eli varsin myöhään. Viime aikoina olen myös entistä enemmän ollut kiinnostunut rap-lyriikan alkukantaisesta innosta.

Proosassa olen diletantti, mutta käsikirjoittaminen ja runous luonnistuu. Suosikkejani kirjoittavista on listaksi asti, mutta käsikirjoittajista ihailen suomalaista Juha Jokelaa, hän on naurettavan tarkkasilmäinen ihmistuntija. Runoilijoista suosikkejani ovat ainakin Wislawa Szymborska, Octavio Paz, Kristiina Wallin ja Edith Södergran. Kirjallisuuden lisäksi nautin kuvataiteesta, erityisesti sarjakuvataiteesta.

En pidä suomalaisten tavasta udella, mitä teet elääksesi, enkä myöskään mittaa ihmisiä sen perusteella, mitä he tekevät. Tärkeintä ihmisessä on sydän, oli se sitten intialaisen asianajajan, autoilijan tai koiranomistajan sydän.
Itse valmistuin kahta kurssia vailla Oriveden kirjoittajalukiosta keväällä 2009. Paljasjalkainen stadilainen sai Oriveden rakkaantylsässä ympäristössä luonteeseensa hieman maalaisjärkeä ja seesteisyyttä.
Olen kirjoitellut lehtiin epäsäännöllisen säännöllisesti. Intohimoihini kirjoittamisen lisäksi kuuluu tanssi ja taistelulajit, tällä hetkellä kurssimaksuja minulta nielevät baletti ja nykytanssi.
En sen tarkemmin osaa eritellä inspiraationi lähteitä, mutta minua kuohuttavat erityisesti ihmiskohtalot, ympäristössä niin luonnon paljaus ja voima kuin myös kaupungin urbaani saastaisuus ja meteli.

Rakastan runoutta. Välillä sen avaruudellisuus ja tavoittamattomuus saa minut huokailemaan vilpittömästä ilosta. Runoudessa on yksinkertaisesti kaikkeus.

Pyrkimykseni on tietenkin julkaisu, mutta väylät sen saavuttamiseen hämärät ja epävarmat. Etsin vielä omaa ääntäni ja kypsyyttä.

Ja runonäyte. Ideana oli, että kun sen leikkaisi, siitä saisi jotenkin askin muotoisen. Mitä helvettiä olin oikein ajatellut! Ja mikä helvetin lopputulos tuo on? Kirjoitin vuonna 2009 ihan hyviäkin runoja, mutta niitä onnistuneita olen lausunut illat pääksytysten HPC:n tapahtumissa.

Raitapaitainen hipsteri kaataa päälleensä
kahvit ja siirtyy skaalaltaan surrealis
miin.Valtavan lasiseinän valomainokset
muistuttavat törkeää pilaa, pila heijas
tuu vastapäiseen kerrostaloon antaen
ainoat valonsäteet rikotuille ikkunoille
ja irtoaville paneeleille. Joku on peitt
änyt parvekkeensa Ferrarin lippuun.

Sama uskomus rikkaudesta vie kokoomuksen voitosta voittoon
sama uskomus ei jätä lottotyttöjä työttömiksi
samat asukkaat korjaavat asfaltiin ampautuneet samat syksyt
sama kansa kerää roskat, roskalehdet ja lehdet
sama hys hys hysteria tukkii turvat ja sokeroi suut

ja kafeterian kätyrit, katupojat
sytyttävät katottomalla terassilla salmiakki
askia nuotiokseen. Lokit ovat terassilta karan
neet kylmää ja heijastimeton kansa käy kohti
kaupunkia.

Vuodet 2010-2011
Kun aloitin seurustelun Juhon kanssa ja aloin pyöriä Helsinki Poetry Connectionin kuvioissa aivan vuoden 2010 alusta (kävin kyllä katsomassa juttuja jo 2009), muutuin runoilijaksi, en runojen kirjoittajaksi.

Paska juttu, sillä lukuisista onnistumisistani huolimatta kadotin sen originaalin vapauden ja ilon, mikä nuoruuden runoissani piilee. Sama vielä, vuoden 2012 kynnyksellä: ajattelen liikaa, miltä runoni kuulostavat lausuttuina, ja kuinka ne tulkitaan. En osaa enää kirjoittaa itselleni.

Koitetaas tehdä se nykykatsaus. En mä voi olla näin rikkinäinen, ettenkö pystyisi siihen, vaikka tuo edellinen kappale vei mut nyt taas synkkiin pilviin.
Leikkasin villit rastani pois ja kasvatin mukavan pitkät hiukset. Olin pitkään töissä. Olin sekä sosiaalialalla että nyt viimeiset päälle puoli vuotta toimistotyössä. Lasten (kehitysvammaisten) kanssa tajusin, että olen hyvä. Työ jatkuu vieläkin, olen silloin tällöin henkilökohtaisena avustajana. Kaikkein palkitsevinta on tietenkin se, että voitin monien luottamuksen ja välillemme syntyi hienoja siteitä. En voi olla itsekkäästi nauttimatta, kun kuulen, että jotkut kakarat haluavat vielä nimenomaan minut hoitajakseen. Haa.

Toimistolla olin outolintu, eikä se haitannut minua yhtään. Jatkopesti menee harmittavasti ohi, sillä en voi pyrkiä samaan laitokseen opiskelijana, jos olen siellä töissä. Ymmärrän.
Duuni oli liian kivaa. Ihmiset olivat niin kivoja, meikäläinen, huutoon ja vaikeuksiin tottunut, että tunsin asemani moniin ystäviini verrattuna epäreiluksi.

Runoudesta -

Pasmat meni nyt kerta heitolla sekaisin.
Sysmän kartananovien taakse on ilmestynyt kuvausryhmä.

He kuvaavat minua parhaillaan. Mun pitäisi kirjoitella. Kirjoitetaan sitten perkele. Onneksi mulla oli sentään vaatteet päällä, yleensä ei ole.

2011-12-08T02:31:00.000-08:00

On niin vaikeaa olla heikko ja arka ja myöntää, että päin vittuahan tämä menee. Pörrään talossa ympäriinsä eikä minulla ole mitään sanottavaa. Hetkellinen mielenhäiriö: olen menossa täysin väärään suuntaan.
Mitä on runous mun kohdalla? Epäsäännöllisesti jotain ratkiriemukasta mutta pääsääntöisesti pönötystä opittujen kaavojen takana.

Meditaatio? Ei mitään.

Eikä runoudella lopulta saavuta mitään, ei ainakaan aineellista, mikä on mulle, myönnettäköön, aivan hemmetin tärkeä asia. Olen turhautunut köyhyyteen. Olen turhautunut epänormaaliin, sietämättömään köyhyyteen. Olisin voinut jäädä Helsinkiin tekemään töitä, mutta en ole kuitenkaan niin hölmö, että pitäisin sitä minään muuna kuin masentuneen ja huomionkipeän ihmisen ratkaisuna. Ainakin olisi leipää.

Ostin apteekista kukkatipat! Joku oli jättänyt tänne jo Chestnut Budia. Ostin pinjaa. Kaikki mätsää. Anteeksipyytely, vanhoihin kaavoihin jumittuminen. Itkettää. Kaivan seurankipeydellä kuoppaa.

tää kuulostaa ihan Varjofinlandian tekstiltä

2011-12-06T06:09:00.000-08:00

Olisipa täällä joku.
Mieluiten runoilija.
Ei sanarunoilijaa.
Karismaattinen.
Eikä käytä liiaksi luontokuvia.
Nauttisi kanssani saunasta.
Saunominen yksin on tosi booring. Siinä vaan tuijotat kiuasta
ja lähdet kun tulee kuuma.
Sellainen, joka huomaisi
kun olen esimerkiksi kiehuttanut
puolentoista tunnin munan.

Day 6

2011-12-06T04:01:00.000-08:00

Vanhan kannettavan löytämättömiä aarteita: Betty Boop-sä

Itsenäisyyspäiväksi satoi ensilumi. Kuinka ihastuttavan symbolista.
Vanha puutalo on hurmannut minut täysin ja hyvä niin, sillä mukavia kirjoituspaikkoja ei oikein Sysmä citystä löydy. Eilen istuin ihan viihtyisässä kahvilassa, mutta sieltäkin minut häädettiin neljältä...
Kirjasto: ei toivoakaan, ystävät. En voi rauhoittua kirjastossa, jossa täytyy koko ajan pelätä sulkemisaikaa (muistutuksena: ma-ke 9-12, to 9-19! pe 9-16 ja la 9-12).

Entäs kapakat?
Olen sanaton. Uskaltauduin eilen siihen irkkupubiin. Ei. Ei ja ei. Aivan järkyttävä räkälä. Kirkkaat valot ja yksi ainoa, kellertävä huone. Ei minkäänlaista rauhaa. Nostan kädet pystyyn, kapakkarunoilu saa jäädä.

Saatanan paska säikäytti kuoliaaksi.

Ihan itseäni kiusatakseni olen virittänyt kaappikellon kumisemaan tasatunteina. Eilistä edeltävänä yönä, juuri kun olin kömpinyt sänkyyn, putosi huoneeni ikkuna. Tuosta noin vaan. Samalla alkoi kuulua dong-dong keskiyön merkiksi...
Pelästykseni laantui oikeastaan heti, kun tajusin, kuinka hemmetin hyvä tarina tämä on. Poltergeist-ilmiö täydellisen karmivassa, vanhassa tarinoiden puutalossa, yksin ja tasan kello kahdeltatoista!

Olen erittäin hyvilläni, ettei romahtanut sisäikkuna mennyt säpäleiksi, vaikka olisihan se ollut vielä astetta parempi tarina. Olen myös onnellinen, etten istunut siinä kirjoittelemassa, kuten normaalisti. Se ei olisi ollut niin hyvä tarina, sillä toi lasi on hyvin raskas, ja voitte kuvitella kuinka kauniisti se siihen paukahti. Raamit vääntyivät niin, että pelkään lasin vielä jännittyvän ja hajoavan. Heitin viltin päälle, jos se halkeaa, niin sirut pysyvät ainakin yhdessä läjässä. Ja Nuoren Voiman Liitto, ei hätää, ilmoitin jo kunnalle.

Sysmä Kosmos

Lueskelin aiempien kirjailijoiden tänne jättämiä vieraskirjamerkintöjä. Monet ovat puhuneet jäähyväisissään residenssin valosta. Kauniit korkeat ikkunat tosiaan valaisevat näin hämärälläkin talon kauniisti. Olohuoneiden lamput ovat himmeitä, joten täällä on näin pimeään aikaan vuodesta melkein keinotekoisen tunnelmallista. Koko ajan palavat kynttilät, sillä yleisvaloja - halogeenilamppuja - ei halua sytyttää. Joogatessani sain muuten yhden sellaisen päähäni. TAAS TULEE SANOMISTA.
Energia ei ole kovinkaan lämmin. Tuntuu, kuin olisin paikan ensimmäinen asukas, nykyinen huoneeni (jouduin vaihtamaan ikkunaepisodin jälkeen) on kuin Salainen puutarha -elokuvan kauan piilossa ollut kammari. Jostain tällaisesta kai haaveilin kuusitoistakesäisenä, kun kiipesin puuhun kirjoittamaan ja kavereitani karkuun.
Nyt olen reipas nuori nainen, ja mielessä pyörivät lähinnä viini, kaupungin valot ja mieluisat synnit.

Mutkaton kahvila Paahtimo, josta saa hyvää ruokaa.

Helsinkiläistä eksistentialismia

2011-12-04T13:51:00.000-08:00

Säpsähdyttävän nostalgiset kuvat toisesta blogista.

Selvännäkijän lahjoja

2011-12-04T00:49:00.000-08:00

Tää nyt on pelkästään tälläinen Facebook-päivitys, mutta tiesin, en siis ollut nähnyt edes unta, vaan tiesin, että Rosa Liksom voittaisi Finlandian.
Oulun runoreissulla väitin kiven kovaa (viikko ennen nimen julkistusta), että Hytti nro 6 on vienyt voiton, eilen luin. Jostain. Tästä olen saletti.
Kaverit siinä sitten penkoivat intternettiä.
"Ihmeellistä. Ei näy missään uutista."
"Se on vaan siellä kulttuuriuutisten saastan seassa."

Onnea Rosa! Lähden tästä ostamaan kirjaasi.

2011-12-03T08:22:00.000-08:00

Aamun meditaatiosta syntynyt pieni zen-tarina.

Vanhemmat olivat lähettäneet heidän mukavanhaluisen ja levottoman poikansa kylän zenmestarin luokse. Zenmestari kieltäytyi opettamasta poikaa, ennen kuin tämä olisi elänyt hetken tiukkaa luostarielämää.
Pojan oli noustava varhain harjoittamaan zazenia, syömään pelkästään riisiä ja merilevää ja hänen oli pysyteltävä luostarin lähistöllä.
Aamulla poika valitti:
- Mutta opettaja, ihminen tarvitsee unta!
Päivisin hän valitti:
- Opettaja, ihminen tarvitsee kunnon ravintoa syödäkseen!
Eräänä iltana hän sai kurillisesta elämästä tarpeekseen ja meni opettajan puheille.
- Kuules nyt mestari. Ihminen tarvitsee vapautta.
Opettaja vastasi tähän verkkaisesti.
- Nyt sinä sen huomaat. Mutta kun tulit tänne, olit unohtanut sen kaiken.

Niinhän siinä sitten kävi!

2011-12-03T03:28:00.000-08:00

Surullisesti!

Etsiydyin pitäjän baariin, sillä Sarkian hiljaisuus kävi ylivoimaiseksi. Olin nähnyt lenkkeillessäni houkuttelevan irkkubaariin, ja sinnehän se matka vei. Tyrmistyneenä jouduin kuitenkin kääntymään sitä varoiteltua hotellin aulabaaria kohti, sillä Saint Olav's pubin ovessa oli lappu.

SULJEMME PERJANTAISIN KELLO 16. HOTELLIN BAARI PÄIVYSTÄÄ!

Teki melkein mieleni kirjoittaa alle että VOI EI, EI!!!

Kello oli kuusi, joten ajattelin, että kirjasto olisi vielä tunnin auki. Ei. Neljältä sekin meni kiinni. Aukioloajat olivat niinikään tyrmistyttävät: ma-ke 9-12. Mitä! Torstaisin kello seitsemään sentään!

Aulabaari oli juuri niin tyly kuin olin pelännytkin. Koska se oli tosiaan osa hotellia, perheet lopettelivat vielä ruokailuaan. Kaikkialla haisi ranskalaiset ja kana, pari kakaraa nurisi osastoillaan.. Asiakkaat yrittivät varmaan unohtaa missä he olivat, niin helvetillinen viinanlemu ja meteli heidän kulmiltaan kantoi.

Olut maksoi enemmän kuin Oulussa - josta mun piti muuten kirjoittaa gonzo runomatkakertomus.Helsinki näyttäytyy taas yllättävän halpana kaupunkina. Siellä voi ainakin itkeä olusen ääressä, jos ei ole varaa asuntoon.
Kaiken kukkuraksi ABC-bensa-asemalta varastetun sisustuksen keskellä soi joululevy, jonka myöhemmin laskin kuuden kappaleen pituiseksi.

HOPITI HOPSIS-HUPITI HUPSIS
meitä seuratkaa!
HOPITI HOPSIS-HUPITI HUPSIS
nyt tanssia saa!

Hakeuduin pimeimpään ja syrjäisimpään nurkkaan. Paikallinen leidi tuli eteeni huojumaan ja laulamaan hopiti-hupsiksen kanssa kaanonina Kulkusia.
Eikä tässä vielä kaikki. Pimein ja syrjäisin mesta paljastuikin lavan edustaksi. Noin suunnilleen saman tien kun sain päiväkirjani auki, lennähtivät takanani olleet verhot sivuun ja lavalle tuli touhuiamaan kaksi keski-iän juuri ja juuri tasapainoisesti ohittanutta muusikkoa.

Olisin ollut iloinen, ellen olisi ollut nyt koko baarin keskipiste. En ollut huomannut valtavaa kaiutinta pääni yläpuolella. No, olkoon mitä tahansa musiikkia, ainakin se voittaisi tämän joulurallin.

REKEHEN, REKEHEN, NOUSE MATKAHAN

Jos sillä levyllä olisi soitettu kaikkein aikojen kaunein joululaulu, Kristuksen syntymästä kertova Heinillä härkien kaukalon, olisi sekin varmaan saanut Hevisaurus-sovituksen.

Muusikot soittivat sähköpianoa ja harmonikkaa. En ollut täysin vakuuttunut kombinaatiosta. Sitten tuli se ensimmäinen kappale ja tanssilattialle rävähtivät pyöreät diskovalot - kyseessä oli valssi. Kyllä, uskokaa, tämä oli kerta kaikkiaan käsittämätöntä, heti ensimmäisen laulun ensimmäisellä puoliskolla vaappui eteeni sen ensimmäinen mies.

Minua melkein itketti poloisen look. Isot saapikkaat ja tuulipuku. Toinen silmä puuttui. Lähdetkö tanssiin. En lähde. Lähdetkö tanssiin. En lähde. Lähdetkö tanssiin. En lähde, tiehesi siitä.
Olen lukenut feminististä itsepuolustuskirjaa. Katso suoraan silmiin (tässä tapauksessa SILMÄÄN), älä anna ehtoja, älä kysy että mitä sä oikein teet, koska vastapelaaja saa silloin pallon ja esittää röyhkeyksiä. Katso suoraan silmiin ja sano ystävällisesti ei. Jos ei auta. Sano kunnolla jumalauta ei.
MIKÄ SUA RIIVAA, äijä karjaisi ja tarttui nenääni ja yritti kääntää sen ympäri.
Nyt riitti. Tuskin olin ehtinyt edes koskea kaljaani.

Olen ilmaissut tämän tekstin aikana varmaan jo kymmeniä kertoja, että EI SIINÄ VIELÄ KAIKKI. Se kulkusia-leidi kyseenalaisti myös läsnäoloni. Naiset, heittäytyvät heti miesten kelkkaan. En ollut tervetullut tähän paikkaan, jota ei voinut kutsua edes kapakaksi, ehkä jonkinlaiseksi oluenmyyntipisteeksi.

Pakkailin tavaroitani, mutta jäin kuuntelemaan vielä syntikka-hanuriduon laulaman Uralin pihlajan. Se on hyvin kaunis kappale, ja annoin heille aplodit. Ei olisi pitänyt. Aikaisempi herrasmies tuli muksauttamaan nyrkillä suoraan nenään. Ei kipeästi, mutta juuri niin sen verran inhottavasti, että olisin voinut heittäytyä epämiellyttäväksi.
Marssin ulos, huudot perässäni.
Toivoin jostain syystä, että olisin lyhyempi, sillä mekkoni ja korkokenkieni väliin jäi aivan liian paljon härnäävää tilaa. Juho olikin varoittanut, että älä lähde korkokenkien kanssa liikkeelle.
Olisi pitänyt kuunnella.

Ensimmäisen illan baarikurnuttelu oli siinä. Saas nähdä, uskallanko minnekään enää tämän retken aikana. Ehkä sinne irkkubaariin? Mutta se taitaa olla kiinni viikonloppuisin xD XD.

Ei sillä, että katuisin tätä periodia, ei, ei Sysmä edes arveluta minua. Olen alkanut viihtyä ainakin tässä talossa. Seinäkello tikittää meditatiivisesti ja aurinko värjää verhojen kautta kaiken miellyttävän siniseksi. Olen pyyhkinyt pölyt ja aion laittaa asunnon joulukuntoon, kuin Peppi Pitkätossu. Pihallani möllöttävä traktori voi olla hevonen. Ja apinoita kyllä löytyy.

Mä oon varis en pääse mihkään

2011-12-02T05:03:00.000-08:00

Otsikossa oli pakko taas siteerata Dave Lindholmia.

Olen nyt täällä uskomattoman egobuustauksen antaneessa oikeassa Kirjailijaresidenssissä.
Ensin yksinolo järkytti.
Vaan ei enää - olen riehaantunut! Kynttilä paloi vielä hetki sitten jok'ikisessä huoneessa (kunnes muistin että mä olen puutalossa), saunaa piti heti kokeilla, musiikki soi ja taisin tuossa pyörähtääkin pari piruettia. Eikä pidä unohtaa pianonsoittoa.
En osannut enää edes Kissanpolkkaa. Hirveä hetki. En siis osaa soittaa enää yhtäkään soitinta. Hirveä menetys ulosannille!

Kun kaarsimme punaisella autolla pimeään pihaan, näkymä oli varsin lannistava. Sysmässä ei ole lunta peittämässä esim. Villa Sarkian hiekkaista takapihaa, jossa mätänee muutama invalidisoitunut leikkiteline. Siellä on muun muassa musta, huojuva tolppa (ihan vain etäältä zoomaillessa arvelin sen heiluvan. Vuosien kokemus). En ole mikään puutalojen ystävä edes, väitän tämän johtuvan luontaisesta kiinnostuksestani kiviin, joita olen keräillyt viime vuonna sairaalloisesti. Talo on valtava, ja niin, - valtava. Muutama hullunkurinen lamppu.
Sain avaimen huoneeseen, jota edellinen kirjailija ei ollut viitsinyt siivota. Mulle taisi tulla vähän koti-ikävä, enkä päästänyt Juhoa Helsinkiin.

Aamulla heräsin lenkille. Ihan piruuttani ja narsismiani haluan nähdä, että mitä kuukauden juomattomuus, jokapäiväinen lenkki, meditaatio plus joogaaminen saavat aikaan. Toki lopetan myös meikkaamisen, mikä on muuten naisten ennenaikaisen rypistymisen syy - olen muuten nyt pahasti hakoteillä siitä, mitä minun piti oikeasti kirjoittaa. Jo lenkin jälkeen alkoi janottaa ja manailen sitä, ettei ole kaljalle lähtijää. Hyvä niin.

Olen ymmärtänyt, että Sysmän baaritilanne on heikko. Heikolta se kyllä salskahtaa, kun minulle suositellaan hotellin aulabaaria. Lisäksi pelkään paikallisten kyllästyneen runoilijoihin, ovathan he saaneet joka kuussa nautiskella erilaisista runotempauksista. Sysmän mittakaavassa kuukauden runotempaus tarkoittaa ihan pirun varmasti ylitarjontaa.
Tuumiskelen mahdollisuutta päästä lukemaan vanhainkotiin heidän kirjoittamiaan runoja, en jaksa olla aina niin itsekäs - runopajan vetäminen olisi myös vaihtoehto. Ehkä ylitarjonta tasoittuu, jos luen runoja ihmisille, jotka unohtavat kaiken välittömästi. Heh heh. Hyvä vitsi.

Mulla on valtava projekti edessä ja takana. Lupasin, että runokirjani on valmis, kun täytän 23. Kaksikymmentäkolme on vielä nuoruuden luku, mutta ikävuodesta 24 alkaa alamäki kohti kuolemaa. Sain runokirjani tehtyä, kantaa hienoa työnimeä Isona minusta tulee hullu. Kirjoitin sen uuvuttavan monta kertaa uudestaan, ja olin joka kerta vähän pettynyt. En saanut runoihin oikein minkäänlaista otetta, kun ne on kirjoitettu niin kauan sitten, vanhimmat vuonna 2007. Pakkasin pari käsikirjoitusta kuitenkin paperipussiin ja lähetin menemään. Printteri sanoutui irti ja lähentelin muutamaa kustantamoa pdf-helveteillä.
Yhdestä kustantamosta olen saanut ihan positiivista palautetta. Tässä suhteessa olen kärsimätön. Kuvittelin olevani sellainen nuori nero, joka saisi puhelua heti ensimmäisten viikkojen aikana (niin kuin harmittavan monelle tutulleni on käynyt).

Noh, helvetti. Kirjani on valmis, on ollut jo aikoja sitten.Numero 23 ei enää piinaa. Ei se kyllä ole koskaan piinannut, sillä olen nopea kirjoittamaan mutta huono viimeistelemään. Jätän sen aina vähän niinkuin vastaanottajan harteille.
On uuden suunnitelman aika. Ja se sai "lähtölaukauksen" eräänä zeninä iltana, kun matkustelin Maunulassa ympäriinsä ja ihailin syysmyrskyyn valmistautuvaa puistoa, jossa lehdet leijailivat kuin leijaset. Keksin työnimen uudelle kirjalle.

Tuuli nousee.

Ei mitään revittelevää, kuten ensimmäinen käsikirjoitukseni. Aikuisempaa, rauhallisempaa - ja tietenkin parempaa.
Mulla on vaivaannuttava tarve kuvittaa käsikirjoitukseni kansi ja idea ennen kuin olen laittanut siihen yhtäkään runoa. Olen myös päättänyt, että seuraava kirjani sisältäisi sitaatteja ja väliotsikoita, jotka eivät tyyliini istu. Pienen kolauksen koin, kun äitini antoi minulle roskiin heitettäviä kirjoja (rikos), joiden seassa oli Mirkka Rekolan runokirja nimeltään Tuulen viime vuosi.

Täydellinen nimi! Olen sähköistynyt! Se on minun otsikkoni! Vaikka Mirkka Rekola on tehnyt aina minuun vaikutuksen niin persoonana kuin kirjoittajanakin, sisältö EI vastaa noin hemmetin hyvään nimeen. Vaihdetaan! Sinä saat, Mirkka, tuon minun pikku kliseeni, jos minä saan sinun kullanarvoisen keksintösi. Ja mulla ois tosi monta hyvää tarinaa viime vuodesta.

Hiljennyin hetkeksi kuuntelemaan vanhan kaappikellon sointia. Mirkan runot alkavat elää kaikessa hiljaisessa revontulimaisuudessaan.

"Palaa halusta kohdata hänet
On kaupunki.
Ja se sammuu, sammuu."

Hardcore luovuus - ARAN NOPEAT

2011-11-30T05:53:00.000-08:00

Käsittelen seuraavassa tekstissäni lyhyesti Julia Cameronin Tie luovuuteen-kirjaa, jonka kanssa minulla on ollut hirveitä vaikeuksia.

Olen nimittäin sitä mieltä, että luovuuteen kannustavat ja luovaa ajattelua opettavat kirjat eivät kanna pitkälle. Ne ovat vain hetken mielihyvää ja muistutus omista voimavaroista, mutta vuosien rutiinia ne eivät luo. Ihminen tarvitsee onnistumisia, niin ruma totuus kuin se onkin.
Ja kaikki eivät onnistu.

Puhun nyt tietenkin omasta puolestani, koska koen itseni varsin hardcore luovaksi - lukot on rikottu, uskallan olla tyhmä, olen kokeillut taitoluistelua ja vittu huispaamistakin jne, mutta onnistumattomuus uuvuttaa.
Ihmiset, jotka haluavat olla luovia, haluavat myös osoituksen siitä. Heidän täytyy tulla esille ja olla sinnikkäitä. Mikään lukupiiri ei heidän janoaan täytä, eikä pöytälaatikkokikkailu.
Julia Cameronin kirja pettää kirjoittavaa ihmistä. Ainakin sellaista ihmistä, joka tahtoo menestystä, onnistumista ja vaikutusvaltaa (voit toki väittää itsellesi, ettet halua näistä mitään). Se on ehkä oikea kirja sellaiselle ihmiselle, joka kamppailee nimenomaan pelkotilojen kanssa (pelkotilat tulevat kyllä takaisin, odotappa vaan) ja auttaa häntä pääsemään alkuun.
Suurin ongelma Cameronin kirjassa on mukavuuden tavoittelu. Se on varmaan myöskin kirjan hyvien myyntitulojen takana. Oma - huomatkaa, oma - totuuteni on kuitenkin se, että mukavuus on kirjoittajan pahin vihollinen.

Otteita kirjan lukuisista ohjeista:

" Luo asuntoosi jokin ihana tuoksu, ruoalla, suitsukkeilla, havuilla, millä tahansa."
" Pue päällesi mukava vaate, ilman mitään sen kummempaa syytä."
" Osta itsellesi mukavat sukat - jotain ihanaa ja mukavaa, joka tuo sinulle hyvän olon."

Mukavuus turruttaa. Kun ihminen kokee näennäistä hyvänolontunnetta, hän ei enää muista, mitä sanottavaa hänellä oli. Mukavuuden vastakohta on ärsyynnys. Mukavuutta etsivä ihminen on todennäköisesti ärsyyntynyt ja levoton, eikä saa siksi mitään aikaan. Itse kehottaisin ihmistä pysymään pahassa olossaan, tarkastelemaan sitä ja vittuuntumaan oikein kunnolla. Villasukat eivät auta, vaan laiskistavat.

Metodeista kaikkein pahin:

"Kerää nippu aikakauslehtiä, ota sakset ja ala leikata kuvia irti, mitä tahansa, mikä kuvaa elämääsi blaa blaa blaa..."

Olen kuullut tuon lauseen monta kertaa elämäni aikana, ja joka kerta kun sen kuulen, minua alkaa oksettaa. Aikakauslehdetkin kuvottavat minua. Ei kukaan voi löytää niistä omaa elämäänsä kuvaavaa kuvaa, ellei halua antautua lokeroitavaksi.

...

Löysin eilen runokollektiivimme Helsinki Poetry Connectionin esityksestä kirjoitetun reportaasin. Nyt se oli jo noin puolitoista vuotta vanha, onneksi. Sillä jos olisin löytänyt sen esitystä seuraavina päivinä, en varmaan herkkyydessäni ja typeryydessäni olisi noussut lavalle enää koskaan. Kyseessä oli toinen esiintymiseni ikinä.

On varmaan kivaa tulla katsomaan neljää amatöörirunoilijaa ja kirjoittaa heistä sitten blogiinsa halventavaan, vieroksuttavaan ja ylimieliseen tyyliin. Kirjoittajalle oli varmasti selvää, että esiintyjät vasta aloittelivat, eikä heillä ollut kokemukseen perustuvaa itsevarmuutta. Sama kirjoittaja tosin oli tullut vuoden päästä uudestaan seuraamaan, miltä meno näyttää, ja tällä kertaa kehunut tapahtumaa vuolaasti. On siis ihan pirun aiheellista kysyä, että miksi meidän neljän esiintyjän elämästä oli aiemmin pitänyt tehdä niin hankalaa? Entäs, jos tämä teksti olisi tosiaankin aiheuttanut sen, etten esimerkiksi minä olisi enää koskaan noussut lavalle lausumaan niitä "hajanaisia, kosketuskohtia ei tuntunut olevan, eufemistiset maisemat"-runojani?

On niin helvetin helppoa tulla potkimaan kaikkea keskeneräistä ja retkottaa sitten mukavasti valmiin päällä.

No,
koska kirjoitin aiemmin, että epäonnistuminen, rehellisyys ja onnistuminen ovat parhaita luovuuden avaimia, olen päättänyt nyt pysytellä tässä vitutuksessa ja osoittaa sen todeksi. Ehkäpä oli hyvä, että löysin jutunkin nyt. Ja ehkäpä oli peräti hyvä myös se, että on taas ajankohtaista vihata kokeellista runoutta (tämä ei liity blogijuttuun mitenkään, enkä voi sen tarkemmin sanoa jutusta mitään). Joten annetaan mennä.

HYVÄ KOKEELLISUUS.

OLEN JOUTUNUT SIETÄMÄÄN SINUA KOKO HARRASTAJAURANI AJAN. SILLOIN TÄLLÖIN JAAT TYYDYTTÄVIÄ JA ILAHDUTTAVIA HETKIÄ, MUTTA PÄÄOSIN SEURASI ON RAIVOSTUTTAVAA JA TURHAUTTAVAA, PERÄTI TYHJÄNPÄIVÄISTÄ. EN TIEDÄ, OVATKO JOTKUT KIRJAILIJAT TYHMIÄ VAI LIIAN VIISAITA, KOSKA EN YMMÄRRÄ USEIMMITEN, MITÄ OLEN LUKEMASSA. VOISIN TEMPAISTA TÄHÄN MUUTAMIA ESIMERKKEJÄ MUTTA SE OLISI ILKEÄÄ ENKÄ HALUA OLLA ILKEÄ VAAN SUORA. KAIKEN LISÄKSI KOKEELLISUUS ON TÄLLÄ HETKELLÄ NIIN IHMEELLISEN MUODIKASTA, ETTÄ MEILLÄ ON JO LIIAN MONTA KUSTANTAMOA JA LIIAN MONTA LEHTEÄ, JOTKA KUMARTELEVAT SEN SUUNTAAN NIIN, ETTÄ YMMÄRRETTÄVÄT JA LUETTAVAT RUNOILIJAT JÄÄVÄT RANNALLE KUSEKSIMAAN. KIITIN AIEMMIN LÄMPIMÄSTI MONIA TAHOJA SIITÄ, ETTÄ HE KANNUSTAVAT MEITÄ NUORIA KYNÄNPYÖRITTELIJÖITÄ JULKAISEMAAN TEOKSEMME IHKA OIKEAN KUSTANTAMON KAUTTA, MUTTA TÄMÄ ON OSOITTAUTUNUT LIKI MAHDOTTOMAKSI TEIDÄN PIIRINNE VAIKUTUSVALLASTA JOHTUEN.

ON OLEMASSA HYVIÄ KOKEELLISIA ROMAANEJA JA RUNOKIRJOJA. SE EI KUITENKAAN TARKOITA, ETTÄ KAIKKIEN KIRJOJEN TÄYTYISI PYRKIÄ SIIHEN. OTTAKAA PIRUVIE RISKI JA JULKAISKAA MUITAKIN, KUIN KAVEREIDENNE RUNOJA, JOITA EI LUE KUIN KAVERINNE. OLETTE TE MUN MIELESTÄ IHAN HYVIÄ IHMISIÄ, MUTTA KUN MÄ EN VITTU ENÄÄ KÄSITÄ, MITÄ TÄMÄN PÄIVÄN RUNOUDESSA OIKEIN TAPAHTUU JA MINKÄLAINEN PITÄÄ OLLA, ETTÄ SAISI HIIVATTI EDES JONKIN SORTIN ARVOSTUSTA, SITÄ ARVOSTUSTA, JOTA NS. TAVALLINEN KANSA NIILLÄ MAILLA, JOISSA OLEN KIERTÄNYT, ANTAA.

ÄLKÄÄKÄ NYT OTTAKO TÄTÄ NIIN KIERON VAKAVASTI, ETTÄ RYHTYISITTE SUUNNITTELEMAAN NAPAKKAA VASTAISKUA, JOTA KUITENKIN ODOTATTE, ETTÄ SAISITTE NOSTAA KISSAN PÖYDÄLLE KUN TAAS JOKU JUNTTI JOSSAIN PITÄÄ AIHEESTA ÄLÄMÖLÖÄ. JUNTTIHAN MINÄ OLEN, KUNNIALLINEN JUNTTI, TE, TE OLETTE MINUT SELLAISEKSI LEIMANNEET, ETTEKÄ MILLÄÄN VOI ISTUA PÖYDÄN ÄÄREEN JA MIETTIÄ, MITÄ RUNOUS TODELLA ON, JA MIKSI TÄLLÄISET MONOLOGIT YLIPÄÄTÄÄN SYNTYVÄT.

RASKAIN SYYTÖKSIN & SUHT. HUUMORIMIELIN

ARA

eikun odottakaas hetki

Raskaat syytökset
!
moraalitonta! hulttio! apina!

seuraavassa:
#####
#####
#####

rykmentti terrakottasanoja napeissaan & määräysvallassaan
valta < määrä
yks.
sotilas < määräys

valehtelija, sillä
### on £££

ctrl + alt + del

3 = # alt Gr = £

vaa'assa raha punnitaan.

mahdotonta, suhdeistiikkaa, ekologiaa, ekonomiaa?

suht. jossakin suhteessa johonkin
sanojen "moraali" ja "etiikka" merkityssuhde vaihtelee.

valhtelia! vlaehtelia! puumerkintä = kastanja, ah, syö !

yö.
mitä yöstä
kaksi tavua: 3
suhde > minä
minäsuhde < suhteenne minuun
moraali < estetiikka

voihan ####
voihan 2!

Roadtrip to Oulu, 25.-26.11.2011

2011-11-23T01:36:00.000-08:00

Ei mitään lisättävää.

Kerrankin hyvä runo!

2011-11-19T04:19:00.000-08:00

tänä aamuna    murheeton kiire

hetki ennen ärsykkeiden kaaosta
joista voisin mainita esim.
tulehtunut hammas!
kenkä jossa
liian pieni lesti
köyhän kengät

kun jään vaille töitä
saan tietää ehkäpä miltä maistuu Kaapelitehtaan
epäilyttävän halpa aamiainen
halpaa makkaraa ja pimeää punaviintä
tai pakkasessa nautittava kunnon kahvi.
Hmm.

tällä hetkellä istun vielä linja-autossa
hiuslakka haisee
jalassa köyhän kengät
vallattomat!
sanantarkasti

näin vähän unta
kadut häpeävät alastomuuttaan
jalkapallopojat pukeutuvat ujoihin shortseihin
enkä minä tiedä mitään
miesten estetiikasta
onhan se nyt todistettu
näiden vuosien aikana
runo kasvaa
sitä mukaa kun bussista
valuu taivaalle hiuslakka ja petroli
tervattu ihminen pyörii bensalokerossa
muttei valkoihoinen
se on selvää
ja on löydettävä todiste
tätäkin kuljettajaa vastaan
ämmät tuijottavat löysiä kellojaan
on tehtävä hälytys iltapäivälehtiin
sinipaitainen kuski ajoi numeroa 67
8.46 käsijarru päällä
ja liilaan kaulaliinaan sonnustautunut nuorukainen
kuunteli mustaa räppiä vaikka liturginen väri on punainen
ja kaikki on aamussa paikoillaan
jos vain antaa valitsemalleen jumalalle ajatuksen
tai aamulla hedelmän
jumalalla on hyvin tässä aikaa, tässä suvereenissa turvotuksen
transsissa
lusikoida päämme kuin kilpikonnakeiton
nousen kyydistä metropolin laidalle
kohti toimistoja hop
jalassa köyhän kengät

syön viiden euron aamiaista
se oli viimeinen seteli ja nyt olen vammainen
puuro maistuu ja vaaroja hohkaavista kunnon ikkunoista
näkee meren
kohmeen saa
se vetää peitokseen.

koneella tiedostan kuumeen
ota lääke
lääkkeet ovat
tänä päivänä sellaisia että
kun paranee niin saa tilalle toisen taudin
on valittava kahden tai kolmen väliltä

punnittava tarkkaan onko

     malttia

vai runsaasti aikaa

toimistolla
valitan lätkäavaimen toimimattomuutta
se on outo, kollega myöntelee
Huijasin!
työpaikkani ainoa rebel
ja talousosastolla on taas tuoreita lukuja
uunista nostettavia voisilmäpullia
no ei ne numerot
numerat
voi olla ihan niiin tuoreita
keksittiin kauan sitten
pyhissä kiviholveissa
joissa paloivat kynttilät ja ajatukset
kirmailivat arabialaisten turbaaneissa
viivoja piirreltiin, hiekkaa sekoiteltiin
Ahmedilla kynä
turpa kiinni Ahmed!

Luokkakokous

2011-11-19T03:47:00.000-08:00

Kunpa voisin kirjoittaa tämän toisin kuin
"olin luokkakokouksessa ja-"
luokkakokous, tuo erään matkan lippu
tyhjä tulliasema maiden välisessä
piirretyssä kuilussa
olin
kuitenkin
luokkakokouksessa
vaikka olisin voinut
viskata sen kymmenen vuotta tuonnemmaksi
päivään, jolloin olisin vihdoin se vetovoimainen aikuinen
joksi minun piti kasvaa
enkä vetäisi talvea oudoksuttavassa kaupungissa
perässäni menneisyyden rekeä!

vieressäni istui
hemaiseva blondi
tuoksui samanaikaisesti hedelmäsiideriltä että kuivalta
kalliilta viiniltä
mikä hurmaava kombinaatio!
olimme tilanneet tänne
kahdenkymmenen hengen hääsviittiin
ainoina jonkun ison pullon
se lastattiin eteemme jäävuorena
vähän hävetti
oltiin snobeja ja kuiskittiin
kaikki pahat puheet toisten korvilta ohi.

voi rakas!
eivät ole nämä kiukkuiset vuodet meitä erottaneet
(runoni muuttui sinfoniaaliseksi, syytän Sibeliusta)

Olin lujasti päättänyt etten toheloi tänä iltana
minä, huojuva talo

en mokannut, kompastellut
tilan täydellinen hallitseminen
toi kuitenkin minussa esiin sen hyvin paskamaisen piirteen

ilkeyden
juuri niitä ihmisiä kohtaan
joita oli todella kannattanut kaivata nämä vuodet.

Ihmisten kasvoista paistoi se
että ikä oli sysännyt heidät juuri siihen
oikeaan ja vaikeasti löydettävään
herkkään suuntaan
joka vielä tulevaisuudessa paljastaisi kaiken sen potentiaalin
elämänjanon ja ilon
joista vain rohkeuteen puhjenneet voivat nauttia.

Aran nopeat

2011-11-19T03:29:00.000-08:00

En ole tavannut yhtäkään ison puljun kustannuspäällikköä missään runotapahtumassa. Se voi johtua kolmesta syystä: he piileskelevät kuin agentit alter-egojensa takana. Heillä ei ole aikaa. Heitä ei kiinnosta paskan vertaa.

Runoja julkaisevat ja samalla runojen lukijoita hengissä pitävät tahot ovat tällä hetkellä pienkustantamoita. Runokulttuuria pitävät vahvasti yllä sekä pienet että isot järjestöt, pienlevikkiset lehdet ja runotapahtumia järjestävät, persaukiset ryhmittymät ja ihmiset.

Runous voi tällä hetkellä todella hyvin - katutasolla. Kirjastojen sisäänostot ovat mallillaan, mutta kirjakauppojen sen sijaan naurettavan pieniä. Kirjakaupat heittävät runokirjat jonnekin huumorikirjojen ja Sofi Oksasen keittokirjojen väliin. Kaikki on surullista, vittu.

Runokirjoja ei myydä. Yksi syypää on kauppa, toinen syypää ovat runoja kirjoittavat ihmiset, jotka egoistisesti kyllä jonottavat kaikenmaailman kesäkursseille, mutteivät jaksa tutustua esimerkiksi nykyrunouteen. Heitä on valitettavasti luennot pullollaan, ja joka toisen motiivi on minä. Sitten on tämä headhuntereiden puute, tai sellaisten headhuntereiden puute, jotka ymmärtävät kiertää tapahtumissa ja tutustua peräti oikein hyviin runoilijoihin, jotka valloittavat muullakin kuin sillä joulukuussa nopeasti vilkaistulla kässärillä. Minulla on monia ystäviä, joiden lahjakkuutta ei arvostettu lainkaan, ja jotka myyvät omakustanteita kuukaudessa sen mitä perusrunoilija vuodessa, kahdessa.

Kustantamot kieriskelevät painoksiensa kanssa. Runoilijoita kohdellaan kalseasti ja kerrotaan suoraan, että imagosyistä me sua vaan julkaistaan. Hävetkää.
Prosaisteja nuoleskellaan. Tositekijöitä! Tavallisille ihmisille tavallisia ehtoja kirjoja! Esim. dekkareita, joihin ei voi palata koskaan paitsi ne ihmiset, jotka ovat keksineet Agatha Christien ja eivät pelejä tai tv-sarjoja.

Ehkäpä runojen kustantaminen pitäisi lopettaa kokonaan. Lähdetään sille linjalle, minne Liket ja Sammakot ovat lähteneet, itketään Heli Laaksosen perään ja painetaan sitaattikortteja, yhä uudestään ja uudestaan beat-runoilijat esille erilailissa hienoissa kansissa - tai peräti pokkareina! Raflaavat otsikot, tunnettujen ihmisten elämänkerrat, jotain hauskaa, yliluonnollista tai vertahyytävää.

En usko, että isojen kustantamoiden jehuilla on harmainta aavistustakaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu ja mitä kannattaisi tehdä. Eräällä tässä mainitsemattomalla paikkakunnalla viimeksi esiintyessämme saimme viestiä perään, että järjestäjälle on tulvinut kiitosviestejä ja jopa puheluita, että mistä tätä saa lisää.
Harmi etteivät monetkaan meistä voi myydä näille runsain joukoin kuuntelemaan tulleille tuntemattomille ihmisille kirjojaan, koska niitä ei ole. Omakustanteella saisi toki heti rahaa käteen, mutta pitääkö siihen lähteä ja samalla nöyrtyä totuudelle, että hyviä kirjoja ei sitten löydy kirjastoista, ei kirjakaupoista, ei arvosteluina? Tuulipukukansa ei saisi koskaan tietää runoilijasta, joka jostain uutuudenviehätyksestä tai jostain, saattaisi koskettua.

Kultainen kiitos Nihil Interitille, kultainen kiitos Ntamolle, kultainen kiitos Savukeitaalle, Poesialle, Sanasadolle. Kultainen kiitos Nuoren Voiman Liitolle, Tuli & Savulle ja niille säätiöille jotka auttavat näitä ihmisiä saamaan edes joskus työrauhan muiden töittensä keskeltä. Järjestöjä, joita tahtoisin kiittää on vielä hurjasti enemmän, ja heidän takanaan todennäköisesti ylityöllistettyjä duunareita, jotka jaksavat uskoa tähän ja käyttää vapaa-aikansa runouteen. He luovat erityisesti meille nuorille toivoa, jotka varsin nopeasti saattavat häpeillen kääntyä kirjapainojen puoleen. Kiitos.

Tähtikarttojen melodioita, osa 1

2011-11-04T15:17:00.000-07:00

Tähtikarttojen melodioita: Orion!

sirius, traaginen, musta komedia, FARSSI
Kissa joka kaatuu tikapuissa
tai sairaskohtauksen saanut ihminen päättymättömässä kierreportaikossa huutaen
"tiedän mitä tämä on! Olen nähnyt tämän, olen nähnyt tämän!"

Ylväät viulut ja muut jousisoittimimet. Äänen kaari laskeva, kuvaileva, jäykkä. Ei missään nimessä laulua, ei ainakaan alttoa.

Tähtikuvio: Lyyra! (ei havainnekuvaa)
- Sanomattakin selvää.

Leijona:
karu ja toivoton performanssi
tohtorin opinnäytetyö äänenkäytöstä
vasaraa ja sahaa vasten jännitetty kieli
Trumba on sana, jolla tätä voimallista soundia ja tähtikuviota maalailisin, jotakin niin lähtöisin seitsemänkymmentäluvulta: kirkkaanpunaisesta paahtimesta noussut paahtoleivän lehahdus, raaputettu piirros lastentarhan seinällä. Tähdistön rectum, paha pahaa vastaan, väkevä tervaleijonan voima, huuto: hoi mastomies!

Jousimiehen tähdistö: Jousimies, tuo taivaan soturi! Ääni: tättärätää - ty -dää! Maija Poppasen ensifilmatisointi, jahti alkaa. Piirrettyjä polvenkorkuisia kaktuksia.

Otava: Raamatun jae 12:3: Joosua kirjoittaa varoituksen Jeesusta seuranneelle paimentolaisväelle: älkää menkö.

http://www.joyce.fi/

2011-11-04T14:44:00.000-07:00

Kafka ja Joyce, nuo
kaksi suurta
kohtaavat Prahan keskusaukion torilla.
Kafka tuli toisesta suunnasta
ja Joyce tuli toisesta suunnasta. Näin he kohtasivat
ja Kafka pisti sanaksi:
Kukapa haluaisi olla typerys
leijonan sijaan?

He katselivat hetken ympärilleen.
Kafka vasemmalle
Joyce oikealle. Joyce huokaisi.
Sitten he jatkoivat matkaansa, kumpikin alkuperäiseen suuntaansa.

...

Verhot
puristuvat
yhteen.

2011-11-04T14:28:00.000-07:00

viinin ilo, viinin suru
pullo
seisoo uteliaana edessäni kuin yllätetty kolossi
tänään oli tukahduttavan sumuinen päivä, aurinko
purki pakettejaan Kalasataman katonrajoissa
muttemme nähneet sitä,
tunsimme vain sen häpeilemättömän jumalkatseen
niskassamme
Oi sinä antiikin muusa jolle
tahtoisin kaikki runoni omistaa
miksi olet huoneessani vain verhoutuneena
seinään
voi sinä ilkikurinen teknologia
mikset laula, suriset vain. Ja mitä kansaa edustaa
tuo pikselöitynyt hiekka? Kuka on joutunut
ruutukaappauksen uhriksi.

Minä masennun, oi
auringonjumala Ktholpelpe
tuo viiniä tähän pöytään
oi Dionysos,
olen niellyt liikaa tätä tislattua savua.

...

.... teen mustikkapiirakkaa ja katsokaa nyt sitä.
LÖYHKÄÄVÄÄ ILJETTÄVÄÄ
MASENTAVAA MASENTAVAA!
se on hakattava vuoastaan irti taltalla (taltioitava)
mutta keskeltä sula mössö.
Olen hyväntuulinen nainen vaan rajansa piirakallakin.

Tässä tapauksessa lattia.

....
......
Miehenikin on muuten masentava idiootti. Jotain lennokasta hänessä vaan on
en vaan muista mitä?
No mitä?
Hän elää avaruudessa -
ohjaa satametristä avaruuslaivaa,
joka on vyötäröstään kapea mutta kerroksia kuin risteilijässä.
Tämä sotii hänen minäkuvaansa vastaan,
mieluummin jotain laakeaa ja sanon
että korkea sen olla pitää:       !
                                           a
                                        a
                                    m
                                 i
                             o
                         v
                    o
                n
           i
       a
    p

Kuvittele olevasi oman elokuvasi hissi; nouset 7 kerrosta
kun vain päästät irti.

Jostain kabinettien kätköistä, b-ruuman uumenista,
syöksyy tuo kuulu Haddoque!
Captain Haddoque,
suurten merten suunnistaja
lyö hyttinsä oven selälleen ja huutaa niin kuin pitää
paapuuriin, paapuuriin
ja puristaa pullonkaulaa (kuin sinä parhaillaan joystickiä)
ah aivan kuten unissani!
hän ei käytä hissiä; hölkkää main deckille ja jää rinnallesi
tuijottamaan Penelopeeaa.

Tähtimeri. Ei ole Eliaksen
asteroidivyöhykkeen voittanutta.

2011-10-31T11:21:00.000-07:00

Haaste. Kymmenen minuuttia runoa.
Aika
        alkaa
                   nyt.

KOULUMUISTOJA

Pojat tönäisivät minua jäämäessä. (Kelaan edelleen tätä yhtä ja ainoaa koulukiusaamisen fyysistä ulottuvuutta.)

Joka aamu puurossa oli valkoista paperisilppua. Joka aamu silmissä kirveli kynsilakka. Kaikkialla paksulti lunta. Niin hiljaista sen jälkeen kun lähdit, niin hiljaista.
Toinen pojista kärsi löysästä silmästä, vähän kuten Mikael Jungner (mutta Jungner onkin 3000-luvulta aikaportaalista hypännyt Systeemin Uudistaja ja Indikaattori, joka on lähetetty tänne tutkiskellaksemme auktoriteettejä; Uuden Maailmansodan Estäminen et ceteraa, löysä silmä [killitys] johtuu lähinnä ilmatilamme haasteettomuudesta verrattuna muiden galaksien ilmatilan paksuuteen; lääketieteellinen termi: amblyopia).

Paluu Narnian metsään:
Horjuin, mutten kaatunut. Oli myös lähellä, etten muuttunut demoniksi.

Pojat huudeskelivat talvipäissään minua friikiksi ämmäksi. Lähdin kauppaan. Pelasin Tähteä.
Pelasin huonosti.
Kun minua alettiin kutsua tähdeksi, mittani oli melkein täynnä, sakarani äärimmilleen jännittettyjä.
Oli se tietenkin parempi kuin Friikki ämmä. Minua välteltiin kuin pernaruttoa.

Eräänä päivänä
koulun punatiiliseinäisen aulan

suuri ja vanha seinäpuhelin soi

vastasin

sen koommin he eivät minusta kuulleet.

PALUU TÄHÄN PÄIVÄÄN

Olen unohtanut, miten kirjoitetaan runoja. Kuuntelen baarissa poppia jossa naiset kertovat olevansa puutteessa. He ovat hyvin surullisia olioita, heillä oli niin paljon annettavaa ja nyt he ovat pöpejä. Baarimikko kysyy keltapaitaiselta että tuleeko makkaraperunoiden kanssa lihaa ja keltapaitainen mies vastaa että joo, olin minäkin kerran täällä, tilasin lihaa ja asuin ihan lähellä minulla oli nälkä ja kunniaton olo.
Söin pikkelssikurkkuja ja voimakkaasti suolattuja lihapaloja. Huuhtelin ne alas tietenkin oluella. Tiesin, että lihansyönti enteilisi kuolemaa ja niin se enteilikin.
Avasin päisenä lasioven tuuleen ja tiesin mitä piti tehdä.

...

Nyt ajattelen että JIPPII runokirjani on valmis ja sitten näen runosi, neron runoja,

lohduttaudun sillä että ne ovat neron runoja. Ja tulen vaivaantuneeksi. Pitäisikö tehdä taikurinhatut;
     ei jänistä,    ei kyyhkystä

perhonen!

Avaan napillisen kauluspaitani kuin Halinalle ja huljutan ympärilleni magiaa
Kaikki seuraavat jännittyneinä ja seuraavaksi nähdyt värit ovat
dramaattinen neonkeltainen ja ultravihreä
hyppään yhdellä sievällä voltilla koko paskapaikan yli ja tajuan portaissa että tämäkin on taikuutta Ei hätää! Kadulla nahkatakkinen nainen ojentaa minulle viiden euron setelin. Mutta koska vauhtini on liian kova

se tippuu ja skeittaripoika vie sen. Harmillista.

...

Tämä on liian pitkä katu runoilijalle. Vastaan tulee liian suuria ajatuksia, mutta on aivan liian epäilyttävää istahtaa keskelle Manhattania.
Se ei onnistuisi enää edes Hanittalta. En puhu sen enempää Hanittasta, sillä hän kasvoi niin rumaksi etten voi edes käsittää sitä. En siis voi olla Hanitta koska kohtaloni olisi vaikea ja salamyhkäinen ja osaan ennakoida vaikeudet sillä olen herkkä tyttö ja kasvoni ovat jo puoliksi tuhonnut
suomalainen tuuli, puuman katkera nyrkki ja se, että kyyneleeni kulkevat aina samaa reittiä:
ylhäältä alas.

RUNO YSTÄVÄLLENI (aikaa on vielä)

Tämä on virkakirje, jotakin samanarvoista
muttei samantasoista kuin Velallisen anteeksipyyntö joka on ainoa runoni

Voisitteko mahdollisesti lopettaa kirjoittamisen?
Paimennat meitä, kaltaisiasi, salatulla valollasi
tai siis
emmehän haluaisi tätä myöntää mutta olemme kovin taitamattomia kynänpyörittelijöitä rinnallasi

tai
kirjoitat kyllä hyvin mutta kirjoitat hullunkurisesti, tarvitset enemmän laiskottelua ja ehdottomasti vähemmän palstatilaa.
Minulle sentään annettiin suoraan puhumisen lahja mutta he unohtivat antaa kielen...

Sinun helistimesi soi ja sen soinnut ovat puhdasta unta
me tainnumme, mutta varro
odotappa vain senkin kekseliäs pikku hysteerikko

täältä me vielä tulemme!

Jos seuraava kirjasi on vielä parempi. Antaudun
teen kynästäni kendomiekan ja toisin kuin toivon
se tekee teksteistäni tylsiä.

Maailmanpyörä

2011-10-31T09:50:00.000-07:00

Ensiksikin uneni. Unessani pahainen torppakylä, kuitenkin nykyaikainen, oli saanut keskiössään ajatuksen ympäristönsä piristämisestä. He olivat päättäneet istuttaa valtavan maailmanpyörän kehnolle, valtavalle pellolle, joka oli kylän viimeinen piste, sen jälkeen jatkuisi muu Suomi.
Jokainen kyläläinen halusi auttaa. Projektin koordinaattoriksi valittiin Edward Väärentämätön-niminen sutenööri, joka värväsi kylän naisia suurkaupunkeihin huoraamaan. Ansaitut rahat käytettäisiin Saksasta tilattavaan moderniin maailmanpyörään.
Naiset yllättivät kaikki rahankeruutaidoillaan. Pian varoilla pystyttiin hankkimaan keskikokoinen maailmanpyörä. Valot jäivät uupumaan, mutta kyläläiset olivat haltioissaan. Pellolle tulikin perin hiljaista, sillä maailmanpyörällä ajelusta muodostui juhlava tapahtuma. Kukaan ei puhunut, väki ihaili omaa kyläänsä; sen hyvin laitettuja kattoja, puuvajoja, yhtä mutaista hiekkatietä, yhden kaupan värivaloja.

Lehdistö oli saanut vihiä laitteesta, ja Hesarissa luki huutavin kirjaimin, että johonkin peräkylään oli hankittu laiton maailmanpyörä. Pellon omistaja oli hymyillen antanut haastattelun samalla, kun maailmanpyörän eteen valui katkeamatonta jonoa ja kyläläiset hymyilivät taustalla meditatiivisessa horroksessa.

Parasta tässä tarinassa on se, että Juho Joutsenossa vieraillessaan oli ollut nuorten bileissä, minne oli jostain repäisty pomppulinna. Olivat kuullemma ihan pilkkopimeässä, metsän laidalla - varmaan myös umpikännissä - pomppineet. Rakastan pomppulinnoja!
Jutun todellinen sydän on kuitenkin siinä, että hänelle olivat jotkut tyypit tulleet kertomaan, että niiden kylään oli vastikään hankittu maailmanpyörä. Arvostan.

Found Poetry

2011-10-27T02:34:00.000-07:00

Estetisoituja, taideporvarillisia muistiinpanoja teatterintutkimuksen luennolta. Ydinsanoma: "kohotettu realismi".

2011-10-27T02:25:00.000-07:00

Kuva jonka selkeästi kantaaottava viesti voisi olla vaikka Herätysliike/ Pää tyynyyn! / Herää!/ Tukehdutetut tunteet/ Sleeping Beauty/ Ku kux Clan!

Naistenlehtien (tai homeopaattien) psykologiapläjäys: ARAN NOPEAT

2011-10-18T05:56:00.000-07:00

Mitä hiuksesi TODELLA kertovat sinusta? No ainakin sen, että olet jotenkin sairas. Psykologi ja katumuotikuvaaja A. K. Nurmi otti sakset käteensä.

MÄRÄT HIUKSET (julkisella paikalla)

- Kokaiiniriippuvuus

- Mahdollinen asunnottomuus (nuori, joka asuu ystävillään)

- Riskinä paksusuolen syöpä ainaisen kiireen tähden

- Hajusteiden raskas käyttö vastavoimana teennäiselle huolettomuudelle

- Ohipuhuminen, valittaa usein olevansa lähellä oksentamista ja kakoo huomiotaherättävästi

- Hedelmien syöminen

- Paljon lasia sisustuksessa, assonoituu trendikkäsiin kuntosaleihin

- Väri: turkoosi, maku puoliksi keitetty jättikatkarapu

- Harvinainen

SUORAT HIUKSET (kammattuna, max. kertaalleen pöyhittynä, ei huoltoa)

- Pienituloinen tai korkein mahdollinen virka jonkinlainen päällikyys (projektiluontoisuus, henkilöstöasiat, järjestölähetti)
- Ongelmana huojuminen

- Ongelmana myös pakkoliikkeet tai äänenkäyttöön liittyvät neuroosit

- Rakastaa kaulaansa ja kätkee sen hyväilyltä, mahdollinen yksinäisyys ja seksiriippuvuus. Haaveissa lapsi.

- Kiinalaiset ravintolat, joissa pimeää ja rauhallista, ed. mainituissa erityisesti nuudeli- ja kasvisruoat

- Salaa hysteriansa

- Käyttää paljon Youtubea

- Vuokot, atsaleat, korkeat männyt, henkevät kasvit

- Intiimitaudit kuten virtsatieongelmat

Yksityiskohta: vapaat suorat hiukset korvan takana: 90-lukulaisuus, salaisuuksien jakaminen, rohkeus. Sairauksina oudot ihottumat tai hengenvaarallinen pähkinäallergia. Häpeää ikäänsä. Keräilytavaroina disneyn klassikkofiguureja, sarjakuvia tai superpalloja. Kokee, että silmälasit sopisivat hänelle. Salamakorut.

Hiukset aina korvan päällä: raskaat henkiset ongelmat kuten anoreksia tai bulimia. Rakkaus: kesä. Ohjelma: Teräspallit. Kirja: tarut, fantasia, antiikin jumaltarinat. Ruoka: ranskalaiset ja laktoositon jäätelö. Pyöräilee tai käyttää julkisia. Valkosolujen mahdollinen vähyys aikuisiällä - syöpäriski, erityisesti rinta-. Koronkiskuri. Alter-egona Cluedo-pelin salamyhkäinen näyttelijätär.

SIISTI OTSATUKKA (ei rakoile)

- Hyvä musiikkimaku, tiukat teepaidat

- Geelikynät, naputtelu, spontaanius, xylitol-purukumi, tofu ja palsternakka
- Esine: sähkökärpäslätkä

- Freelancertoimittaja tai sosiaaliala, osaa olla lasten ja eläinten kanssa, mutta mieluummin lasten (korjaa leikkipuistoissa ämpärit talteen ja on se, joka liimasi iloiset t e r v e t u l o t ulko-oveen)

- Purenta- tai luusto-ongelmat

- Väärinymmärtäminen, haukkuminen, saattaa olla hyväksikäytetty

- Haluaisi amerikassa nähdä tornadon

- Lapsuuden suosikit: ÄlyÄlyä-visailuohjelma ja Casper-kummitus

- Epäluotettava hymy, liiallinen kauneus, herkkyden paheksunta

SUORA OTSATUKKA (hipoo silmiä)
- Taiteellinen lähestymistapa Facebookkiin ja julkinen valokuvablogi
- Pelkää silmiinkatsomista, mutta hiusten alle piiloutuminen auttaa
- Paskamainen ihminen
- Nojaa ranteisiin sirosti kun juttelee tärkeälle henkilölle
- Rubikin kuutio ja old school-pelit
- Marjat, purkkikasvikset kuten herneet ja palkoparsa
- Mahdollisuudet menestyä taiteellisella alalla esim. vatsastapuhujana
- Vänkä
- Hamstraa henkareita

SEKAINEN OTSATUKKA:
- Pitää, toisin kuin uskotellaan, sisätiloista
- Ajatus puolapuissa roikkumisesta innoittaa juuri nyt
- Voisi asua talossa missä ei ole juoksevaa vettä tai sähköhellaa
- Eläimistä kolibri, räkättirastas tai häkkilintu
- Jalassa kuluneet matalapohjaiset kengät
- Työnarkomaanius, hengitysvaikeudet, klaustrofobia, kutiseva päänahka
- Ei tajua kaikkea
- Taito: osaa lopettaa ajoissa
- Haasteena auton ajaminen
- Käyttää vedenkestävää ripsiväriä
- Useimmiten humanisti

- Suudelmat maistuvat tuulisilta ja pahvisilta suun asennosta riippuen

YKSITYISKOHTANA(ei kuvaa): otsatukan radikaali pään ylittävä jakaus tai jakaus epäluonnolliselta puolelta:
- Sadomasokismi
- Naistenlehden niksit meikkauksessa - Mahdolliset vanhat lävistyshaavat- Lakka - Mansikan tai paksun puunkuoren tuoksu - mahdollinen lesbous - bailaaja - huomiota kerjäävä vegaani -loistava musiikkimaku

TARKKA NUTTURA (työn ulkopuolelle varta vasten laitettu)
- Häiriintynyt ihminen
- Valmis kuolemaan tai hyppäämään nopeasti uuteen ihmissuhteeseen, piilotettu alkoholiongelma
- Älykäs, muttei luota itseensä joten toimii muistinsa varassa
- Seepramainen
- Pitää sotaelokuvia paheenaan, erityisesti käsikranaattikohtaukset miellyttävät
- Haluaisi saada banaanin kokonaisena ja ehjänä suuhunsa (ajattelee usein Pianonopettaja-elokuvaa)
- Viimeistelee graduaan tai puuveistostaan, mene ja tiedä
- Toisin kuin luullaan, välttää gallerioita
- Pikkujoulufriikki, käy Ladymoonissa
- Jos ei muuta tekemistä, kuuntelee Raappanaa
- Semiotiikka kiinnostaa, samoin ihmisten lauseenjärjestys
- Alitajunnasta pomppaa säännöllisesti kuva gramofonista

PONINHÄNTÄ, tiukka (tupsu harottava, en saanut kuvaa)

- Epäkiinnostavia harrastuksia kuten kalastus, kävely tai uiminen
- Tai sitten epäintellektuelleja harrastuksia kuten aerobic, kehonrakennus, body pump tai tankotanssi
- Pehmeä iho; salaisuutena kuorintavoiteet
- Keksii järkeviä asioita kuten digestive-keksien ja homejuuston tarjoilu ilahduttaviin kellonaikoihin, testamentin miettiminen, ennakoitu vessassakäynti, valehtelu opiskelukortista
- Seurallinen ja iloinen, lähtee karaokeseuraksi ja katsoo vaikka hidastunuttua VHS-nauhaa
- Tuijottaa ihmisiä luomet ammollaan
- Välttää näitä tuoksuja: myski, voimakas kahvi, tupakka, terva
- Kouliintumaton seksinharrastaja
- Silmät voivat suurentua tiukan poninhännän vaikutuksesta: älä välitä, se on harhaa

Yksityiskohta poninhännässä: erittäin huolellinen poninhäntä, poninhännän tupsu siisti, ei harottava:

- Riskinä syrjähypyt
- Ylikorostettu viaton seksikkyys/ ilmeinen seksikkyys
- Pelkää Jumalan olemassaoloa
- Ottaa valokuvia itsestään ikkunan lähellä
- Oudot polvet, toivoo että huuliin kiinnitetään huomiota
- Liikunnallinen; luistelu, juoksu, nyrkkeily
- Tarpeeton kiroilu, päivittely
- Kielisuudelmat, makea huulirasva tai huulikiilto
- Toisin kuin aiemmat hahmot, on erittäin kiinnostunut siitä, miltä hiukset näyttävät
- Fanittaa: Sibelius, Paleface, Daft Punk, läppänä Britney Spears ja Kiira Korpi

PONINHÄNTÄ; LÖYSÄ (ei havainnekuvaa)

- Vatsaongelmat
- Kiinnostus lokkeihin
- Unohtelevaisuus, hölmistyneisyys, uneliaisuus
- Käyttää korvalappustereoita
- Rakkautena Turtlesit
- Todennäköisesti lyhyt ihminen
- Nenänkaivuu
- Jos kaunis, luottaa ulkonäköönsä eikä keksi hiuksilleen mitään
- Jos ruma, korostaa säälittävyyttään välittääkseen sosiaalisia viestejä hellyydentarpeesta
- Paljon flanellipaitoja, joiden alle yleensä harmaa toppi
- Viikunat ja liharuoat
- Karateharrastus, yllättävän hyvä tanssija
- Nikkeliallergia

LETTI (alhaalla roikkuva)
- Ahdasmielinen romantikko
- Joiltakin osin kusipää
- Wicca-liikkeen jäsen
- Paras ystävä tietokone

- Draamantajua; pyrkii todennäköisesti teatterikouluun
- Jos ei tajunnut, että letti on out ilman röyhelöpaitaa, ei myöskään tajua, että jalassa on lenkkarit
- Kilpikonnat

- Riskinä viikset
- Juo piimää ja vihaa sitä
- Valehtelee juhlivansa
- Yllättävänä taitona kärrynpyörät ja savurenkaiden puhaltelu, ei mitään kulmikasta
Letinkäyttäjiä on myös hipstereissä. Letinkäyttäjät saavat hivenen enemmän vintagekunnioitusta kuin nutturoiden käyttäjät, koska uskaltavat olla vaatimattomampia. Lettipäät venyvät hyvin ja ovat yleensä soreita.

NUTTURA YLHÄÄLLÄ TUPSUNA
- Uskomaton tarve päteä seuraavissa/ omistaa parhaat:
musiikki, kännykät, tapetit, seksikumppanit, silmälasit, neuleet, kirkkaiden sävyjen hallinta, kokkaus, matkailu, elokuvat, valkoiset kumisaappaat
- Sosiaalisten tilanteiden suvereeni hallinta, ELLEI kärsi yleisestä sosiaalisen paikan kammosta jolloin kaikki menee nutturapäällä yleensä päin helvettiä.
- Samaistuttavuus, käsikynkkäisyys
- Teleportaation alkeet
- Raadollinen ajankäytön jako äärinysväyksen ja väkivaltaisen liikunnan kesken
- Kunnioitetulla nutturapäällä on aina kummilapsi
- Parhaat ikävuodet nutturan käytölle 22-29
- Ongelmana haavat
- Nutturpään täytyy tykätä, tykkäsipä tai ei: sarjakuvasankarit, c-kasetit, porno ja Aki Kaurismäki
- Läppien kehittely esim. Fukushimasta

Lisäksi: hutaistut kampaukset: ammattilaisuus, ei juovu helposti, käyttää koruja, tuoksuna minttu
Laitetut kiharat hiukset: ottaa helposti mallipousauksen, pelkotiloja
Hiusten pörröttäminen: epävarmuus, valkoiset valheet, silmiin katsominen, huonosti syöminen
Kreppaus: harvinaisuus. Yrittää peittää kreppausjäljen. Pitää valtavasti syksystä ja joulusta. Heikko itsetunto, väliin jättäminen, terve arkijärki.
Blondaus: sininen väri, hampaissa näkyviä kahvin- tai ruoanjäämiä.
Suoristusraudan käyttö: komplekseja kulmakarvojen kanssa.

2011-10-16T07:40:00.000-07:00

Jonkinlainen kuvaperformanssi maanisuudesta, kosmisesta klaustrofobiasta ja riittämättömyydestä. Bowien kappale kuuluuisi taustamusiikiksi. Tämä oli ensin video, mutta se oli niin kuolettavan tylsä etten jaksanut laittaa kokonaan (pidän tuosta rumasta pikselöityneestä jäljestä). Bowien lyriikka on siis erittäin tärkeä osa tätä pikku sunnuntaisekoilua josta Juho meinasi tulla hulluksi, kieri myötähäpeässä.

Scifihuora Trinity on pimahtamaisillaan sotkusta. Hän ei kerta kaikkiaan siedä sotkua, se puristaa hänestä klaustrofobian esille. Sitä paitsi hän on aivan hädässä ihmisten tavan kanssa kerätä niin helvetisti tavaraa. Hänellä ei ole ainuttakaan tavaraa. Hän pärjää kinkkimekossaan. Hän ei olekaan sellainen kuolevainen kuin me, jotka vuoraamme hautaamme kuolemaa varten.

Hän alkaa kerätä tavaraa ympäriltään. Hän laittaa ylioppilashatun päähänsä koska tietää että sellainen hattu on viisaan ihmisen merkki. Hän laittaa korkokengän jalkaansa koska sellainen on kauniin naisen merkki.

Hän soittaa juhlavasti Bowien Starmanin. Yhä vain hän kokoaa tavaroita. Oi, oi, hän alkaa käydä pikkuisen maaniseksi!

Kokoa, kokoa, pikku Malin! Vielä on niin paljon jäljellä ja niin vähän aikaa!

Hän ei jaksa kantaa arvoesineitä turvaan. Ne ovat liian raskaita.

Hän pukee kaikki kauniit vaatteet päällensä.

Päädyn tekemään barrikadin ovelleni. Ollakseni turvassa ja tarpeeksi yksin.

Lukitsen itseni pikku nukkekotiini, nopeammin ja nopeammin kauhon muuria suojakseni

En tiedä pitäisikö minun olla vitun ylpeä toimistani vai hävetä itseäni mutta oksettaa tuntuu hirveältä haluan kuolla kuolla kuolla.

Emmä tiiä ja muutenkin paha mieli 2

2011-10-13T04:53:00.000-07:00

saksanläksyt huutavat nurkassa verkkojen ja pölyn huostaanottamina

die Strasse ei vie sen kummempaan
mätä kasvaa keittiössä niin kuin kaupunki
yö on vedetty mustaan huppuun ja katto kasattu lattian päälle

Kuoleman enkeli
pyörii jaloissa siinä missä koirakin

tämä merkittävä arki ei
ole merkittävä runoksi

se on rukous:

Jumala, auta

---

Puukkobulevardi, parodiaversio synkistelystä

"Siinä missä"

Laskut huutavat verkon ja pölyn
huostaanottamina
siinä missä
lapsikin

Die Strasse ei vie kuppilaa kauemmaksi
rrromanttiikkkaaa puukkojen välkkeessä ja riveillä rikos ja
rangaistuksena kliseiden kahle

kaupunki leviää siinä missä mätä
yö on vedetty mustaan huppuun.

Koira nuolee jalkojasi siinä missä enkeli ennen pyöri
tämä merkittävä arki
ei ole merkittävä runoksi, se on rukous

jumala, auta

Emmä tiedä ja muutenkin paha mieli

2011-10-12T03:30:00.000-07:00

ahdistuksesta ja paniikista syntynyt teksti, jotenkin tälläisestä lähestymisestä tulee aina ongelmallisia tekstejä

Niin kuin menneisyys se seisahtuu niskaasi huuhtomaan,
kietoo käsivartensa sinuun kuin maaliin se inhoten kastaisi kätensä
kuin sirkus se sinua horjuttaa ja huojuttaa ja panee päähäsi punaiset liinat
ja toisella trapetsilla nainen
pyörii vinhaa hulaa ja pölyttää ympärilleen satumaisia paljetteja
Ja jos pelkäisit leijonia.
Joutuisit häkkiin
jos tulta, nielisit

mutta vielä se miettii ja kuuntelee ahdistustasi
sulkee kirskuvat lasiovet lasiovien jälkeen
täyttäkää kuutio kuumalla tai kylmällä ja kun se hukkuu
se tietää kellonajat ja päivämäärät, kuinka se oli myöhässä ajoissa
kuka laittoi tukan hyvin ja kuka hakkasi oveasi keskiyöllä
ja kuka heitettiin viimaan ja suli jääksi ruudun lämmössä kuka
ikkuna tietenkin,
täyttäkää lasia

Naisen ja miehen tuhatsata kuolemansyntiä

Naisen

1. Syntien listaaminen

2. Kukkien maalaaminen

3. Liian pitkät hiukset

4. Liian runsas meikki

5. Nalkuttaminen

6. Selluliitti

7. Ylipaino

8. Kouluttomuus

9. Taidottomuus

10. Taide, erityisesti teini-ikäisen

11. Varhainen äitiys

12. Äitiys

13. Abortti

14. Keisarileikkaus

15. Kauneusleikkaus

16. Liikuntaharrastusten vähäisyys

17. Vähäinen lukuinto

18. Hevoset

19. Kurjat rinnat

20. Pituus

21. Kauneus

22. Rumuus

23. Rumat vaatteet

24. Kokkaustaidon puute

25. Puheenvuorot väärissä paikoissa

26. Pyrkimys johtajuuteen

27. Liiallinen kiinnostus miesten asioihin

28. Feminismistä vouhkaaminen

29. Lapsettomuus

30. Poikamainen tyyli (seksuaalisessa kontekstissa)

31. Miesten jatkuva ahdistelu

32. Ahdistelun puute

33. Yllättäen hankitut silmälasit muuten kuin viran oikeuttavassa käytössä

34. Miehen aseman heikentäminen perheen suvereenina päätöksentekijänä

35. Kerskailu

36. Turhan korkea ÄO

37. Romantiikannälkä

38. Turvallisuudenhakuisuus

39. Menestyksellä rallattelu

40. Kehnot arvosanat

41. Poikakaverit muussa kuin seksuaalisessa kontekstissa

42. Pesäpallon, nolon räpin, shakin, ratsastuksen, hiihdon, autourheilun, aikaavievien poliittisten jonninjoutavuuksien, fanaattisen kasvissyönnin, lihapainoitteisen ruokavalion, painin, sulkapallon, sudokun, ristikoiden, kutomisen, uskonnon, keräilyn, sauvakävelyn, antiikin, villasukkien, huopahattujen, sammareiden ja hampputuotteiden harrastaminen. Lisää löytyy.

43. Täydellinen välinpitämättömyys ulkonäköön

44. Ulkonäölle omistautuneisuus

45. Ruma hiusten luonnollinen sävy + hilse

46. Kuukautiset tai niistä ylipäänsä puhuminen

47. Seksuaalisista asioista toisaalta vaikeneminen

48. Pidättäytyvyys

49. Jatkuva vitsailu, sakin naurattaminen

50. Paskaduuni

51. Lähihoitajuus, medianomi (miehellä hoitoala plussaa)

52. Lapsen haluamattomuus

53. Lasten nimeäminen tulevaisuutta ajatellen

54. Tytön haluaminen (lapsi)

55. Tytön haluaminen (bi-seksuaalisuus)

56. Paha haju

57. Juurikasvu

58. Kainalo- ja säärikarvat

59. Punastelu

60. Television katselu

61. Ohhoh onhan nämä kuultu

Miehen syntilista

1. Lyhyys

2. Liian pehmeät arvot

3. Liikalaihuus (joissain tilanteissa sallittua, mutta ei esim. sairauden tähden)

4. Romanttisuus, kiinnittyvyys

5. Kömpelö tekniikan/teknologian kanssa

6. Intohimojen puute

7. Stressaaminen

8. Naisen lailla valittaminen!

9. Kaljuuntuminen varhaisella iällä

10. Lapsellisuus (tämän takia monet naiset valitsevat juuri Sinua vanhemman)

11. Omalaatuiset harrastukset

12. Homomaisuus missään suhteessa

13. Kipinä autoiluun

14. Lihansyönti

15. Kasvissyönti

16. Työttömyys

17. Naisen taiteen ymmärtämättömyys

18. Haluttomuus perheeseen

19. Haluttomuus kehityskeskusteluun parisuhteessa

20. Kontrollin menetys humalassa

21. Sammuminen (tytöille sallitumpaa)

22. Jos ei ole kiinnostusta seuraaviin asioihin: saunominen, urheilu, alkoholi, hyvä ruoka, siivous, elokuvat, kirjallisuus, musiikki (mielellään ei pelkästään teknoa)

23. Hippiys

24. Naisvaltainen ala, lue kohta: homous (paitsi hoitoala – naiset tykkää)

25. Karismattomuus, tilanteiden hallitsemattomuus

26. Lähiörakkaus

27. Avuttomuus ja haluttomuus pukeutumisessa

28. Haluttomuus

29. Huumorintajuttomuus

30. Pieni kengännumero

31. Pienet kädet

33. Rakkauden julkinen näyttämättömyys

34. Herkkä nauramaan

35. Liiallinen kiltteys

36. Heikot mielipiteet

37. Pyöreys, ei lihavuus

38. Lihaksien puute

39. Paleleminen

40. Naisen nuhtelu

41. Kaljuus ilman tatuointeja

42. Kaljuus ilman pituutta

43. Huoruus

44. Neuvottomuus

45. Jos ei ole Facebookissa ja heitä hyvää läpänderiä

46. Jos ei ole Facebookissa koska ei tiedä mikä se on

47. Itsestään kuvien ottaminen

48. Turhamaisuus

Olen kuuluisa joki: väisty

2011-10-08T03:28:00.000-07:00

Missä se on se kuusimies,
kysyy poika kuusimiehentiellä.
Puristan hänen kättään ja kerron
että se jätti tehtävänsä kun tie rakennettiin sen päälle.

---

Mitä voisin kertoa näistä sateisista päivistä?

Sokealle: on olemassa arvaamattomia värejä.
Taskuvarkaalle: kultaa on kaikkialla -

Ja vanhus nousee liuskekiviportaita
jonne märkä vaahtera on jättänyt kaikki lehtensä
tekisi mieleni huutaa HULLU teet sen täysin tahallasi

mutta olen voimaton tämän pakahduttavan kauneuden edessä

Päiväni Mika Häkkisenä

2011-10-06T01:37:00.000-07:00

Tästä on jo jonkin verran aikaa, mutta kerrottakoon se nyt kun kirjoitin jo alemmas performanssista ja rooleistani.

Mulle luonnollisin ensimmäinen performanssirooli oli hyvin tuntemani Häkkinen. Tein sen, koska en uskaltanut olla kukaan muu, esim. Rautamies.

Tarkastelin maailmaa koko päivän Mika Häkkisen oransseista linsseistä - se oli vaikeaa, koska minun oli samana päivänä tehtävä haastattelu. Yritin pistää keskusteluuni parhaani mukaan häkkis-passiivia ja nauhurin mukaan epäonnistuin melkoisesti ja aiheutin oudoksuntaa. Kävin myös sinä päivänä katsomassa Le Havren, mutta se oli helppoa koska Mika Häkkinen pitää varmasti Kaurismäestä.

Niin surullista, että juuri silloin kun sain päivästäni Mika Häkkisenä oikein kiinnostavia kuvia, olen vahingossa poistanut ne kameralta luullen ajat sitten ne ladanneeni koneelle. Noh, Häkkinen otti ympäristöstään kuvia, jotka kerta kaikkiaan ihmetyttivät häntä (jotkut heilahtivat - vieras kamera). Otin myös ostamastani ruoasta todistekuvia - ostin kaikkea, mitä Mika söisi.

- Omenamehua (lempijuoma, kun ei alkoholia)
- Ison tölkin Warsteiner-olutta (Häkkisen pitkäaikainen sponsori - hyvin pahaa kaljaa)
- Real-ruisleipää
JA sitten meinasin ostaa Häkän yhtä lempiruokaa uhratessani itseni MELKEIN täysin hommalle... eli kanasalaattia... mutta kaltaiseni nuoret nerot eivät syö broileria... sou sad ( - Mika Häkkinen vastaa toimittajalle kun toimittaja kysyy tunteita formularadoilta vetäytymisestä).

Mitä tästä tempauksestani opin? En mitään. Paitsi sen, että kahvi on mieletön juoma.

UUUH JYES

2011-10-06T01:12:00.000-07:00

Performanssiystävä: Trinity <--Ne ovat julkisia sivuja! Kuinka noloa! Kuinka hirveää! KUINKA KIVAA!
Edith Piaf-ystävä

Ennen kuin tsiigailette noita äärimmäisen epämiellyttäviä facebook-sivuja myötähäpeän vallassa, haluan kertoa teille jotakin. Aloitan fiksuna paskana, mutta monikaan teistä ei ole tainnut lukea liiaksi performanssin historiaa tai teoriaa (odotan tähän kommenttia: "itseasiassa, minä olen...). Performanssissa ja happeningeissä läpi aikojen on ollut monenmoista roolinavaihtoleikkiä ja jopa vuosiksi joksikin toiseksi ihmiseksi eläytymistä (tunnetuimmasta päästä: Ziggy Stardust).
On esimerkiksi tyyppi, joka on käynyt jatkuvissa kauneusleikkauksissa ollakseen aina uusi ihminen - yksinkertaistetusti - ja on esimerkiksi tyyppi, jonka taitelijahän on Renny Kodgers, parodioitu versio hassusta sovinisticountrylaulajasta Kenny Rogersista. Renny Kodgers - oikealta nimeltään Mark Shorter, valitsi epäonnekkaan stand up-uransa päätteeksi olla kuin Kenny Rogers. Tämä kaikki on elämää vakavampaa leikkiä.

Minäkin halusin oman alter-egoni. Halusin olla joku, joka voi ottaa vastuun kaikista likaisista tempuistani, halusin olla joku, joka uskaltaa tehdä tyhmyyksiä. Halusin katsella itseäni ja muita uuden roolin silmin.

Minusta tuli (puoli/ksi) TÄHTISEIKKAILIJA. Ja minun nimeni on Malin McDonald - hän ei oikein tajua vielä oikeaa nimeään joka on joskus Trinity - ja jolle olen luonut keinotekoisia kavereita kuten Edith ~**GODDES**~ Piaf - typerys ja puolijumala, joka juttelee ihmisille vinyyleiden välityksellä, ja jonka eeppinen päämäärä on pelastaa Trinityn sielu. Trinityllä on lisäksi ihana ex-poikaystävä Neal, joka on vanha sotilas. Trinity uskoo hänen kuitenkin olevan mestaaja ja vakooja, ja rakkaudestaan huolimatta hän joutuu vetäytymään monelle eri planeetalle päästäkseen lopullisesti menneisyydestään eroon. Tällaisia hommia.

Vaikka touhu kuulostaa sekoboltsailulta, on tässä kaikessa oikeasti ihan viisas pohjavire. Teatterikorkeakoulussa töissä ollessani olen saanut niin paljon rohkeutta ja vaikutuksia siellä opiskelevilta ja ohjaavilta performanssitaiteilijoilta, että uskon hulluttelun järkeen. Performanssia pidetään yleisesti etäisenä ja outona ja joskus varsin vittumaisenakin, mutta perfo on oikeasti vallan ihanaa sen yksinkertaisen perussanoman vuoksi: sä voit tehdä ihan mitä vaan.

Minulle tutumpi runonlausunta ei tietenkään esittävänä taiteena ole hirveän kaukana perfoilusta, mutta performansseilu muodostuu kuitenkin tietoisesta latauksesta. Jos luen runoja, luen runoja, jos teen sen ku-klux-huppu päässä, ollaan eri sfääreissä. Mutta täähän on jo kuin lapselle selittäisi.

Facebook-ryhmän perustaminen on Trinitylle vain yksi osa olla olemassa. Hän seikkailee myös novellinpalasissani. Vielä en ole uskaltanut ryhtyä sekoilemaan Hakaniemen sillalla avaruuspuvussa, luulenpa, että minulla ei ole tarpeeksi hyvää peruukkia tai hiukseni eivät ole vielä tarpeeksi sexyn pitkät.

Trinity on niin läheinen henkilö, että olen jo kirjoittanut runoja hänenä.

Astronauttikin raketteja
päivystäessään
unohtuu suu auki
katsomaan tähtitaivasta
- Malin

Aloitetaan vielä kerran alusta. Kun lapsena tajusin, että koulunkäynti ei lopukaan ala-asteen päätyttyä, vaan että koulu jatkuu lukionkin jälkeen ja sen jälkeen täytyy mennä töihin, tunsin itseni hyvin ahdistuneeksi ja ihmiskunnan toiminnan hyvin vahingoittuneeksi. Tässäkö ovat nämä vaihtoehdot
elämälle?
En ollut hyvä koulussa; olin surkea. Olin hämmentynyt.
Kun katson nuorta Auraa nyt täyteen mittaani kasvaneena, en voi antaa vastauksia elämässä tekemiselle vieläkään. Tuntuu kuin leikkivaihde olisi jäänyt päälle. Tämä taitaa olla hyvin yleistä meidän runoilijoiden joukossa.Sana "taide" tuntuu aivan liian kapealta sille, mitä minä haluaisin tehdä. "Sinä oletkin tuollainen taiteellinen." Jumalauta! En ole taiteellinen, olen potkiva ihminen! Kuten sinäkin, huijattu! Kokeile jotain, kokeileminen on fantastista!
Toki olen aina miettinyt, että miksi monille nämä systeemit tuntuvat olevan niin helppoja. Vuosien saatossa olen sopeutunut ja rakastunut opiskeluun ja ymmärtänyt hyvän työn päälle, mutta ajatuksena ne eivät ole kitkattomia. En tietenkään haluaisi lojua sohvan pohjalla ja märehtiä hippiydessä, olen aina ollut toimelias, vaikka lorvimista (tässä tapauksessa tietoinen lorviminen, meditaatio) suosittelenkin.

Rakastan performanssitaidetta koko ajan enemmän. Malin voisi olla juuri niin inhottu kuin pelkään olevani ja juuri niin rakastettu kuin haluaisin olla. Hän voisi pitää uskaliaita vaatteita eikä ottaa mistään vastuuta, kuten minä liiaksi otan.
Pysyttelen tällä hetkellä vielä roolieni kanssa piilossa, mutta jonakin päivänä olen se, jota katsotaan, että tuolla se hullu ämmä nyt veivaa. Ja ehkä joku, joskus jopa, saattaisi kadehtia sinnikkyyttäni. Väkisin rakennettu taiteilijuus on ehkä ainoa tie, jolta lopulta löydän totuuden.

PS. Olen hyvin surullinen siitä, että performanssiryhmäni ei ole saanut nyt tarpeeksi tuulta siipiensä alle.

2011-10-05T23:47:00.000-07:00

Jumaliste! En ole kirjoittanut. Olen nääntynyt. Ja olen kovasti vain innostunut performanssista...

Tässä kuitenkin jotakin. Loukkaan itseäni kirjoittamalla enää vain ruuhkabusseissa. Nämä säkeet omistettu Nerudalle.

Kuinka monta lintua yhdestä parvesta
huomaisi säikähdyksekseen
Siddhartha Gautaman jakavan
kaiken leipänsä patsaille?
Ja kuka tarkalleen
unohti Jeesuksen seipääseen?

Jos nimeni olisikin
Aarre Juhani Ijäs
tai Oksana Lumi Nurmi
kuka silloin olisi isoäitini,
kuka toimittaisi lämmön virkaa
viiman ja vuosien sijaan?

Jos rakkaudella ei olisi hintaa
kuinka monta vaaleansinistä seteliä
tarvitsisin vielä lainaan?
Ja miksi myrsky seisahtuu
ainoastaan sinun ovesi luona?

Mitäpä jos luvut ja numerot
ja tunnit
seisoisivat tekojensa takana?
Kestääkö purku-uhan alla oleva kortteli
paperisodan masentumatta?
Tai autiotalot, tyhjyyttäänkö
sytyttävät itsensä tuleen?

Missä ilmalaivat laiduntavat?
Entä osaako discografia sittenkään
kaikki Travoltan askeleet?

Jännittäviä löytömerkintöjä auvoisilta ajoilta

2011-09-25T05:52:00.000-07:00

Kuten olen kainostelematta mainostanut, multa löytyy päiväkirjoja melkein jokaiselle elinvuodelle lähtien varmaan vuodesta 2003. Tässä otteita kuitenkin ensimmäisestä päiväkirjastani, vuodelta 1999-2000. Olen syntynyt vuonna 1988, joten laskekaa siitä. Helvetin hyvää matskua, vaikka itse sanonkin. En kajonnut viisauksiin millään lailla - lisäksi en jaksanut seuloa Raamattua ihan täysin läpi.
(ei päivämäärää, nimet muutettu ;) )

MAYDAY, MAYDAY
Täällä puhuu Kostaja 5!
Suuren päällikön ohjeet: Toimi ripeästi. Saata vihollinen naurunalaiseksi!
Tässä vaiheessa voin ilmoittaa, että MINÄ olen kostaja. Ja Ellinoora kunnioitettu päällikkö, Pekka ja Armas ovat vihollisia. Kaikki alkoi siitä, kun he riistivät meiltä keinut ja nälvivät. Minä laadin silloin uhkauskirjeen jossa luki: KUKAAN EI UHMAA KOSTAJIA RANKAISEMATTA!

KOSTAJA 5

Se kuitenkin paljastui ja he johtavat 1-0. Edes kokeiden salaperäinen katoaminen (ja niiden löytyminen) ei tuonut meille ansiokasta voittoa.

KOSTAJA, NO 5!

KOSTAJA 5 KOSTAJA 5 KOSTAJA 5 KOSTAJA 5 KOSTAJA 5

---

Rakas päiväkirja! Maailmalla riehuu joku lihaepidemia, eikä Suomi suostu poistamaan luujauhoa ruoistaan! Se maa maalta lähenee Suomea. Minä en pelkää kuolemaa, sitä viimeiseksi pelkäisin, mutta kohta ihmiset lakkaavat syömästä lihaa ja silloin kuollaan muuhunkin kuin tähän hulluun tautiin. Tämä on hätäsanoma.

---

Tänään oli aivan hirveä koulupäivä! Sektorit, fragmentit, roomalaiset numerot, segmentit, r:t ja halkaisijat ovat sekoittaneet pääni!

---

Rakas päiväkirjani!

Äiti oli löytänyt jostain mun vanhoja formulakirjoituksia ja laittoi ne heti tietskalle. Niin, olenko kertonut että häkä voitti Span kilpailun... Niin että nyt äiti haluaa että teen siitä jutun. Taidanpa tehdäkkin. Hän kirjoittaa ne jutut sitten itse Talon Lehteen, jossa minä olen tunnollisesti mukana.
Toiveammattini olisi toimittaja ja erityisesti haluaisin kirjoittaa formulajuttuja. Toivoisin, että tämä veisi minut eteenpäin urallani! Tuskin kumminkaan.

Olen hirveän yksinäinen. Mulla ei ole oikein sielunystäviä. Haluaisin todella ystäviä autourheilun parista, mutta kuten joku on sanonut, ystäviään ei saa valita.

Haudi-paudi-voudi-VROOM!

Aura

---

-- Olin tänään Ellinooralla ja sain kuulla, että hän aikoo vuoden päästä vaihtaa koulua. Sitten varmaan minäkin vaihdan, koska hän on ainoa kaverini ja minäkin haluan hyvän ammatin (olen Steiner-koulussa).

-- Pessi on keksinyt Pokémonissa jonkun uuden reitin ja nyt hän on ihan kukkulan kuningas.

---

Uupumattoman fanin uupumatonta ajatuksenjuoksua

Tiedän olevani eräs fani - niiden satojen tuhansien joukossa. Minä rakastan formulaa - siinä on jotain, mikä kiehtoo minua. Suomalaisena minulla on yksi suosikki, Mika Häkkinen. On minulla toinenkin, David Coulthard, mutta vain sen ulkonäön takia.
- Ja luonteen
- mainitsinko hymyn?
- Ja yhteen ottojen Schumin kanssa!
Tahtoisin olla tallipäällikkö. Tai en sittenkään, liian raskasta työtä aamusta iltaan. Ratamies olisi parempi. Siinä saa lohduttaa ja antaa toivoa keskeyttäneille kuskeille. Yksi plussa on se, että voi kerätä autosta lenteleviä mielenkiintoisia osia.
Mutta kaikkein ihaninta olisi olla läheinen ystävä tai vaikkapa tyttöystävä, joka auttaa ja ymmärtää ja kuuntelee. OOH!

Mutta siinä tapauksessa pitäisi osata enkkua.

Tunnen surun rinnassani kun tiedän etteä en koskaan saa tavata näitä henkilöitä. Katsokaa nyt matkojen hintoja, ja mikä suurperhe meillä onkaan!

---

Rakas päiväkirja!

Maailmani romahti! En enää pääse karateen! A) maksaa liian paljon B) minulla on jalka kipeänä.
Huomenna mennään luokan kanssa Lintsille! Mahtavaa! Paitsi että saan ehkä parikseni pojan!!!!! Maailmanloppu.
Paitsi jos menisin pojan kanssa, tahtoisin sen olevan... enpäs kerrokaan. Hän on herrasmies. Mä olen aina pitänyt herrasmiehistä.

---

Rakas päiväkirja!

Kello on kahdeksan illalla, ja huomenna alkaa rankka kouluviikko. Tänään ei tapahtunut mitään sen kummempaa muuta kuin että käytiin vähän pulkkailemassa Tebiksen mäessä ja minä ja Ellinoora näyttiin telkkarissa IFK-Tepsi-matsissa. Myös Ilona ehti piipahtaa juuri kuin tein saksan läksyjäni ja hän huomasi Ellinooran kirjoittaman lapun Aura sydän Coulthard.
Kuten Ellinoora ei Ilonakaan voi jättää asiaa sikseen.
Se oli muutenkin kirjoitettu silloin kun pelastin koulun vessat pahalta tulvalta...

Arvaas muuten päivis, mulla on paha ongelma. Mä en ole ihastunut keneenkään! Mitä?! Mitenniin ei vakavaa? Tästä kirjoitetaan vielä, sano minun, päivis, kirjoittaneen! TÄSTÄ KIRJOITETAAN VIELÄ.

Haudi-paudi-voudiwrrrooomm

PS. Kuka kuuluisa ruotsalainen F1-kuski?
A. Fred Robertson B. Ronnie Peterson C. Alex Nygård?

---

Rakas päiväkirja. Sunday 5.11

Ollako vai eikö olla? Tänään X pyysi mua kimppaan ja mä sanoin harkitsevani.
Nyt kun mä oikein ajattelen, että pidänkö siitä vai en, se poika vaikuttaa vähän oudolta. Meillähän on hauskaa mutta...
Täällä Pikku-Huopalahdessa vietetään Halloweeniä. Tai ainakin jotkut viettävät. Maarit, Siiri, Raija ja joku olivat pukeutuneet hirviöiksi ja he kiersivät pihojamme laulaen mörkö se tahtoi piiriin ja oi Maamme Suomi ja muuta.
Tomi ja Rafa tyytyivät heittelemään heitä mädillä omenoilla.

---

Rakas päiväkirja.

PERKELE!!!!!!!!!!

Punaisia runoja

2011-09-12T04:03:00.000-07:00

Feel my blood enraged
It's just the fear of losing you
Don't you know my name
Well, you been so long

See these eyes so red
Red like jungle burning bright
Those who feel me near
Pull the blinds and change their minds
It's been so long

Still this pulsing night
A plague I call a heartbeat
Just be still with me
Ya wouldn't believe what I've been thru

- David Bowie, Cat People (ote)

Punaisia runoja (kuumetta 38)

Eräänä päivänä sinä marssit lasiliikkeeseen tyrmäävän komeana. Havaitset minut kaikkien värikkäiden laattojen ja mappien seasta - sinulla on pitkät hiukset ja suortuva silmillä. Se on aikuisen katse mikä minua piiskaa, syvä, harmaa ja täynnä portteja.

Asunnostasi tulee afrikkalainen. Näen punaiset seinät, näen portaat jotka vievät kellariin. Näen naisen nousevan niitä, hukkuvan seiniin punaisine huulineen. En jaksa miettiä näitä tummia naisia: he ovat kuitenkin aina parempia kuin valkoiset vaimot vaikka heidän kainalonsa ja kämmenensä ovat laikukkaat kuin mädäntynyt kaakao.
Aioit lähteä arvokkaasti, mutta käännyt ja suutelet minua tiskin yli. Voi huoran unta. Voi kissojen leikkejä kivisillä teillä, kivien väleissä kuumat purot. Voi kukkien unta kosketuksestasi. Voi valintoja, voi unia uusista unista.

---

Kohtaus unesta jonka näen joka yö kello 12.03

Vain hullut ja lapset nousevat keskiyöllä. Lapsille käy paremmin: heidän vesilasinsa kaatuu ja lasia on kaikkialla, mutta äiti tulee ja toruu ja häätää hirviön tiehensä.
Entäs me nuoret? Me tulemme kärsimään kauheista kauhuista, älä sulje silmiäsi peilin edessä älä sytytä kynttilää. Pysyttele aloillasi ja hiljaa.
Muista, että pimennysverhot tylsistyttävät kummituksia ja seksi kuvottaa vampyyreja. Sade on puolellasi, se on jumalan harvoja merkkejä. Lähde ulos ja kahlaa lätäköt läpi. Älä roiski, mieti rakkaintasi. Hän kävelee ensimmäisellä sillalla vastaan.

2011-09-11T10:57:00.000-07:00

Tässä on muutamia päiväkirjasotkuja, jotka hahmottunevat myöhemmin runoiksi. On kiinnostavaa kokeilla, josko ne julkaisun kautta pyrähtäisivät lentoon, kun muuten vain sivuillani laiskottelevat.

Nokkosperhonen ui lehtikullassa
lintu palkitsee yksinäisyyttään huutavan taivaan

sade sataa, kuuma kattopelti muuttuu
tinaksi
valuu räystäiltä alas sulan muotoiseksi
lupaa kevyttä onnea luovuutta

oi vasaa, jonka selkä höyryää happamassa aamuauringossa
oi vasaa joka poimii sulan mäntyisen markiisin alta
oi vasaa joka pukee takkinsa
laittaa sulkakynän rintataskuun ja kahlaa aution Helsingin läpi
sen sorkat ovat kuraiset se muistaa nimesi

Metsä soittaa ovikelloa ja tekee kirjailijan onnelliseksi.

VAIHTOEHTOINEN:

Nokkosperhonen ui selkää lehtikasassa
pieni lintu palkitsee yksinäisyyttään huutavan taivaan

hirvenvasan turkki höyryää happamassa aamuauringossa
sen sorkat ovat kurassa, se muistaa sinun nimesi
se poimii maasta sulan ja pistää sen rintataskuunsa

kenties metsä soittaa ovikelloa ja tekee kirjailijan onnelliseksi.

---

äitini on sukulaisistani minulle läheisin
olemme samaa rotua, kaunisturkkisia jäniksiä

jänikset ovat mystikkoja
ne tuntevat tähtikartat ja syövät pääsääntöisesti mustikoita
jos niiden käpälät leikataan, luuydin kannattaa vuolla nuolenpääksi
sillä sellaista soturia
ei kaada kukaan.

siskoni on fakiiri, fakiirit ovat hyvin harvinaisia ja hyvin hankalia
ne keräilevät jalokiviä ja osaavat muuttua pääskysiksi
kaikkein eniten ne pitävät safiireista, jotka ompelevat hiuksiinsa heidän
hiuksensa ovat mustat.
Jos heittäydyn hänen viereensä nukkumaan ja hän levittää palmikkonsa
vajoan siihen ennen kuin ehdin hapuilla kielekettä
huhujen mukaan siskoni nielaisi hiuksiinsa auringon

---

Puhtaat lakanat

et pidä tästä kappaleesta, se täyttää huoneen;
se painaa turpeita huuliani
olen sen ja seinillä
juoksevat laumojen varjot
kuin luolamaalausten vauhko
tärisevien öljylamppujen valossa

erotiikkaa ja voimattomuutta

---

SOTATAPAHTUMA

Olen tehnyt hätkähdyttävän löydön. Se karistaa ironian väkivalloin tiehensä.

Pitelen käsissäni päätäsi. Suu on auki, hiukset neulasissa ja siniset silmäsi välkehtivät kuin kesäpäivän joki.

Surrealismia?
Ei, olin tässä juonessa mukana.
Olimme noin tuntia aiemmin paenneet pienestä pähkinänvärisestä saksalaiskaupungista nimeltään Sirkus (Der Zirkus). Pitelimme toistemme käsistä kiinni kun juoksimme viimeiseen vaunuun.

Tämä se vasta on karkulaisten rakkautta! Nyt jos kuolisin, kuolisin onnellisena!
Sitten tuli junan etuseinä sisään. Murskasi alleen siniset penkkirivit. Huusit:

saatana
saatana
saatana

Männyt junan ikkunassa juoksivat kuoleman alta.
Ei sinusta mitään lohtua ollut, mustissa silmissäsi sisko, pikkuveli, perhe petturuus
kaikkea mikä on tosi Herran valon edessä

Pudotan pääsi maahan kytevien ruumiitten rinnalle ja löntystelen vähän matkaa.
Aamun sumuun kasvaa sateenkaari,
helmeilevän keltainen vihreä punainen si -

Dave Lindholm – yksinkertaisen ilmaisun mestari

2011-09-10T05:36:00.000-07:00

Runoilijan on vaikea ymmärtää sitä vaikeutta, mikä sanoittamisessa,
säveltämisessä ja soveltamisessa on.

Tälle huomiolle avasi silmäni eilen selailemani Kahlekuningaslaji-kirja (Heikki Salo, Like), jossa eriteltiin laululyriikan haasteita.
Muusikkoystäväni kertoi kirjoittaneensa hiljattain elämänsä ensimmäisen runon ilman säveltämisen painolastia ja kuvaili hetkeä vapautuneeksi (sikäli kun
ymmärrämme tässä runokäsityksen vain ahtaana ja perinteikkäänä vapaana paperille kirjoitteluna).

Tottahan se on. Mun runonkirjoittamisprosessiin eivät kuulu samanaikaisesti kitara, piano, eivät soinnut eivätkä esiintymisen murheet:

"Vuorten etäiset rinteet... höm...
... D
katselevat lastasi tänään
lastasi?
antaa mennä... C...
huomisen nuorta
vahvaa vasaasi kauris
mitä vittua

*rämpyttel*
joka ihmisten huolia uhmaa

tähän väliin rummun kumahdus..."

Vaan tilaisuuden tullen kaivan vihkon laukustani ja oksennan

" aah puuh kuolemaa mustia puita mustaa tukkaa
TUKEHDUS INHO VÄKIVALTA VALA
INSALLAH INSALLAH

puhun miehistä puhun naisista puhun meristä laulan &polvia
myöten nauran
PAHA KURKI
INSALLAH INSALLAH armo armo armo
sinun silmissäsi isä uuaa"

Tulipas väännettyä rautalangasta. ;)Runoilija voi orjuuttaa itsensä ainoastaan uusiutumattomuudellaan. Hän voi kirjoittaa hyvän tekstin
kuvitellen sen olleen naurettavan vaikea tehtävä. Hän unohtaa, ettei hänen tarvitse kamppailla kuin egoististen ongelmiensa tai muottiin juuttuneen tyylinsä kanssa. Tässä muistan myös ne runoilijat, jotka lausuvat säestyksen päälle. Ja avantgardistinen taustamusiikki sallitaan aina.

Dave Isokynä Lindholm (Ralf-Henrik Lindholm) on sanoittajana taikuri – todellinen runoilija. Hän myös hioo säikeensä ihailtavan hyvin instrumenttien kylkeen. Dave myös rikkoo tempoa rivinylityksillä, liian pitkillä lauseilla, jotka hän heittää kappaleeseen letkeästi puhuen (kuten huomaatte, mulla ei ole musiikkitermistö hallussa). Tämäkin harkittua.
Mutta hän ei koskaan, koskaan venytä virheellisesti lausetta kuten esimerkiksi Vartiaisen Jenni rumassa kappaleessaan Mhä eennn haluuu kuolllla tä-nä yööönä...

Sanoituksen puolesta hän pärjää siinä tehtävässä, jossa ovat niin Zen Café, Sir Elwoodin hiljaiset värit ja jopa Tuomari Nurmio silloin tällöin kompastelleet. Hän onnistuu tarinoimaan yksinkertaisin sanoin vavahduttaen juuri siten kuulijoitaan.
Zen Cafe esim. vituttaa banaaliudellaan. Aina on sama päivä, yleensä päivä on paska ja kaikki on laulettava suoraan, just niin kuin se on. Ja sitten ne tylyimmät kappaleet ovat yleensä vielä suosituimpia, kuten Eipä tiennyt tyttö ja Piha ilman sadettajaa. Varsinkin jälkimmäisessä on niin kalseita metaforia, että puistattaa. Sitä ei edes pelasta teiniangstinen piirretty video. Jos mulle laulettais, että jos et sinä minua toivo, joudun yksin tiskaamaan, niin miettisin vakavasti suhteen tilaa. Onneksi Putro seivaa Todella kauniissa.

Dave Lindholm ei kikkaile eikä kiertele, mutta hän on silti kaunissanainen ja tuore. Tästä esimerkkinä muun muassa säveltäjän tunnetuin kappale, Pieni ja hento ote.

Pieni ja hento ote/ ihmisestä kiinni/
aivan sama tunne/ kuin koskettava tuuli

sateen jälkeen hiekkatiellä/ kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

Pieni ja hento ote-kappaleen on kuullut jokainen suomalainen. Se ei kuitenkaan ole Daven ainoa hitti. Vierastan hitti-sanaa Daven taiteesta puhuttaessa, puhuisin mieluummin vaikka tähdistöstä, kuista ja kuurosateista, taivaallisista käsitteistä jotka kertovat paljon enemmän siitä tunteesta, joka näistä pikkuisista hiteistä jää. Ei, Dave ei ollut mikään tähdenlento. Voi kun riittäis pieni taivas (Niitylle riittää pieni taivas...), Petin pienen linnun ja Tupakkaa, viinaa ja villit naiset osuvat esimerkiksi siihen minimaaliseen kohtaan suomalaismiehessä ja miksei naisessakin, joka saa tunnereaktioita aikaan.
Lisäksi täytyy mainita hyvin tärkeät kappaleet kuten Sataa & 22, Puhtaat laivat, Sitähän se kaikki on, Annan kitaran laulaa vaan ja niin edelleen ja niin edelleen.

En tarvitse tärkeitä teoreetikoita, en kuuluja miehiänaisia kertomaan vaikein sanankääntein, kuinka suurta arkeni on. Jaan sen käsityksen junttilauman kanssa, että yksinkertaisin kerronta on vaikuttavinta. Rakastan teoriaa ja raastavaa analyysiä, mutta kun kaadun tai nousen, olen pelkkä ja paljas, alussa kuin ihminen syntyessään.

Minulle Dave Lindholm on runoilijana yhtä suuri kuin Edith Södergran, joka ei vaivautunut ahtamaan runoihinsa mitään liian erikoista. Näiden kahden näkijän tyyliin kuului se, että he kirjoittivat sydämellään, muista piittaamatta ja jatkuvasti. Ja mikä rytmitaju molemmilla, piru vie.

Seuraavasta otteesta saa vain hiukan käsitystä Daven mitasta ja poljennosta.

Jousisoitinten vapaapäivä / kasvoillani kyyneleet
kukat saivat sateen kauneuteen

Lapsi kääntyi selin minuun/
silloin mietin/ jos en nyt kuole/
minä elän
aa-a

Hän valitsi myrskyt/ jätti taakseen tyynet vedet/
maksoi hinnan kalleimman

Dave Lindholm – Menneisyys

Aki Kaurismäki piti Davesta ja hänen huuliharpustaan niin, että antoi hänelle pienen roolin Calamari Unionista.
(Yritin etsiä leffasta sitä kohtaa, missä kaverit harhailevat Daven luokse. Muistaakseni se sisältyi tuohon. [Joo ei ole en löydä].)

Sirkus-albumia on pidetty yhtenä suomirockin helmenä. Dave heilui sillä 21-vuotiaana. Plätyltä löytyvät sellaiset timantit kuin Puhtaat laivat ja Kaikki menee seinään. Lisäksi se on selvästi Bob Dylan-levy - suosikkimuusikkoni - puhumme Daven kanssa samaa ihmiskieltä.
Kolmekymppisenä Lindholmin tuimat silmät vastasivat Aino-albumin kannesta. Ainossa on neljä biisiä, mukaanlukien tämä karaokekuningas Pieni ja hento ote. On lopulta suuri rikos, että se on revitty irti pohjastaan, sillä se kuuluu suureen kokonaisuuteen, joka on yhtä viulujen ja sellojen juhlaa. Toisessa kappaleessa (Taivaaseen) Dave kajauttaa vain muutamia säkeitä. Se on kuin huikea välisoitto. Jokainen kappale on toisensa sisko tai lapsi.
Aino on suosikkini. Se on runollinen sinfonia, pehmeä kapina, vähän niin kuin Sirkuskin. Se oli päiväkirja, yhdessä viikonlopussa kirjoitettu, levytetty ja jotenkuten viimeistelty. Kuunelkaa Ainoa, se on ainoa oikea tapa havahtua uudelleen Pienen ja hennon hyvyyteen.

Juice Leskinen: "Lopulta kaikkein tärkeintä on puhua rakkaudesta, kuolemasta ja uskosta.*"
Hän ei ollut kovinkaan julkisesti Jumalan miehiä, mutta voitte sisimmässänne ymmärtää, mitä hän tarkoittaa kun Musta aurinko nousee tai Risainen elämä täyttää uinuvan pubin.

Turhanpäiväinen älykkyys
syö ihmistä rotan lailla!

- Isokynä

Kertoisin niin paljon lisää Davesta ja esimerkiksi hänen nykyisestä tuotannostaan (pääsääntöisesti englanninkielisestä bluesmenosta, johon kuusikymppiset vanhat äijät aina haksahtavat), mutta on tehtävä töitäkin.

Epilogi

Menneisyys-kappaleessa on minulle osuva säe. Toimin henkilökohtaisena avustajana, ja pyöräilen joskus varhaisina aamupäivinä toiselle työpaikalleni Haagan halki. Kun auringon ensisäteet puskevat lehtiverhojen läpi, ensimmäinen unenpöpperöinen bussi yskii ohi, hiekka sinkoilee etupyörän edestä, ja kun vielä sattumoisin ohitan sammuneen bensa-aseman kylkeen muuttaneen Keidas-baarin, niin kuuntelisin korvalappustereoistani että...

Haagan hienot hiekkapolut/
keidas metsän siimeksessä/
nauru joka uskoi huomiseen

... jos omistaisin korvalaput. Ostan musiikkini vinyyleinä ja cd:nä, kuten suomalainen musiikki pitää ostaakin.

Sataa ja 22

* Lopuksi on muistutettava, etten ole mikään asiantuntija, pelkkä fiilistelijä. Mun faktat saattaa olla hyvinkin pielessä.

Aiemmista ilkeyksistä

2011-09-10T03:13:00.000-07:00

Koska kirjoitin aiemmin ilkeästi runokirjojen yhtenäisyyteen kohdistuvasta vaatimuksesta, haluan ottaa siitä myös vastuun ja kertoa, että inho kumpuaa omista kokemuksistani.
Sallinette minun kirjoittaa ranskalaisin viivoin? On aamupäivä, ja kofeiini hermostuttaa.

- Kirjoitan sitä saatanan kokoelmaa. Olen heitellyt palloa toisesta kädestä toiseen käteen: runoni ovat heikkoja, mutta "yhtenäisyys, hullaantuneisuus, flow ja vahva teema puhuttelevat lukijaa". Ja "yksittäiset runot ovat loistavia, mutta väliin eteeni tulee täysin keskeneräisiä ja harjoitelmallisia koulurunoja, jotka eivät tunnu kuuluvan minnekään".

- Kokoelman kokoaminen oli helppoa, ja mietin, että onkohan mulle valehdeltu.
- Sitten sain palautetta ja huomasin että mun pitäisi kirjoittaa Runokirja.
- Julkinen häpeä huonoista teksteistäni vaivaa minua.
- Hävettää julkinen häpeäminen.
- Kirjoitan sarjan keskinkertaisia runoja nopeasti. Vuodessa syntyy yksi hyvä runo.
- Mulla on narsistisia uskomuksia. Uskoisin olevani narsisti, ellen pitäisi sitä vain uskomuksena.
- Olen suunnitellut kokoelmaani kannet.
- Olen alkanut epäillä mielipiteitäni kokeellisuudesta: onkohan siinä sittenkin jotain järkeä? Ajatus, että kirjoittaisin runoja Excel-taulukon avulla, innoittaa. Loin ihan pirun hyviä funktiorunoja.
- Olen epätoivoinen
- Minulla ei ole kustantajaa.

ARAN NOPEAT

2011-09-09T03:13:00.000-07:00

Miksi ihmiset ovat musiikissa niin albumikeskeisiä? Tai vaativat runokirjoilta ryhdikästä kokonaisuutta, tarinallisuutta?
Vain hyvin, hyvin harvat kokoelmat ovat niin yhtenäisiä, että niitä kannattaa siitä näkökulmasta tutkia ja kiittää.

Harjaantumatonkin silmä pystyy ainakin nykykirjoista havaitsemaan niiden reseptin ja syntyhistorian.

Useimmissa tapauksissa runoilija on huomannut yhtenäisyyden jossakin prosessin keskivaiheilla, kun hän on asetellut tekstejä eteensä pöydälle. Sitten hän on laittanut äideistä puhuvat runot yhteen nurkkaan ja iseistä puhuvat runot toiseen jne.
Toiset kokoelmat ovat muodostuneet runoilijan päähänpinttymästä, yhdestä taianomaisesta teemasta. Ne ovat yleensä kyllästyttäviä ja miellyttävät vain kriitikoita ja kirjailijaa itseään. Kolmannessa tapauksessa runoilija on kirjoittanut kaikki hyvät runonsa taivaallisessa kännissä ja krapuloissaan koittanut vääntää käsikirjoitukseensa kehnoja aasinsiltoja neronleimausten välille (lukeudun näihin).
Neljännessä tapauksessa kirjailija on muuttunut shamaaniksi, ajautunut kahden viikon psykoosiin, maniaan tai johonkin muuhun lääketieteelliseen hurjasteluun. Se on kokonaisuuden kannalta suositeltavin olomuoto, sillä lopputulos on näissä yleensä paras. (En kehtaa mainita niitä kirjoja, joista lemahtaa hulluus.)
Viidennessä tapauksessa runoilija on ollut vain oma itsensä. Hän on järjestellyt runot niin kuin tahtoo. Tästä syystä esimerkiksi jotkut elämänvarrelta poimitut ja kootut runot maistuvat hyvälle, vaikka lukijat häpeilevät niitä: "Mulla on vaan tältä kirjailijalta tää Sata Szymborskaa... vaikka oikeesti haluisin koota sen kaikki varhaisteokset."
Kuudennessa ja hirvittävimmässä tapauksessa paha kustannustoimittaja tai auktoriteetti on vaientanut kirjailijan äänen. Lyhentänyt tekstejä karskisti tai nimenomaan asetellut ne ns. oikeaan järjestykseen. Eihän siitä tule muuta kuin puuroa joka on leikattu pinnalta sileäksi.

Onnistuneita esimerkkejä yhtenäisistä teoksista on toki olemassa: Tuleen heitetty kello (Jarno Lindemark), Animalia (Eeva Kilpi) ja vauhko tilitys Vuosisadan rakkaustarina (Märta Tikkanen). Tulenkantajien tuotannosta puhumattakaan. Epäonnistuneita esimerkkejä: Puutarha, Jonathan (Pekka Piirto) ja Made (Jusa Peltoniemi).

Juututaanpa viimeiseen. Made on puhdas esimerkki väkisin väännetystä aiherunoudesta. Jusa Peltoniemi on pahuksen hyvä kirjoittaja. Maden runoissa on rauhallinen tempo ja kieli on täydellistä. Paitsi että jokaisen lauseen väliin piti kirjoittaa made. Aina kun madallun luulemaan, että tämä runo voisi koskettaa minua, meidän elämäämme, uiskentelee made vastaan.

Otteita runoista:

MINUA ON LUULTU

Koskaan Jukkaa ei ole luultu matemaatikoksi.
Jos Jukka soittaisi bändissä,
häntä luultaisiin basisitiksi,
vaikka hän pitelisi huulillaan hopeista madetta.

ja

AMSTERDAM

A garden of red lights
and I suddenly felt like it was Christmas
The only green thing I saw
was Heineken

Kaljapurkki kanavan pohjassa.

SELFMADE

- Låta vara. Olé Made!
Lotisi lossiksi heittäytynyt leikkisä made
lotraavan lotan perikuva,
arvontakierroksen aluksi.

Kirjan toisiksi viimeinen runo on kokoelman vahvin. Kalaruno, joka kosketti. Mutta sekin oikeastaan kosketti vain siksi, etten aluksi huomannut sen olevan kalaruno lain.

Sade peltikatolla.
Puoliunessa vuoteella.
Sataa kylmää vettä
suoraan paljaalle iholle.

Muutamien runojen otsikoita:
Madefora
Selfmade
Mateen geometria
Piru loi mateen
Animaalinen magnetismi
Mateen kartanolla (väliotsikko)
Toisaalta (made miettii)
Mateen kutu
Kaljaaseista made pitää
Tulvavedessä kellui hauenkutua (!)

Vähempi ei sitten riittänyt?
En viitsinyt luetella tässä meri- tai muita kala-aiheisia otsikoita. Animaalinen magnetismi olisi kirjalle loistava nimi ellei se olisi jo se Made. Jotta kaikki tunnistaisivat minkä näköinen made on, on se vielä siihen piirretty.
Kirja on ylilyyrinen meribiologin väitöstutkimus. Se on huikea osoitus optimin saavuttaneesta muodikkaasta yhteinäiskokoelmallisuudesta.
Veikkaan sen olleen kriitikolle ruotoinen kala nieltäväksi, koska siinä ei ole mitään löydettävää minkä vain hän häkeltyneenä olisi oivaltanut (toinen muoti-ilmiö). Hän on todennäköisesti pyöriskellyt toimistotuolissaan miettien aloituslausetta
Jusa Peltoniemen runokirja on kertomus kalasta...
äsh
Peltoniemi tarkastelee itseään mateena...
äsh
Runoilijan puhujana on tässä made...

Ja monen tunnin jälkeen hyrähtelevä lopputulos: Hesarin arvostelu

"Joukossa on monenlaista merenelävää, hyvin hautuneina. "

HAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH

Trinityn nuoruusvuodet

2011-09-04T05:43:00.000-07:00

mulla on ihan mahtava kirjoitusvimma joten en nouse tästä näytön luota minnekään, ennen kuin saan kerrottua lisää kapinavuosiaan viettävän Trinityn elämästä & kreisimeiningeistä ^___________________^

---

- Olet jo hereillä. Turha vastustella. Sanoi uni.
Neal leijui sänkynsä yllä kuin - kuin sänkynsä yllä leijuva mies. Peitto roikkui velttona hänen pyhän alastomuutensa päällä. Kuka puhui, oli pirun hyvä kysymys.
- Tiedätkö Marseillen, kysyi ääni. Se kuulosti siltä, kuin joku olisi pureskellut paperia keskustellessaan.
- En?
- Sinä olet vihainen mulle.
- Kenelle olen vihainen.
- Kun et löytänyt Trinityä.
- Trinityn löysin... muttei hän tunne enää minua.
- Sellainen teettää painajaisia mukavallekin miehelle.
- Joo, tokaisi Neal alkuunsa kyllästyneenä.
- Marseille on Edith Piafin tytär.
- Kuka Piaf?
- Laulaa kauniisti. Kaikilla avaruusasemilla. Tälläkin hetkellä aulabaarissa.

Rien de rien...Il ne se passe jamais rien pour moi...

- En ole kuullut... tämä meteli...
- Ja sinua kutsuvat muusikoksi. Edelleen rahisee ääni niin hemmetisti.
- Marseille kuoli ollessaan kaksivuotias. Se kadutti Edithiä hirvittävästi. Mutta hän oli niin nuori, niin nuori hupsu...
- No niin. en tunne Marseillea. Antaa olla.
- Tuo minulle Marseille!
- hä-
- Hänellä on kuunsirppi otsassaan ja hän laulaa hyvin! Hän kokoaa Pantheonia! Rakas Marseille...
- Mistä minä edes löydän hänet?
- Hän on Maa-planeetalla. Nopanheittäjä auttaa. Hän vie sut takaisin.
- En tahdo takaisin.
- Näin ne pahat teot palkitaan. Hei kuules. Trinity ei odota sua täällä. Mikään ei. Odota sua täällä.

Neal kömpi hivenen kiukuspäissään alas ilmasta. Ääni vaimeni jännittyneenä. Neal avasi valot ja kuulosteli ympärilleen. Jokin rahisi edelleen. Ja jossain. Hän tassutteli olohuoneeseen.
Nurkassa soi hänen gramofoninsa. Se pyöri itsekseen, keskikiekkoa vasten. Hän nosti neulan levyn alkuun.

Non...
Tuttua rahinaa. Ja laulun välistä... kaukaista puhetta.

Non ! Rien de rien
Non ! Je ne regrette rien
Ni le bien qu'on m'a fait
Ni le mal tout ça m'est bien égal !

Neal käänsi volyymin kaakkoon.
Marseille! Marseille! Marseille mon ami...
Avec mes souvenirs
J'ai allumé le feu

Mene Nopanheittäjän luokse, hän auttaa sinua

Je n'ai plus besoin d'eux ! ...

Etsi Marseille, löydät hänet Pantheonilta. Hän aikoo pystyttää Pantheonin taas!

Et tous leurs trémolos
Balayés pour toujours
Je repars à zéro

Non ! Rien de rien
Non ! Je ne regrette rien

ETSI MARSEILLE, JA SAAT TRINITYN TAKAISIN
TUO MARSEILLE, JA SAAT RAKKAUTESI TAKAISIN!

Aamun scifipläjäys (Trinity ja muu avaruussakka)

2011-09-04T03:52:00.000-07:00

SmileyFaces.

:-)

Ne levisivät ensin seinille. Sitten rauhanomaisina kukkaisistutuksina puistoihin, kadunpientareisiin ja nurmille. Sitten ikkunoihin, autoihin. Sairaaloihin, kappeleihin. Kaikkialle, minne lapselliset hymyilevät kasvot levisivät, levisi kuolema.

SmileyFaces oli järjestö, jota ei hallinnoinut kukaan. Se oli idea, joka uhkasi viedä kaiken. Ne, kenet sodat olivat säästäneet, eivät säästelleet itseään. Naiset riisuivat kaduilla itsensä hengityssuojista ja aseista. Miehet kirjoittivat viestin perheelleen, ja suku kunnioitti hänen tahtoaan hiljaisella juhlalla. Lapsille jaettiin testamentteja, kun aikuiset jättivät kaupungit ja kylät lähteäkseen viimeisille harharetkilleen.
Sairaalassa nälkälakkonsa loppuun vieneet potilaat vetivät viimeiset hengenvetonsa puristaen hymyn huulilleen.
Toisaalla on hyvä. Tuonpuoleiseen he rakentavat puhtaan huomisen, kun Maapallolle se ei voinut enää nousta.
Sanotaan, että kaiken takana on zenbuddhalainen järkeily. Vanhat munkit innostuivat tarjoamaan henkensä sen puolesta, että kylä voisi jakaa luonnonvaransa nuorille. He olivat harmonisissa mietiskelyissään tulleet siihen tulokseen, että elämä oli samaa kuin kuolema ja kuolema ei ollut ainutkertaista, siitä piti kiertokulku huolen.
Ajatus sopi kaikkien muiden paitsi verenhimoisiksi leimattujen kristittyjen näkemyksiin. Kuolleista nousisivat niin hyvät kuin pahatkin, kun edellisen elämän hedelmät notkuisivat uuden maailman puissa.
Sen syvempää pohdiskelua tuskin kukaan SmileyFacen ajatuksia kunnioittava harjoitti. Suurin osa itsemurhaa suunnittelevista olivat vain hyvin väsyneitä. Niin väsyneitä ikuiseen kamppailuun, joka oli ylellisyyteen tottumattomille ihmisille järkyttävää ja kohtuutonta, että he kuolivat mieluummin teeskennellyssä rauhassa. Kymmenvuotinen sota olisi tehnyt hulluksi toki kenet vain, mutta kemiasta ja teknologiasta riippuvaiset ihmiset olivat myös liian kyllästyneitä jälleenrakennuksen kliseeseen.

Tästä kaikesta halusi Marseille, ranskalainen neuvottelija, puhua Ateenaan kokoontuneille ihmisille. Hän halusi istua heidän keskellään ja tehdä niin syvän vaikutuksen, ettei smileyfacen kaltainen syöpä tarttuisi enää yhteenkään uuteen, voimattomaan ihmiseen. Täytyi kuitenkin varoa profetiaa. Täytyi varoa ankarasti tulemasta liian suosituksi, sillä se oli näinä aikoina hyvin, hyvin vaarallista.
Auktoriteettien aika oli ohi. Yhteiskunta surmasi pomot. Joku tappoi heitä maksusta, kansa tappoi heidät häpeään ja vaatimuksiin. Kaikki oli yhdenvertaista sotkua ja se, joka yrittäisi nousta ja sopia, olisi varmasti kiero kansainkiihottaja. Jumalalle oli suotu kaikki määräysvalta, mutta jumala oli ollut kovin hiljainen monta tuhatta vuotta.
Se kiristi pappisvaltaa. Se järsi moraalia. Ihmiskunta oli apinasakki, joka vaati kipeästi kirppujen hävittämistä, eli jonkun, joka olisi tarpeeksi hullu ne nyppimään. Massat eivät kerta kaikkiaan pärjänneet ilman käskyttäjiä, ja se oli pistänyt Marseillen iltaisin rukoilemaan tätä armoitettua jumalaa. Anna meille vaikka oligarkia.
Laki oli kuolettavan tuomiollinen ja todellinen toteutus niin löyhää, että jos se olisi ollut kuminauha, se olisi ympäröinyt koko planeetan.
Joten miksi hän edes yritti? Miksei hän pysynyt kotonaan, jatkanut polttelua ja David Bowien Starmanin kuuntelua?
Koska kuten niin monessa sankaritarinassa, muutoksen tekijä näkee näyn. Ja se oli Marseillen mielestä ikävää. Hän ei ollut oikea ihminen näkemään näkyjä. Hän oli piippupää, joka olisi halunnut muuttaa nimekseen Kuunsirppi ja hengailla läpi vuodet.

- Neeeeeein! Nicht so schnell!
- Kommen sie bitte, Markus. Wir gehen heute zu Bob's -
- Nicht BOB! Ich will nach hause bleiben...
- Warum so, Markus?
- Bob is über über LANGWEILIG, mutter!

Ja. Bob oli hyvin langweilig, mutta hyvin tunnollinen. Hän oli myös yksi ainoista kindergartenia ylläpitävistä vapaaehtoisista.
Hoitoaloilla jos missä oli tapahtunut häippäsy. SmileyFaces oli niittänyt sieltä työntekijöitä, missä heitä tarvittiin kipeimmin.
Nana nosti rimpuilevan pikkumiehen aidan yli. Bob tuli vastaan ja otti kirkuvan pikku paskiaisen tottuneesti syliinsä. Muita aikuisia ei pihalla näkynyt, lapset käyskentelivät pihalla kurahousuissaan. Pienimpien haalareihin oli niitattu kiinni hoito-ohjeita, tutti ja pikkuruinen tuttipullo. Luottoa henkilökuntaan löytyi.
- Hei, Bob sanoi kun Nana oli käännähtänyt nopeasti matkoihinsa pysyäkseen siinä luulossa, että muut työntekijät vain piileskelivät sisällä.
- Meillä ei ole tänään ketään muuta kuin minä, Bob sanoi vakavalla äänellä.
Sieltä se tuli.
- että uskallatteko jättää Markuksen minun hoiteisiini?
Nana huokaisi syvään. Väkisinkin hänen silmiään kirveli. Kirveli tilanne. Bobin uhrautuvuus. Lasten turvattomuus.
- Markuksella on eväät Turtles-repussa. Hän osaa itse käydä potalla. Vaihtovaatteet löytyvät tuosta pussukasta. Äidin puhelimeen voi aina soittaa. Laitoin myös mukaan pyyhkeen, Crocodile-semmoisen figuurin ja pari - nyt kuiskaan - karkkia, saa sitä lahjoa jos se ei muuten suostu syömään, nukkumaan tai menemään ulos.
Nana katsahti Markusta, jonka kyyneleet vierivät hengityssuojaimen alle.
- Rouva Bindel. Me emme ulkoile tänään toista kertaa.
- Te olette vahva.
- Minä teen parhaani.
- Luotan teihin. Muistakaa, että tulen koska vain, jos pyydätte.
Bob katsoi Markusta.
- Kuule, meillä on tuolla sisällä maailman isoin junarata...
Lapsen ilme kirkastui. Ainakin vähän, Nana ajatteli toiveikkaast ja kääntyi taas reippaasti. Kindergartenia suojasivat piikkilanka-aidat. Äiti lähtee nyt, heippa kulta, tehdään illalla jotain kivaa, unohtui.
No niin no joo. Nyt täytyy päättää, mennäkö itseään tappavan miehensä luokse sairaalaan, vaiko töihin.
Hän ajatteli mahdollista illallista. Maksamakkaraa, leipää, oikeaa voita ja perunoita. Ja kiiruhti mustalle työautolleen.

Koko kansan kisa

2011-09-02T08:15:00.000-07:00

Olin eilen mestoilla Helsingin Poetry Slameillä. Kaikki kunnia järjestäjille hienosti organisoidusta illasta ja erityiskiitos päätuomarille, joka valitsi kylmäverisesti ja oikein. Mutta mutta.
En tiedä, ollaanko mainonnassa jääty jotenkin muiden isojen tapahtumien alle, onko sitä muutenkin ollut liian vähän vai onko tosiaan Runokuun muu ohjelmisto vienyt kaiken huomion perinteikkäältä sirkukselta, kun osannottajien taso oli - antaa mennä - varsin epätasainen. Voittajapari oli loistava ja Erkka ansaitsi finaalipaikkansa. Välillä kuitenkin havahduin miettimästä, että oliko tässä nyt se pääkaupunkiseudun lausujakerma.
No ei sinne päinkään.

Vedän kotiinpäin ja sanon, että Kiiskin pienimuotoisissa open miceissäkin on ollut viihdyttävämpiä ja sykähdyttävämpiä esiintyjiä. Ja näin saattaa olla muillakin helsinkiläisillä runoklubeilla joilla on open mic-tarjoilu, en vain ole käynyt niissä tarpeeksi.
Kuunnellessani viime vuonna Ylen Areenasta muiden paikkakuntien Runopuulaaki-kilpailuja (samasta Poetry slamistä puhun), tuntui, että mitä pienempiin kaupunkeihin mentiin, sen komeammin kirjoittivat ja lausuivat osallistujat.
Onko Helsingissä kenties jo ylitarjontaa runousklubeissa niin, että valtakunnallinen skabailu ei jaksa enää kiinnostaa? Missä ovat helsinkiläiset jo runoja julkaisseet kirjailijat? Missä ovat helsinkiläiset? Liian hienoja saapuakseen mittelöön? Vai vaivaavatko kilpailun säännöt - muhiiko täälläkin se filosofia, että runous on niin suuri hengentuote, että sitä on nautiskeltava vain viinilasin kanssa ikkunan ääressä, kun on rauhallista ja sataa tai kun on seksikkäästi nälissään, taiteilijafleda roikkuu silmillä ja juna sua ah niin kuljettaa?
Myönnetään, minua esti toista kertaa osallistumasta 3 minuutin aikaraja, joka on nykyään ihan liian ahdas mun v*tun hienoille runoille. Siinä jos missä kaipaisin ehdottomasti muutosta - keskipitkät runotkin täytyy lukea vähän kiiruhtaen.

Nooh. Voisin jättää lässytyksen tähän ja vain toivoa, että Kuopion finaalit ovat korkeatasoiset ja -lentoiset. Ja että helsinkiläiset terästäytyisivät ensi vuonna ensinnäkin tulemalla ahkerammin paikalle. Sen jälkeen toivoisin vielä pientä itsekritiikkiä. Säännöt olisi tärkeää lukea läpi. Ei ole hyvä lain, jos runo on jokaisella kierroksella sama tai jos runo on kopioitu suoraan Raamatusta.

Yst. terveisin
Runojeesus

PS! Täytyy vielä lisätä, että kun pääsin kilpailuun mukaan tuomariksi, niin olin tehnyt periaatepäätöksen antaa jokaiselle mieluummin pojoja löysällä kädellä kuin ainakaan säästellen. Viime vuonna kilpaillessani tuntui apealta saada silloin tällöin huonoja pisteitä. Vielä pahemmalta tuntui, kun kaveri oli lausunut hyvin, ja siellä oli selvästi niitä saamarin kitupiikkejä päättämässä.

Vaan ei. Minuun puri kritiikki. Jakelin keskiarvojen lukuja, kaksi kertaa annoin kakkosen kun muut nostivat kasit - seiskat tauluille. Pyydän siitä syvästi anteeksi.

2011-08-16T02:39:00.000-07:00

Veli, älä ota häntä enää tänne

älä yöaikaan jolloin hän varastelee haarukoita nälkäänsä
ja on sytytettävä valot ja pestävä pieni säikähtänyt virhe.

Veli, kodittomalla ei ole kotia, ei kaduttomalla katua
ei hän ole niin kuin sinä tai te

Veli, hän syntyi pimeimpään aikaan vuorokaudesta
huusi huolto-aseman takana,
tyhjässä bensiiniastiassa,

siitä asti hän on palellut ja varjellut itseään valolta
siitä asti hän on ollut villi ja ahnas,

ei eläin, vain houkuteltu
ei hän lämpöä tarvitse

vaan lääkärin, juotteen ja suonen
tai taivaan tai paksun tammen johon voi painaa päänsä ja väsyä

veli, älä avaa edes ikkunaa
olen niin monta kertaa tappanut
unohtaen kuolla

Päivän runot

2011-08-06T06:44:00.000-07:00

Löysin vanhan kappaleen. Se on liian hyvä kulutettavaksi.
Siksipä kai olin piilottanut sen.

Osaan tanssia vähän mutten tähän biisiin kovin luontevasti
suljen oven ettet näkisi kuinka rankkaa tämä on.
On pakotettu heilumaan tai puremaan nyrkkiään;
toiset ratkeavat juomaan.

Artisti on jo kasvanut ulos tästä meiningistä, hänen oli uudistuttava
jotta hän olisi selvinnyt hengissä. Annan sen hänelle hyvin mielin anteeksi.

Jossain hänkin kokee tätä samaa haurautta jonka nimi on silloin.
Jossain hän istuu pudonneelle sohvatyynylle. Pari kyyneltä ja
kaikki päättyy:

joku laittaa keittiön oven
liian kovaa kiinni.

---

Ensimmäinen viikko elokuuta.
Sydän täynnä kesän siirtämää maata.
Siellä on sohjo, valkeus ja taakat
jotka järjestelmällisesti keväällä
vein huoltoon ja mapitin...

---

(tästä seuraavasta runosta pidän kovasti huom.)

Jossain suolaisella merellä
katoaa ulappa
maantien hiekkaan

Älä sieltä etsi
etsi taskusta.
Taskussa punainen ankkurinappi

2011-08-04T23:02:00.001-07:00

Jalat vahvistuvat joogassa
mutta ei siinä ole mitään ihmeellistä
jalat vahvistuvat
kävellessä

jalat kuluvat
jalat huokaavat
taas jätämme taaksemme.
Jalat kantavat
kun muu porukka häipyy.

Scifihuora Trinityn päiväkirja

2011-08-04T01:49:00.000-07:00

No niin. Istun uudessa valkoisessa tyhjiössä. Vinkuu joka ilmansuunnasta.

Menetin kissasi ja kirjasi. Nyt palelen ainoiden hankintojeni kanssa: punaisen ja sinisen huovan.
Jumalani että tein huonot kaupat. Eikä minulla ole häpyä lentää takaisin.
Olin liian hyvä maan poitsuille. Aivan liian älykäs, veltto ja pehmeä.
Viimeinen puki minut kuplamuoviin ja puristeli hitaasti kunnes kupit olivat tyhjiä.
Vaihdoin rahani muonaan, juomaan ja lippuun kristityllä lautalla (kohti Uranusta...).
Nyt luon uraani anuksella, vanha läppä mutta toimi hihhuleiden keskuudessa.
Tarvitsen maadoitusta.
Eikä täältä saa edes valkoista maitoa.

---

Kuinka voit! Jokuu huutaa ja suutelee
viisi kertaa.
Kuinka voit ja sattuuko tämä
tolkuton rintakehäsi painelu.
Avaan suomalaiset silmäni. Kauankohan olen maannut tässä?

Onko tämä unta? Tuntuu pirun hyvältä.

Ei, ei tämä ole unta.
Lohikäärmeille kiitos rakkaudesta

kaikille vastuussa oleville
että on hän.

Kirjoituskyvyttömyys

2011-08-04T01:37:00.000-07:00

Pöytäni häpeää minua

kun laskostan siihen sorretun painoni.

Kynäni häpeää minua

kun irrotan otteeni ja hengähdän saamattoman ilmaa

Kielenikin häpeää minua

eikö se saatanan symboliikka riitä

sinun ja rakkaasi välillä?

Kirjoituskoneeni häpeää minua.

Se on huonosti myyvä teatteri. Amfi tärisee, tuolit uppoavat ja juuttuvat

kehnoon dialogiin.

Aristoteelinen järjestys sekoilee mustenauhassa

kuin väärin kelattu filmi

tai kurja performanssitaiteilija.

Ikkunan takana maisema

vaihtuu mielenliikkeitteni mukana

Jos tämä on liikaa

mitä on yö

mitä on esikoinen

Kuka hautaa rakkautta. Petosta.

TOINEN VERSIO

Pöytäni häpeää minua

kun laskostan siihen sorretun painoni

kynäni häpeää minua

kun irrotan otteeni ja

hengähdän saamattoman ilmaa

kieleni häpeää minua

eikö se pirun symboliikka riitä

sinun ja rakkaasi välillä?

Kirjoituskoneeni häpeää minua.

Huonosti myyvä teatteri. Hyppivillä istuimilla.

Ikkunan takana maisema vaihtuu

mielenliikkeitteni mukana

kirvelevä valo jäljittelee

kesän hiipuvaa aurinkoa

sitten valuu sateena

kun solmin nauhani.

Jos tämä on jo liikaa

mitä on yö

mitä romaani

ja kuka hautoo rakkautta? Petosta.

Niin ovat monet meistä lokkeja

2011-08-02T04:00:00.000-07:00

Elän unelmaani. Minulla on kutkuttavan hieno runoryhmä. Olen luojalle kiitollinen, että löysin Helsinki Poetry Connectionin. Ja nyt hyvät kollegani, pyydän anteeksi sillä aion hempeillä.

Olen koko elämäni hekumoinut Tulenkantajista, heidän hedelmällisestä yhteistyöstään ja rakastavasta ympyrästään. Halusin jotakin samanlaista, halusin olla osa edes jotenkin muistettavaa kirjoittajaporukkaa. Nuoruus tuntui liian lyhyeltä ilman kreisiä boheemiutta.
Ei HPC mikään Tulenkantajat ole, pikemminkin vedenjakaja, jos on pakko rinnastaa. Tulenkantajat olivat sinne tänne sinkoilevia staroja ja meidän ryhmämme on loppujen lopuksi varsin maltillinen ja yleisöorientoitunut.
Kun tulin ensimmäiseen HPC-tapahtumaan Espoossa, olin hyvin liikuttunut, vaikka Harri puhisi harmiaan epäkiitollista yleisöä ja vähän outoa järjestelyä kohtaan. En tiedä, kuinka reilua on tästä kirjoittaa, mutta runoilijat oltiin suunniteltu sijoitettavan pieneen telttaan pehmeiden tyynyjen päälle, kuin pitämään jotain satutuokiota lapsille. Tämä käsitys oli tosiaan pitkään valloilla: hiljaiset runoilijat norkoilevat jossain nurkassa ja kerjäävät satunnaisten kukkahattutätien huomiota. Toivon, että HPC on edes jotenkin työntänyt kiilaansa tälläiseen ajatteluun.
Olin varmaan ainoa yleisön jäsen, joka tuli Espoon keikalle ulkopuolelta, ihan vaan kuuntelemaan tuntemattomien runoilijoiden esiintymistä. Tai nyt muistankin, en ollut ainoa hereillä.
Kaverini Heikki tuli myös. Itse asiassa kihisin kateudesta, kun Heikki meni esitysten päätteeksi lausumaan open micciin. Harri kävi nykäisemässä häntä heti sen jälkeen hihasta, ja Heikistä tuli seuraavan iltaman virallinen esiintyjä.
Seuraavien viikkojen aikana uhrasin ajatukseni Helsinki Poetry Connectionille. Suunnittelin esittäväni itsekin jonkun värssyn ja haaveilin, että pääsisin jonakin päivänä oikeasti mukaan.

Varhaisin kosketukseni Harri Hertelliin ja tähän urbaaniin rykmenttiin tapahtui ainoan runoväyläni, Aukea.netin kautta. Elettiin vuotta 2008 ja kirjoitin parhaimpia runojani.
Hertell pyysi lähettämään teksinäytteitä sähköpostiinsa Aukean keskustelupalstalla, jos halusi tulla esimerkiksi jonnekin avajaisiin lausumaan.
Tietysti lähetin.
Vastausta ei kuulunut. Pyörittelin peukaloitani ja epäilin kykyjäni. Eihän minua yhdessä runokilpailussakaan huomioitu. (Sen voitti muutaman vuoden päästä muuten runokaverini Liukkonen.) Ei. En ollut minkään arvoinen.

Uusi aurinko nousi taivaalle, kun ystäväni Elina (ELI) lopulta käski minun tulla jonnekin Harrin vetämään tilaisuuteen. Kyseessä oli nimenomaan tämä aiemmin mainittu Espoo. Saisin nähdä omin silmineni, että ihan tavallisia nuoria tyttöjä ja poikia he olivat, ihan varmasti pääsisin joskus lausumaan tämän maailmassani niin kunnioitettavan joukon eteen. Ikävä tälläiseen toimintaan ja tälläiseen kultturelliin elämään roihusi entistä kipeämmin kun rakastuin porukan aktiiviin, Juhoon.
Kun sitten ensimmäisen kerran astuin lavalle, tunne oli maaginen. Lämmin ja korea ravintola Hakaniemessä eräänä pirun kylmänä ja tuulisena yönä otti minut ilolla vastaan. Olin niin kauhuissani, etten oikeastaan edes muista, mitä esiintymisen jälkeen tapahtui. Muistan, että minulle lykättiin hillopurkki kouraan ja Juho muistaakseni istui vierelläni. Eräs runoilija kehaisi: oliko tämä ensimmäinen kertasi? En usko.

Lisää tunnustuksia. Pitkään hävetti seilata Helsinki Poetry Connectionin tapaamisissa ja tapahtumissa, sillä pelkäsin kaikkien luulevan, että hyödynsin Juhon käsivartta päästäkseni ydinporukkaan. En pystynyt puhumaan tapahtumissa mitään. Olin varma, että Harri ylenkatsoi ja olin surkea, lavalla sekoileva luuseri. Vaikka sekoilenkin edelleen lavalla, voin olla varma, että asia ei ole koskaan ollut näin. Oletin silti vielä pitkään, etten ollut riittävän vakuuttava; vasta kun voitin Kiiski open mic-klubilla, repesin riemuun ja unohdin moiset - ei minua kukaan koskaan ole hävennyt.

Helsinki Poetry Connection goes puisto-kiertue jatkuu: Alppipuisto

2011-07-28T07:17:00.000-07:00

Teos Kasperin kädessä: Gingsberg, Kuolema van Goghin korvalle. Omia runojaan hän silti luki.

ELI ja spoken word-painotteinen esitys

Niko hurmasi naiset ja villitsi lähiöpojat

Huomaa yleisön rokkaus

Dxxx D on Erilainen Jäbä

Paahde oli väliin aivan helvetillinen

Veera oli sekoittanut lausuntaansa tällä kertaa myös laulua

Nalle asian ytimessä

Muhammed käyttää runoissaan paljon vanhoja suomalaisia sanoja ja perinteistä mittaa

Illan toinen Veera on tuttu myös Kiisken klubilta

Yllätysduetto

Hersyvää improrunoutta ja yleisöä


Heinäkuun illan tunnelmaa

HPC goes puisto-kiertue on onnistunut tähän mennessä yli odotusten. Alkuperäinen ideamme oli vain kaapata säännöllisin väliajoin äänipönttö messiin ja mennä lausumaan sinne minne huvittaa. No, otimme sitten mukaan ennalta määrätyt paikat ja Kasper teki komean kollaasijulisteen ... joita olemme viljelleet sinne tänne Helsinkiä... mainostaneet netissä... repineet tuntemattomia messiin jne.
Tapahtumiin jäi silti mukava suunnittelemattomuuden tuntu. Tulemme valitsemaamme puistoon vähän ennen h-hetkeä ja runoilemme. Me olemme kaikki amatöörejä (sanan positiivisessa merkityksessä), ei meistä kellään ole juuri kustantamoita, kokemusta, suhteita saatika varmuutta siitä, ettemme nolaa toisiamme villiintyneillä esityksillä.
Siinä piileekin homman pointti. Kaikki ovat tervetulleita. Ja tällä hetkellä se toimii todella hyvin - eikä kukaan ole edes tullut järjestämään avoimeen mikkiin kohtausta, vaan ihan hyvässä hengessä esiintymään.
Eilen open mic oli valitettavasti pakko lopettaa kesken, vaikka halukkaita olisi ollut, koska muuten me olisimme bailanneet niin myöhään, etteivät ahkerat runotyöläiset olisi selvinneet aamulla töihin.

Kertomuksia sankareistani 2

2011-07-23T06:42:00.000-07:00

Pentti Saarikoski on saanut yhden painoksen taivaaseen vaimonsa kirjoittamasta elämäkerrasta Kilpikonna ja Olkimarsalkka.

Mulla on hetki aikaa Tuula.
Ihan ensimmäiseksi Hansa.
Hansa. Sä olet kirjoittanut sinun kohmelokielelläsi, että mut piti joka päivä hakea Hansasta. Kuule, ei se mitään hakemista ollut. Tämä on hakemista: tullaan sisään ovesta ja otetaan sellainen Tuulaliinailme näin ja ohjataan hellästi käsi olkapäälle, Penttii, nyt mentiin.
Mutta ei kun sinä tulit itse aina baarin kautta. Laitoit valkkarilasin pöytään niin että kilahti. Mun oma vaimo.

Sinä olet muutenkin kukittanut koko stoorin kuin jonkun kuuskytluvun villaneuleen. Siis ... seitsemän kertaa viikossa hait mut Hansasta. Kirjoitat: uusi nainen aina sylissä koska Pentti yksinkertaisesti rakasti suudelmia.
Se on totta. Sen voi jättää. Pyyhi yli kohta "aina töistä..." niin että seitsemän päivää viikossa kävit töissä? Kuule, enintään neljä kertaa, muuten istuit reidelläni tässä näin.
Enkä minä niissä helvetin kummallisissa kirjallisuusmatineoissa aina ollut niin laitamyötäisessä kuin jo ensimmäisessä luvussa kirjoitat. Kivaa on varmasti ollut tätä kirjoittaessa.
Olin vain niissä, missä oli nuorta kulttuurirahvasta. Nuoria kohti piti kävellä aina keskisormi valmiiksi pystyssä ja sanoa, ettei niitä kukaan selvinpäin halua nähdä eikä niitä itseasiassa muuten näekään, kun ovat aina jossain Hesarin kabinetissa keskenään puhumassa latinaa ja muita kuolleita kieliä jotka kiihottavat sellaista sakkia.

2011-07-23T06:06:00.000-07:00

Mitään sanottavaa hänestä?
Tie opetti ajamaan ja isoveljenä istui
painava radio
joku mennessään oli jo repinyt auton sisuksista
kaiken rahan arvoisen
Radiosta: Celine Dion ja kanavahaku,
hirveä rätinä ja livennyt ote ratista
ja Jumala, tässäkin vauhdissa
opetti hänet oikealla hetkellä
painamaan jarrua.
Kuka opetti hänet tupakoimaan? - Kaupunki
ei se mikään kaupunki ollut
se oli eksynyt junaraiteenpätkä
perheeltään karussa,
vähän niin kuin sinäkin,
radiosi ja sinä
niin, pieni kaupunki opetti
eksyneitten tavat,
juomaan halvat viinit
poimimaan kaikki natsat
Ja jos tuntisin sen tytön, joka opetti sinut
noin hymyilemään,
ei, en tahdo nähdä häntä
jalkoja repineet neulaset, pehmeä tuoksu
jos tuntisin sen tytön joka opetti sinut
noin hymyilemään, olisi kaikki ohi
kääntäisin kylmän selkäni
ja värisisin.
Isäsikö sinulle nuo hyveet opetti?
Uskon, kateuden ja vapauden
sillä vailla kateutta et
perässäni juoksisi
katsos
vain kaltaiseni viehättää
jos se on haaste.
Missä opit taistelemaan
ryhdikäs äitisikö sinuun
sylki vimman ja nälän?
Poimisin sinut varovasti maasta
kuin hauraimman apilan neljällä kauluksella
mutta en minä sinulla mitään tekisi
kuihtuisit kämmenelläni
niin kehno olen,
mitään sanottavaa minusta?
Niin kehno olen juottamaan ja antamaan
ihmeille sisintäni
huumoristani ja elämyksistäni
juoksettunut nektari ei riitä:
niin vähän

Paljon sanottavaa hänestä

2011-07-23T05:35:00.000-07:00

Pyöräilin himaan tyrskyn saaneena. Aamuyö.

Miksi jätit minut yksin tähän helvetinmoiseen todellisuuteen.
En minä kestä tälläistä, sinun pitäisi olla täällä
minun tukenani/ tukenani aina/
niin kuin tarvitsisin huoltajan en rakastajaa/
niin kuin tarvitsisit oikolukijan et rakastajaa
mapittajaa, nitojan, lakaisijan -
seis.

Lomaviikkoni on ollut yhtä "myllerrystä". Seuraava kuulostaa tragikoomiselta jo lauseena, mutta olin liian läheisissä tekemisissä kuoleman kanssa. Eihän siitä tosin mitään tullut, ihmishenki pelastettiin ja näin pois päin, mutta fillaroidessani kotiin kaikesta surusta ja kylmäverisyydestäni tyrskyn saaneena ajatusmaailmani pyörähti taas metrin oikeaan suuntaan. Sitä unohtaa hetkessä kaikki pikkumaiset huolensa. Sitä on hetken niin Herran kämmenellä että että. Ja sitten tulee kotiin, eikä kotona ole ketään ja suuttuu, kun piti juuri päästä leuhkimaan sillä, että oli pelastanut pienen hengen.
Tätähän minä olen aina odottanut, tätä supersankarismia. Niin juuri, olen nähnyt sieluni silmin auttavani kadunmiestä luonnollisesti ainoana ohikulkijana, olen suunnitellut hautajaiseni uhratessani itseni maailmanrauhan ja luonnon puolesta. Häpeä, idiootti.

Ja tämä aamu. Hirveä shokki yksinäisyydessä. Toimittaja televisiossa ynnäilee ruumiita kahden käden sormilla. Otan puhelimen ja olen juuri kertomaisillani, kuinka suuri vääryys on se, että joudun kokemaan kuolemajuttuja taas yksin.
Seis. Ei enää.
Rakastan sinua, runoile hyvin ja paljon.

Kuolema ei muuta ketään paremmaksi ihmiseksi, mutta se kuorii hetkeksi kaiken paskan päältä.
Laiskuuttaan ihminen narisee, laiskuuttaan ihminen muutosta pelkää.

Kertomuksia sankareistani

2011-07-21T14:30:00.000-07:00

Puolifiktiivinen haastattelu kilpa-autoilija Ayrton Sennan tyttöystävältä, brasilialaiselta televisiokasvolta ja näyttelijä Maria da Graça "Xuxa" Menegheliltä 90-luvun alusta.

Kun kerroin ystävälleni Andrealle, ettei Ayrton Senna ollut kovinkaan viisas, hän hätääntyi. "Maria, taidat nyt taas hieman liioitella" hän vastasi, kurotti toisella puolella puutarhapöytää seisovaa vichypulloa kohti ja ojensi sen minulle.
" Juo tuosta vettä niin saat järkeä päähäsi."
Reaktio oli ollut samanlainen kaikkien muidenkin ystävieni kohdalla. Ayrton oli jumala, retkotti hän sitten ilman housuja takapihallamme repien laiskasti nurmelta kukkia ja kourien muniaan, käyttäytyessään töykeästi ruokapöydässä tai ollessaan vastaamatta seuralaisteni kysymyksiin.
Ei Ayrton ollut tyhmä, hänhän oli ihana, lempeä, rikas, nopea, karismaattinen, hyvännäköinen ja niin edelleen. Kaikki ystäväni kauhistuivat! Me Deus! Herranen aika. Valehtelet!

"Xuxa", hän sanoi aina, hellitellen.
"Idiootti," vastasin.
Repäisin aikakauslehden hänen kädestään hotellihuoneessa ja paiskasin sen hänen vatsalleen. Oli kulunut viikko siitä, kun Ayrtonin oli pitänyt tulla hakemaan minut lentokentältä.
Oli kulunut viikko siitä, kun hänellä oli mahdollisuus soittaa ja sanoa, ettei hän ollut tulossa lentokentälle kun ei hän ollut edes kanssani samassa maassa. Oli kulunut viikko siitä, kun edes vaivainen sähke olisi pelastanut tilanteen vaikkakin siinä olisi lukenut että hei olen Senna, en jaksanut tulla Säo Pauloon, jäin Marseilleen, täällä on hupia.
Xaxu miettii ja kohentaa asentoaan nojatuolissa.
Ilkeyksissään hän ei varmaan moista tehnyt. Hajamielisyydessään. Kompromissitilanteissa hän oli suorastaan avuton. Jos tulimme tienristeykseen emmekä olleet varmoja kumpaan suuntaan meidän pitäisi ajaa, hän pysäytti auton ja vilkutti muita ajamaan ohitsemme. Me jäimme liikenteen keskelle pohdiskelemaan tilannetta ja etsimään karttaa hansikaslokerosta.
Hänen äitinsä ja siskonsa, he vasta olivatkin yhtä kompromissia. Ja ennen kompromisseja, sotatilaa. Tyypillinen hetki Angra dos Reisin rantahuvilalla. Annas kun kerron.
Xuxa nousee seisomaan.
Vivianne, Ayrtonin sisko, säksättää äidilleen pöydän kattamisesta ja tulisieluinen anoppini syöksee sanoja yhtä mekaaniseen tahtiin pöydän toiselta puolelta. Oli miltei keskiyö, ja ateria odotti heitä, pinoa lautasia ja vaivaista viinipullon avaajaa. He eivät vain osanneet päättää, miten he tänä iltana olisivat jakaneet haarukat, lautaset ja veitset.
Vivianne heittää äitiään servetillä, mutta äiti väistää ja ryntää pöydän päässä makaavan lautaspinon luokse. Vivianne tekee samoin. He yrittävät riistää posliinilautasia toisiltaan, kunnes Ayrton ärähtää ja naiset nolostuvat. Hän keikkuu tuolillaan. Syömme aina ulkona. Ja Lopulta he päätyvät tähän kompromissiin ja asettavat molemmat astiat omille puolille pöytiään mieleiseensä asetelmaan.
Äiti tekee serveteistä kauniit ruusukkeet mutta Vivianne jättää ne rauhaan. Minun servettini lojuu maassa, se oli se ase.

Olen brasilialainen, joten en voi täysin väittää, että brasilialaisuus tekee tyhmäksi. Sitä paitsi Ayrton, hänen isänsä, äitinsä ja siskonsa ovat pikemminkin italialaisia. Aika ajoin tunsin itseni kuitenkin heidän seurassaan viileäksi germaaniksi. Odotin kiistojen päättymistä ja kilpailujen jälkeen kytevien tulien sammumista. Ja minä odotin Ayrtonia. Odotin.
Vivienne oli erään kartingreissun päätteeksi tarttunut minua hädissään kädestä ja sanonut, että älä lähde Maria. Hänen suuret ennustajan silmänsä näkivät kaiken. Samalla tavalla hän oli monta vuotta myöhemmin puristanut kättäni hautajaisissa kuin pyytääkseen minua tuomaan hänen veljensä takaisin.
Koska olin rauhallinen. Luotettava. Fiksu ja kylmä. Olin kuin isäntä perheessä johon lapset painautuivat kun tämä palasi kotiin töistä. Narnian leijona.
Ayrton ei myöskään koskaan muistanut nimeäni.
"Ei sinulla saisi olla niin montaa nimeä. Minä unohdan ne."
Ja mitä minä tein? Lopulta parahdin itkuun ystäväni edessä ja toistelin vain kyynelteni välistä, että hän on tyhmä, hän on tyhmä, hän on tyhmä, eikä kukaan tajua sitä eikä kukaan välitä minusta. Puutarhatuoli vääntyi kun minä siinä vollotin polviani vasten.
Xuxa heristää sormeaan.
Ja se Ayrtonin jumalusko, sillä se perusteli kaiken tekemänsä. Oli varmaan jumalan tahto juoda viikkokausia ja juoda viikkokausia krapulaansa siellä Marseillessa. Hän tapitti - nimenomaan tapitti - minua mustilla silmillään ja risti kätensä huulilleen. "Jumalani, tuo nainen... tuo nainen on raivopää hullu..."
Ja kaikille muille minä olin niin rauhallinen! Ha ha!
Kyllä. Minä jätin Ayrton Sennan koska pidin häntä liian yksinkertaisena. Eihän se minua pahaksi tee? Vaikka syntymättömät jälkeläiseni kirosivat minut sillä samalla hetkellä syvimpään helvettiin. Toki minä ikävöin sitä typerystä, mutta muut naiset valehtelevat hänen suhteensa, sen sanon.

Miksei

2011-07-17T04:09:00.000-07:00

Sekalainen soundtrackini

1. DJ Shadow Best Foot Forward ja Building Steam With a Grain of Salt albumilta Endtroducing
3. David Bowie - Cat People
4. Nico - You Forget to Answer
5. Bob Dylan - All Along the Watchtower
6. (täydestä sydämestäni) Dave Lindholm - Petin Pienen Linnun
7. Asa - Vaaranmaa
8. Nick Drake - Magic
9. Bob Dylan - Subterranean Homesick Blues
10. Santa Esmeralda - House of the Rising Sun
11. Laurie Anderson - Only an Expert
12. Nico - I'll Keep It with Mine
13. Duke Ellington, Louis Amstrong - I don't Mean a Thing

14. The Blues Brothers Pc-peli vuodelta '91 kaikille vinyyleiden ja bittien rakastajille lopetukseksi

Runotrack:

Runot eivät ole minkäänlaisessa järjestyksessä. Enkä ollut aikeissa nuolla kenenkään persettä. Nämä luetellut sattuivat vain juolahtamaan mieleeni - ei sillä, etteivätkö ne olisi vaikuttavia.

1. Miki Liukkonen - Elisabeth (Aukea.netin huikein ja koskettavin runo. Sitä ei sieltä enää löydy - toivon, ettet ystäväni suutu tästä nostosta. Löytynee hänen tulevista runokirjoistaan, joista yhtä voi varata jo täältä )
2. Alvin Pang - City of Rain (kokoelma)
3. Thomas Tranströmer - Yökirjan lehtiä (monesta upeasta nyt vaikka tämä runo)
4. Allen Ginsberg - Rakkauteni (runo)
5. Juha Rautio - Häkki (kokoelma)
6. Wislava Szymborska - Psalmi (runo)
7. Edith Södergran - Huolettomuus (runo)
8. Juho Nieminen - Venus ja Mars Aukea.netissä
9. J. K Ihalainen - 20. vuosisadan häkkilinnuston sanasto (runo)

10. Mikael Brygger - Puukristalli (runo)
11. Erkki Kiviniemi - Toinen metsä (kokoelma)

Juhanin pikkuisen ahdistava päivä.

2011-07-10T06:03:00.000-07:00

No niin. Ei vaan ole mun juttu tämä novelliproosa. Piti jäädä fiksailemaan tätä aamulla syntynyttä painajaista, mutta Vallu soitti ja sanoi että meidän pitää lähteä tylsään keskustaan. Eikä mulla ollut edes kovin hyvä fiilis nyt kirjoittaa tätä, kun olen niin hemmetin vaikuttunut todellisista ja riemukkaista asioista, kuten Tuulen Laakson prinsessa Nausicaä:stä. Kaiken lisäksi ihan uskomattoman iso kärpänen pörisi jatkuvasti ympärillä. Saasta on kuin lentävä paatti, ihan tasapainoton.
Palaan tekstiin kun pääsen kotiin.

Kirjoitin tämän tarinan alun jo aiemmin ja se oli pitkä ja vaivaannuttava. Nyt olen kadottanut sen, mutta kysyin päähenkilöltä mielipidettä ja hän sanoi sen olleen pitkä ja vaivaannuttava eikä hän haluaisi kokea sitä uudestaan, joten jatkan tarinaa siitä mihin hän jäi.

Kertaan lyhyesti. Päähenkilöni Juhani oli kokenut pöyristyttäviä asioita hirveässä helteessä. Kun hän oli avannut pyöräänsä siinä Stadikan liepeillä rankasta joogasta väsyneenä, oli avain murtunut lukkoon. Niinpä hän oli joutunut kantamaan pyöräänsä tässä vaiheessa liki kilometrin, selkähiki housuihin virraten. Hän läähätti kuin koiraparka, liian suuren lastin ottanut riksakuski.

Juhanilla olikin raivostuttavan paljon kantamuksia. Hän piteli oikealla kädellään kangaskassia, jossa oli joogamatto ja puolityhjä vesipullo, vasemmalla olkapäällä roikkui pitkä olkalaukku täynnä painavia ja teräviä kirjoja, oikeassa kainalossaan hän puristi maastonvihreää takkia jonka taskussa oli bussilippu, ja siinä kaiken kamatavaran kiristyksessä kanniskeli hän vielä valkoista polkupyöräänsä.

Sinnikkäästi hän oli pyrkinyt bussiin numero 36, mutta eestiä svengahtavasti suomeen sekoittanut kuljettaja oli tyrmännyt hänen kaikki aikeensa.
On ruuhka-aika, eikä silloin oteta hippejä lastenrattaiden seassa pyörimään.
Armas rouva takapenkillä oli kuitenkin puolustanut Juhania - näkihän että toinen ei pääsisi millään raukka kotiin.
Bussikuski oli sulkenut oven ja painanut raskaasti kaasua. Juhani oli rykmentteine kaatunut päistikkaa lattialle.
Siinä hän nyt makasi ja kuunteli allaan kiitävää Mannerheimintietä, josta hänet erotti kaksikymmentä senttiä ja kivulias hiilikuitu. Armas rouva puhui vierustoverilleen Timo Soinista.

Eikä Juhani muuten ollut hippi. Hän oli nero.

Se, että harrasti ruumiin hyvinvointia ja oli kiinnostunut hengellisistä, eettisistä ja vaikeista kysymyksistä, oli jo pitkään riivannut häntä. Oliko Juhani tyhmä tehdessään toisenlaisia valintoja? Entä jos runous, veganismi ja tutkimus olivatkin vääränlaisia tapoja elää. Tapoja joille jumalakin tuskissaan nauroi?
Älä hukkaa elämääsi, poninhäntä. Katso muita, rikastut. Oleanterit puhkeavat kyyneliin.
Mutta ei. Vuosia oli Juhani valinnut kitkuttelun, nälän ja hikoilun. Vuosia hän oli valinnut varhaisen tilastollisesti kuoleman, köyhyyden ja tylsämielisten siteeraamisen.

Mukavaan ja lämpimään linja-autoon ei Juhani halunnut enää ajatuksissaan palata. Hermojaraastavan köröttelyn jälkeen hän saapui kuin saapuikin Juvankadulla sijaitsevan keltaisen, rapatun kerrostalon eteen. Juvankatu ei ole todellinen paikka kuten eivät ole muutkaan seuraavassa tekstissä mainitut henkilöt.
Joka tapauksessa, Juhani paiskasi väsyneen pyöränsä etuovelle, painoi summeria ja astui punottua, punaista mattoa pitkin suureen ja avaraan rappuun. Hän tilasi viileän hissin ja veti keuhkonsa täyteen syvää, vapautuneen ilmaa.

Kirjallisuusbileet hyväksyttiin pidettäväksi kerrosmurjuissa, vaikka elitistejäkin vilisi nyrpeillen seassa. Suurin osa rakasti ahtaita huoneistoja, sillä se nosti jatkojen potentiaalia toisin kuin hienot ravintolat tai viihtyisät puistot. Kaikki odottivat aamuyön kieriskelyä avatulla sohvalla, yllättäen löydettyjä viinapulloja ja kosteita katuretkiä jotka häiritsivät normaaleja, paheksuttavia työssäkäyviä ihmisiä. Tälläiset hilpeät aktiviteetit olivat yleensä kokoontumisten piilofunktioita. Jo riemastuneet tervetuliaishuudot saivat hänet tuntemaan itsensä lemmityksi.
Juhania se ei haitannut sillä hänen sosiaalinen elämänsä ei toisaalla kukoistanut. Facebookissa hänellä oli juuri ja juuri kaksisataa ystävää ja ne kaikki koostuivat kirjallisuuden verkostoitujista.

- Sä olet sex bomb, kuiskasi hänen syliinsä lennähtänyt keski-ikäinen beibe.

Mitä tämä tarkoitti, oli päivänselvää.
Nainen ei ollut poeetta eikä prosaistikaan, vaan kustantamon viestintäpäällikkö, joka oli työntänyt tarkasti ajellun ja ruskettuneen säärensä sisäpiireihin, eikä halunnut sieltä ulos. Seuraavaksi nainen kuiskuttelisi tuhmia juttuja Juhanin pomosta, pyytäisi tätä lounaalle ja lupailisi auttaa uuden "pikku sopparin" kanssa.
Mutta Juhani ehti toimia.
Naureskellen hän töytäisi naisen pois reisiltään. Loukkaantuneelle muttei yllättyneelle puumalle hän tarjosi lämmennyttä punkkua. Sopimus oli sanaton, ehkä seuraavien viikkojen aikana, ehkä jo huomenna. Mutta ei täällä missä kaikki katsoisivat ja tietäisivät Juhanin valehtelevan ilmeettömästi.

- Jaa jaa.

Ääni kuului ylipainoiselle kokeelliselle kirjailijalle. Hänen nimensä oli Juuso ja häntä puhuteltiin sukunimellä (Sirén), vaikka paremmin hän olisi voinut olla vaikka Levï tai Sir Psykosomaattinen tai mulkku tai mikä tahansa epämiellyttävä vastine koreilevalle dandylle.
Tälläinen jaajattelu oli hänelle ominaista huomionkeräämistä. Hän osoitti että juhlien taso oli alhainen ja että häntä kyllästytti kovin. Aina hän oli kuitenkin paikalla janoamassa kuulijaa. Uudet projektit saattaisivat kiinnostaa tärkeitä henkilöitä tai ujoja tyttöjä.

- Olen pyöritellyt mielessäni uudenlaista projektia, hän aloitti. - Sillä ... sillä on seinät muttei tavallaan kattoa tai lattiaa. Se on heiveröinen, mutta sanoisin että kiinnostava.
Hän odotti vastareaktiota, jota ei tullut.
- Minulla olisi siitä ote ... tässä. Ajattelin, että sinä voisit olla juuri oikea henkilö sen kommentoimiseen.
Läski ojensi hypisteltyä tulostuspaperia. Se oli tyhjä. Juuso hymyili ylimielisesti.
- Noh... onhan sillä seinät -
- Arkki.
- A4 -
- ... Muttei kattoa, hän kosketteli paperia kuin se olisi ollut kolmiulotteinen, - ja lattia, se on vielä mysteeri.
- Tämä on tyhjä, Juhani tokaisi. - Ota se takaisin.
- Ei ei ei. Se on kohokuvio.

Juhani yritti katsoa paperia valoa vasten. Toden totta, jotainhan siinä kulki. Kuidun verisuonia.

- Anteeksi mutta eihän lukija ymmärrä että onko tämä tyhjä sivu, tauko vai mikä.
- Sairasta, minä sanoin. Olin myös täällä ja jo aikani etsinyt tilaisuutta nälviä.
Otin paperin. Tämä kadutti minua jälkeenpäin.
- Saastaa, minä sanoin ja annoin paperin Juhanille.
- Se on alustava suunnitelma, kokeelma, Juuso huomautti.
Pelästyin Juhanin vähän tympääntynyttä katsetta, sillä pidin hänestä kovasti.
- Pitää antaa mahdollisuus, hän yritti sopuilla.
- Ei pidä. Sairasta paskaa. Tämän takia kaikkia avantgardetyyppejä vihataan Suomessa. Hyvätkään kirjat eivät myy kun oletusarvo on se, että se on vain jotain ihme pelleilyä. Ja tämä, - olin harmissani kun en löytänyt parempia sanoja, - niin, tämähän on - kas - tyhjä paperi.

Poistuin täyttämään lasiani. Puolustaudun nyttemmin sillä, että olin kännissä.
Olin aina kännissä. Kukaan ei iltamissa juonut tai syönyt niin paljon minä. Olin hermostuksissani enkä välillä keksinyt pilkkaamisen lisäksi muuta tekemistä kuin ryystämisen ja viinirypäleiden ja mozzarellapallojen mutustelun. Minulla oli päälläni nätti mekko.

Juhani ei osannut päättää, kumpaan meistä olisi kyllästynyt nopeammin. Onneksi sohvalle istahti nuori ja terävä mies, josta kaikki pitivät ja jolla oli lämmin hymy. Keskustelua syntyi nopeasti ja hyljeksitty Juusokin sai istua sohvan käsinojalla, jonka kaikki tajusivat uppoavan hiljalleen hänen perseeseensä.
Runonlausuntaakin oli luvassa, mikä oli jännittävää. Nyt saivat elitistit sulkea silmänsä kaikelta kämpän kauheudelta - viinilaseja ei ollut tarpeeksi, kuvataidetta ei ollut tarpeeksi, kirjoja ei ollut tarpeeksi - ja nauttia sanojen taiasta.

Sirkus alkoi vasta myöhään. Oli vaikeaa saada asuntoa hiljenemään, varsinkaan kun ensimmäisenä oli esiintymässä tuntematon, mustatukkainen tyttö, jolla oli korsetti ja raitasukkikset.
Hän muistutti No-teatterinäyttelijää - jokainen asento oli suunnitelmallinen ja synkkä, mutta runoissa oli varovaista hupailua. Hänen lauseitaan kukittivat kirsikkapuut (ja kirsikkasuu, J myönsi). Hän oli kerrassaan ihastuttava.
Sitten esiintyi virolainen runoilija - toinen kerta kun Juhani kuunteli eestin vammaista svengiä - joka lausui myös kaksi runoa omalla kielellään. Kaikkien mielestä se oli hauskaa ja kekseliästä.

Lopuksi esiintyi hullu, joka ei lausunut sanaakaan, mutta joka repi itseltään hiuksia, väänsi itkua ja hakkasi päätään pirttipöytään niin, että otsan nirhaumista alkoi valua verta.
Hullun suurimpia neronleimauksia oli nousta pöydälle ja siirtää kelloa monta päivää taaksepäin. Siinä sentään oli sellaista auroramaista villiä länttä, jolloin päivät, kuten ymmärrätte, menettivät merkityksensä. Kouristelukin oli ok, mutta itsensä kapaloimiseen ja sitomiseen performanssitaiteilija käytti Juhanin takkia. Hän pureksi sitä ja antoi kuolan valuas sille, ja lopulta hän yritti tunkea suomenlippua takamukseensa. Koko toiminta oli yhtä vitun valehtelua.
Esitys ei tuntunut päättyvän mihinkään, vaan sekoilija pyrki lopulta vessaan piileksimään. Aplodit olivat arvattavasti valtavat.

Kahdentoista maissa (tai J ei ollut varma, keittiön kellon viisarit olivat edelleen vääntyneet viime vappuun) jengi alkoi olla hyvässä kahakkakännissä. Tuttu nuori mies, on hänelle nimikin, Tero, tuli reippaasti pehmentyneenä Juhanin luokse takaisin.
Hän sanoi koskettuneensa performanssista. Juhani vastasi, että hänelle oli jäänyt siitä negatiivinen energia. Mutta Terokin oli niin kiihdyksissä, ettei hän jaksanut kuunnella moisia. Hän alkoi luetella kirjallisuusblogeja, joita oli pitänyt.

- Mä olen keksinyt ihan uuden tavan kirjoittaa kokoelmia, hän sanoi. - Mä en ole kertonut tästä kenellekään. Mutta ehkä sen on joku tajunnut, ehkä sä olet tajunnut. Sä tajuat näitä juttuja.
He vetäytyivät keittiöön jääkaapin luokse jakamaan salaisuutta.

- Mun jokainen blogi on ollut kirja. Mul on ollut siis Ambitio, siis blogi nimeltään Ambitio. - Luonnollisesti ensimmäisen kokoelman täytyy olla hankala. Tai ainakin sillä pitää olla vaikeakaikuinen otsikko, jonka toivoo olevan mutkikas ja epäymmärrettävä.
Toisen kokoelman nimi oli Tree of Life, samanniminen kuin se nyt tullut leffa. Se tuli varmaan siitä, että kuuntelin paljon Porcupine Treetä, vaikka kuuluuhan ne ihan eri heimoon. Mikä sun lempibändi muuten on?
- Eminem, Juhani vastasi ja Tero jatkoi:
- Tree of life on vähän psykedeelinen mutta kuitenkin samaistuttava. Mä istuin sillon aina kotisohvalla, poltin pilveä ja näppäilin kitaraa.
Tero demonstroi.
- Sitten mulla on Lounge - se oli sellainen eurooppalainen postmoderni yritys. Aivan järkyttävä.
Ja nyt mulla on Kädet.

Teistä tämä luonnollisesti kuulostaa typerältä, mutta kirjoittajasta ajatus oli hieno. Karmeista nimistä huolimatta Tero oli paras kirjoittaja, jonka tunsin. Kädet oli loistava esimerkki hänen lempeydestään ja inhimillisyydestään. Olin syvästi rakastunut häneen, joten en ollut lainkaan pahoillani, kun näin Teron tarttuvan Juhania kaulasta. Olin juuri oikealla tuulella mennäkseni kummalliseen riitaan väliin, joka syntyi pelkästään taiteilijuuden aiheuttamasta ihanasta.

- Saatanan saatanan saatana, Juhani raivosi juostessaan pihalle.
Kello oli jotain kolme ja mukava tyttöystävä nukkuisi levottomana.
Kyllä, Juhani oli sittenkin tarpeeksi tasapainoinen ollakseen parisuhteessa ja sittenkin aivan liian tasapainoinen jäädäkseen motelli Juvankatuun. Suuri onni oli potkaissut häntä kun kaunis ja lyhyt tyttö oli lähestynyt eräällä hulinaristeilyllä. Mutta sillä ei nyt ollut mitään väliä, sillä hän oli taas jättänyt tytön yksin nukkumaan ja hetken vieläpä elätelleen jatkotoiveita.
Oven edessä makasi hänen häpeileilevä pyöränsä. Sekin vielä. Hän juoksi takaisin sisälle rappuun ja paineli ovikelloa. Ovi lensi selälleen ja avaaja luikki pakoon. Kansa tuijotti häntä pelästyneenä.

- Antakaa voimapihdit.
Kukaan ei liikkunut. Aura piteli lujasti kiinni Terosta, joka oli itkenyt.
- Voimapihdit? Onko voimapihtejä? Rautasahaa?
Toljotusta. No-teatterityttö hymyili valjusti. Perusgootti.
Juhani potkaisi komeron ovea ja se lennähti auki. Imuri pyörähteli tulemaan. Köyttä löytyi. Löytyi ruuvaria. Nyt oltiin naisen kämpillä, huomauttaisin. Köyttä ja ruuvaria löytyi ja rautasahakin, mutta voimapihdit oli saatava.
Sitten. Bingo. Kaiken alla ne julmasti odottivat. Kuluneet, kitkaiset voimapihdit. Jengi otti askeleen taakse. Pari hipsteriä oli löytänyt menomestalle janojuominaan kallista siideriä.

Pyörä otti aikansa, mutta luovutti lopulta. Juhlijat kerääntyivät parvekkeelle katsomaan hänen hysteeristä uurastustaan. Raudan leppyessä Juhani ei kuhninut. Hän hyökkäsi pyörän selkään ja karautti menemään.

Lähellä kotiaan hän tuli toisiin aatoksiin. Muijalla oli aikainen herätys. Nyt ei olisi hyvä kömpiä hänen viereensä viinan- ja hienhajussa.
Vaan eipä mitään. Siitä joogamatto alle ja kallioille kupsahtamaan. Ja näin tapahtui.
Kallio lämmitti kesäpäivän jälkihehkussa. Juhana olisi sanonut AH jos joku olisi ollut kuulemassa. Hän nukahti välittömästi.

Aamulla uniin tunkeutui kummallisia ääniä. Hän pakotti itsensä heräämään. Oli hemmetin kylmä, vaikka auringon ensi säteet pilkuttivat jo kalliota. Jossain takana unesta herättänyt keskustelu jatkui.
Naisen ääni. Ja miehen ääni.

- Jumalauta mulla ois ollu sata puhelinnumeroa joihin soittaa. Kyl mäki olen ihminen. Kyllä mäkin tarvitsen suihkua.
- Se nyt meni se sim-kortti mukana.
- Sä oot niin paska jätkä.
- Joo...
Juhani käännähti. Kaksi järkyttävän rumaa humalaista istuskeli kalliolla heikon nuotion ääressä. Nainen käänsi kamalat kasvonsa häneen.
- Hei poika. Onks puhelinta.
Varjelus sentään. He eivät olleet kliseisiä Alkon luona kuseskelevia ja höpötteleviä alkoholistimunkkeja. He olivat virkeän ja hurjan oloisia. Juhani oli niin väsynyt. Väsynyt tähän vuorokauteen.

- Ei... ei mulla oo puhelinta. Hän rohkaisi mielensä. - Saisko tulla sen tulen äärelle lämmittelee.
Ei vastausta.
Nainen jatkoi miehen sättimistä. Hänellä oli puolipitkät, blondatut vaaleat hiukset, jotka olivat pannalla kurissa. Takaraivo oli mattinykäsen paljas. Olisi parasta painua nyt aika vauhdilla kotiin.

Nainen huomasi pojan liikkeet.
- Asutsä täs jossain lähellä?
- Joo, tos melkeen nurkan takana.
Hän katui heti. Sano Pohjois-Haaga. Sano Pikku-Huopalahti. Sano keskusta. Sano mikä tahansa muu sijainti kuin kulman takana.
- Tota, pääsiskö teille nukkuun? Kato ei me olla nukuttu eikä pesty pitkään aikaan, nainen sanoi melkein ystävällisyyttä tihkuvalla äänellä. - Meillä on täällä nukkumapaikka, laitetaan patjat kuivumaan noille puun oksille tonnennoin mutta vitun penskat on taas heitelleet ne ympäri metsää.
- Ei me tehä pahaa kenellekään, mies mumisi tottuneesti.
- Tota, mulla on siellä tyttöystävä en mä oikein tiedä.
- Ai ei voida tulla vai.
- Niin... mä olen pahoillani ku...

Juhania pelotti.
- Niin just. Ei pysty auttaa. Tollasia paskiaisia te ootte kaikki.
- Ette auta miestä mäessä.
- Ole nyt sinä hiljaa, nainen sähisi miehelle ja nousi ketterästi seisomaan.
Juhani alkoi koota tavaroitaan. Hän yritti ottaa tilanteen rennosti, yritti sekoittaa dialogiin jotain kadunomaista.
- Hei, mä tiedän oikeesti tän tilanteen tosi hyvin. Mullakaa... mullakaa ei ollu pitkään kämppää... tai siis mä nukun taivasalla niinku teki... niinku nyt... mä arvostan teitä, mä tiiän miltä teistä tuntuu.
- Käyt vaan nussimassa ämmääs, rypistynyt mies murahti ja nauroi hyvin kyllästynyttä naurua.
- Annat sun rotsin meille niin mä päästän sut menemään, nainen sanoi.
Ei hän halunnut antaa rotsiaan.

Kaikki tapahtui ihmeellisen nopeasti. Nainen otti maasta kaljapullon ja heitti sen ihailtavan tarkasti hänen otsaansa. Hän kaatui taaksepäin ja teki muutaman kuperkeikan alas rinteellä. Matka tyssähti pensaaseen, oli muuten varmasti piikkipensas. Ja sitten naisen varjo lankesi hänen päälleen. Ja niin lankesi koko ämmäkin. Hajareisin.

- Tietsä että mä voisin raiskata sut nytte.

Juoppo hirviö todellakin sanoi niin. Vaikka Juhani tiesi, että se oli mahdotonta, ajatuskin siitä, että tuo massa, tuo haju, tuo, tuo...! sörkkisi häntä millään lailla, oli pyörryttävän kuvottava.
Silmissä vilahti elämysmatka jyskyttävään diskoteekkiin, missä vanhemmat miehet koskettelivat tyttöjä tanssilattialla. Se oli hänen kuvansa ja kokemuksensa seksuaalisesta ahdistelusta. Pelkästään katsojana.
Juhani alkoi itkeä.

- Menkää pois, hän aneli, menkää. Älkää tehkö mulle pahaa.
Nainen kumartui häntä kohti ja läppäisi häntä poskelle likaisella olennon tassullaan. Äidillinen läpsy koski ja myrkytti.
- Parkuva lapsi hyi hitto.
Hän nousi Juhanin päältä pois ja lähti.
- Otetaan sen kamat, nainen huusi miehelle.
Juhani kömpi kurkistamaan naisen perään. Nyt hän vasta tajusi, että kännykkä puristi farkkujen taskussa.
Nainen oli levittänyt laukkujen sisällön kalliolle.
- Ei oo vittu puhelinta, hän hämmästeli.
Viimeisillä voimillaan jaksoi Juhani nousta seisomaan ja näyttämaan kännykkäänsä.
- Puhelu on poliisille auki! Älkää ottako mitään!
Virhe taas. Nainen ryntäsi häntä kohti innostuneena.
- Onko puheaikaa?
Juhani lensi taas säikähdyksestä selälleen, hän kipitti rapukävelyä taaksepäin ja hoki puhelimeensa vastatkaa, vastatkaa.
- Anna sen olla, mies huusi ja nousi Juhanin pyörän selkään.

- Vitun vitun vittu, Juhani kirosi kyynelet silmissään, kun hän katseli naisen keräävän laukun sisällön maasta ja hölkkäävän polkevan miehen perään.
Hän oli niin ahdistunut että puristi takkinsa tiukasti ympärilleen eikä liikahtanut. Haloo kuului monesti puhelimesta, kunnes linja suljettiin.

Hetken hän siinä makasi katsellen kalliorinteestä iloitsevia märkiä sammalia. Heräävää metsää ja karheita kivikkoja. Hän laski kasvonsa kallion pintaan ja nukahti minuuteiksi. Heti havahtuessaan hän sähköistyi, nousi ja lähti hortoilemaan pienen metsän sineen.

2011-07-10T01:16:00.000-07:00

Kaksi uutta sanaa:
datakatto (2011)
dynamiittimuuli (1700)

tänään vastaanottamani viesti:
Mikkelissä junaan nousi mansikkakärry.
Myynnissä mansikoita torihintaan. Sanoivat että
jäävät pois Siilinjärvellä.

2011-07-07T05:51:00.000-07:00

Tämä ei voi olla mahdollista!
Näin ei voinut käydä!
Kaikista mahdollisista ihmisistä!
- Hän!

Kenen on tämä meitä
ikuisesti seuraava askel?
Juuri kun olimme toisillemme
oikein riittämättömät
hän!
Yhdistää meidät nurinkurisesti
yhdistää miten lystää!

Lapset ottavat meistä vallan
ja väitämme hetken kohtalon
sitoneen meidät yhteen
mutta hän!

Nauraa ja
nauraa jokerikin;
ei ole kohtaloa
on vain vitsi!

Vitsi
vitsi
vitsi

2011-07-07T04:31:00.000-07:00

ajatusvirtaa

Koska haukkasin juuri makoisaa jäätelötötteröä, huono tuuleni katosi ja samalla karkasi ajatus siitä, mitä aioin vielä hetki sitten kirjoittaa. Kykyni huonoon tuuleen palaamisessa on kuitenkin esimerkillistä ja varmasti ennätysmäistä, joten jos vielä kurotan, voin saada langanpätkästä kiinni.

Tiedät varmasti sen ihanan olon, kun heräät varhaiseen valoisaan aamuun vielä harhaisena (oli pakko käyttää loppusointua), tiedät sen varmasti koska olet kokenut sen niin kuin minäkin monena kesänä. Sen sijaan et välttämättä ja onnekkaasti ole koskaan tuntenut sitä vajoamisen ja pimeyden tunnetta, joka hetken kuluttua vie kaiken hapen auringolta ja kepeältä tuulelta.
Sille on monta kulunutta diagnoosia. Havahtuminen, hengenahdistus, masennus, ahdistus, paniikki, voimattomuus, haluttomuus, typerä hätä, tai niin, suru. Veikkaan kuitenkin, että sinullakin on ollut tämä käsittämätön lasti päälläsi, joka painaa sinua takaisin valheellista unta kohti.

Tämä tunne tuli pitkästä aikaa vierailulle.
Viattomasti postiluukusta. Koputtamatta, keskelle onnellista ja stressaantunutta päivää. Avasin oven, ja siinä se makasi, polleana geometriastaan.
Ulkovaatteet päälläni nostin kirjekuoren lattialta ja hain viinilasin kaapista pöydälle. Jääkaapista otin puolityhjän laatuviinin. Sellainen liikehdintä on ajatonta romantiikkaa. Agentismia.
Vedin korkin pois, kaadoin viiniä kalkkeutuneeseen lasiin ja istahdin. Anopin tuoma pöytäkasvi jonka nimen, kasteluajat ja hoivaohjeet olen unohtanut, nautti ikkunaan litistyneenä kesäpäivästään kaikista aiheuttamistani murheista huolimatta.
Asettelin suuren kuoren eteeni. Kirje sisältäisi tulevan vuoteni luonteen. Olin valmis.
Koska en ole koskaan ollut haka matikassa, saivat myös nämä numerot pääni pyörälle. Tajusin onnistuneeni kouluni valintakokeissa. Erinomaisesti. Sen jälkeen ymmärsin, ettei se riittänyt.
Ei riittänyt erinomaisuus eikä taistelu. Eivät riittäneet kouluvuodet, kurssit, kokemus tai kannustinpuheet. Eivät auttaneet ne pudotusuhat joista selvisin, eivät riittäneet kultaruusuni, kirjoitusvälineeni tai draamantajuni, eivät riittäneet dialogien seassa vilisseet slangisanani tai hemmetin hyvät läppäni.

Tässä vaiheessa te ette jaksa enää. Suuri taiteilija ei päässyt käsikirjoittajaksi. Voih. Eikä dramaturgiksi.
Ei tosin päässyt myöskään yliopistoon. Ei fysioterapeutiksi ammattikorkeakouluun. Te sanotte: uudestaan. Te sanotte: kohtalo se on täälläkin. Te sanotte kaikkea, mitä tarvitsen kuullakin, mutta samalla te toivotte, että te voisitte näin ollen sulkea korvanne.

Mutta minua ei kiinnosta minkään valtakunnan normit tai käytöstavat. Minulle on annettu narisemisen lahja, ja se vasta lahja onkin. Lisäksi kanssani jossain lähiössä vaienneet surkeat pirut saavat hivenen lohtua siitä, etteivät olleet yllättäen tänäkään vuonna ainoita syrjäytymiskynnyksen korkealla maisemavuorella toljottelevia.

Tämä oli kolmas vuoteni pyrkimishelvetissä. Olen kaksikymmentäkolmevuotias, ja pian se alkaa pippurisesti kirvelemään. Minulla on työpaikka, joka loppuu sopivasti silloin, kun kaikki nuoret tytöt rientävät tuoreisiin oppilaitoksiinsa ja pitävät tupakkatauon ennen sisäänastumistaan. Mikä merkillinen tunne! Kuin olisi kyyhky joka nousisi kuvajaisestaan ilmaan!

Ei minua oikeasti enää niin hurjasti kiristä. Meditoin itseni juuri sammuksiin. Se on kuin tietokoneen horrostila, mutta joo, hiukan parempaa. Olen onnellinen meditoinnin vaikutuksista ja suosittelen kaikkia kokeilemaan. Se on samaa kuin orgastinen kiihko ilman orgasmia ja kiihkoa, se on samaa kuin Subterranean Homesick Bluesista irtoavat pöllyt ilman, että kuulisit ääntä. Kun meditoi tietää selviävänsä, ainakin hetken eteenpäin.

(Seuraavassa otteessa liidellään pitkälti huumorin siivin. Jälkihuomio.)
Meditoinnista puheen ollen, olen yrittänyt lopettaa rukoilemisen ja Jumalaan uskomisen. Ihan totta.
Vaatii mielettömästi reippautta ryhtyä moiseen toimeen.
Vuosien riippuvussuhde on tehnyt minusta jeesusnarkkarin ja aggressiivisen kaikkia vastaväitteitä kohtaan.
Meditaatiossa ei tarvitse Jeesusta, se on aivotila. Mutta minun Jeesukseni on ennen kaikkea ollut aivotila, pyskologinen juurtuma ja opittu tapa. Yksinkertainen pelkoni on, että ilman Jumalaa olisin vaarassa.
Tadaa!
Kaikki on edelleen yhtä kaunista! Mika Myllylä ei päässyt taivaaseen, vaan muuttuu maaksi josta on tullut! Jätteeksi jota poljemme mutta josta kasvaa vahvimmat männyt!
Epäonneni on edelleen yhtä hienoa (esim. tämä kuuluisa koulujupakka: kaksi pistettä ja olisin ollut inessä) ja onneni - no, jos sen huomaan koskettavan minua hellällä kädellään, niin ainakin tiedän, ettei se ole jumallähtöistä vaan pelkkää sattumaa tai aikaansaannostani.
Onhan se toki ollut nöyrää, että olen kumartunut joskus salaa rukoilemaan valtavan ongelman edessä. Olen sanonut iltaisin: Jeesus armahda. Olen toistanut: anna anteeksi. Olen myöntänyt: Isä meidän. Olen pyytänyt apua: nyt jos annat merkin nyt jos autat minua taivaan tähden.

Yli neljätoista vuotta olen tehnyt tätä eheytystä. Olen ollut hemmetin heikko ihminen. En uskoni tähden, vaan vain ollut. Ja silloin usko on nostanut minut jaloilleen, ja se on ollut rikasta.
En tiedä, kuinka pitkään tämä kestää. Joskus palaan herra luoksesi, mutta sen täytyy tapahtua tasapainoisen elämän koittaessa. En heittäydy polvilleni kun kuvittelen itseäni rangaistavan. Olet kuitenkin aika nähty kaveri, hysteeristen, mutta myös viisasten ihmisten - auttaja.
Auttajaa en tarvitse.
Paitsi kouluunpääsyssä.
Lankesin.

2011-07-04T12:58:00.001-07:00

vaikene susi

Jälleen ajankohtainen!

2011-07-04T09:27:00.000-07:00

Nuku idiootti
näe kaunista unta
nuku idiootti
sataa punaista lunta

nuku idiootti
älä huolehdi meistä
nuku idiootti
tule pois helveteistä

ethän edes jaksanut seistä

sinun päiväsi on ollut
yhtä paskan jauhantaa
olet luopunut ja juopunut
vain citykulttuurista

Nuku idiootti!
Nuku idiootti!

Hector - Nuku idiootti (!)

2011-07-04T02:01:00.001-07:00

Kaupunki tekee minut janoiseksi

mutta olen sen kauneudelle paljon velkaa.

Katson mistä kirjastosta aineisto löytyy. Valitsen kirjaston ja kävelen sinne. On mahtava helle, mukanani minulla on vain kangaskassi ja punainen lompakko. Kulutan tähän puoli päivää ja mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että nämä tunnit varastavat aikaa oikean elämän viettämiseltä.

Oikeaa elämää on esimerkiksi matkustaminen. Niin. Onneksi harvalla ystävälläni on enää varaa matkustella. Varsinkaan Aasiaan. Se on minun kohtaloni ja määränpääni. Aasia.

Ainakin Laosin ajatteleminen tekee minut halukkaaksi. Olen full moon-bileissä hyvännäköisten renttujen seurassa ja päälläni on kaulan ympäri solmittava turkoosi toppi. Kahlaan rannikon tummassa vedessä ja nostan kietaisuhameen vyötäisille. Bileissä soi sekoileva psyke, haluan kaikkien tietävän että tunnen genret. Olen ruskea ja hennattujen hiusteni läpi paistaa auringon polttama vaalea.

Kun tulen muutaman kuukauden reissultani kotiin, vietän vuoden harkittua melankoliaa. Sitten lähden takaisin. Sanon: olen tuulelle luotu.

Todennäköisesti olen kuitenkin liian arka lähteäkseni koskaan tästä maasta. Haen Oulunkylän kirjastosta Wiren neljännen tuotantokauden ja laitan sen ulko-ovella roskiin.

Palaan kotiin samaa pitkää katua pitkin, jonka nimen olen nyt kirjoittaessani unohtanut. Aivan varmasti tiedän nimen, olen ohjannut sinne monta pehmeää taksia. Olen kävellyt sitä edestakaisin öisillä dyykkausreissuilla, kun halusin olla aidosti helsinkiläinen. Saaliit jäivät aina niukoiksi.

Kerran M löysi satsin pikaliimaa ja innostui, koska pystyisi korjaamaan monien kenkiensä pohjat. Kotona ne kuitenkin osoittautuivat öiden viileydessä kovettuneiksi. Ehdotin M:lle, että hän keittäisi niitä. Voisin juoruilla teille pajonkin siitä, kuinka liimankeittoyömme sujui.

Nyt kuitenkin kävelen tätä loputtoman pitkää, kuumuudessa väreilevää katua. Muutama rauhaa huokuva perhe kävelee vastaan. He näyttävät rehellisen hyväntuulisilta vaikka ovat päättäneet jäädä. Rattaita ohjaa aina terveen pulska nainen. Lapset ovat kermanvalkoisia vanhempien uitettua heitä sekä pikkukosken aurinkorasvavedessä että aurinkorasvassa.

Nyt olisi tuhoisaa istahtaa seuraavaan baariin. Kalaravintola häämöttää muutaman kymmenen metrin päässä. Se on kuin tänne eksynyt, liian tyylikäs paikallisille. Keskustasta on aina varaa saksia puistoalueita teiden alta pois, nooin, mutta täällä turhien tonttien annetaan olla ja jöllöttää. Maisema ei muuttuisi miksikään, jos tarvetta olisi esimerkiksi rakentaa seitsemään suuntaa ohjaavalle mielivaltaiselle liikenneympyrälle.

Työntekijät kantelevat raskaita terassituoleja ulos puolipäivän merkiksi ampiaisten purkaessa heihin kiukkuaan. Nyt olisi tuhoisaa istahtaa baariin.

Baareissa kirjoittaminen on valetta. Baarissa kirjoitetaan baarissa kirjoittamisen vuoksi. Ei ole pelottavampaa miljöötä kuin baari.

Baareissa on aina avaruusrooli. Baareissa leijuu, mutta harteita painaa epänormaali tyyneyden esitys. Sitä paitsi olen vielä liian nuori baarirunoilijaksi. Päiväkännit niissä saavat minut itkemään ja tekstailemaan.

Todennäköisesti eksyin kuitenkin baariin ja saat minulta pitkän viestin. Aloitan sen pahoittelulla ja syytöksillä, sitten menen itse asiaan: voisinko tulla poikkeamaan? Tunneiksi, toki vuosiksikin, jos unohtaisin moraaliopin ja heikentyisin. Älä koskaan anna moraalitajusi estää sitä, mikä on oikein, kirjoitti Isaac Asimov.

Yhtä todennäköistä on kuitenkin se, että kirjoitan tätä kotona sängylläni tasapainoisesta mutta näytelmäntäyteisestä elämästäni nauttien. Balkkonin ovi saattaa olla auki ja kesäyön henkäys leperrellä minut uneen. Minua ei kenties painaisi turhien vuosien ja kilometrien suru, vaan odottaisin hyveellisesti työpäivääni piinaavista ajatuksista vapaana.

Työnteossa on se hyvä puoli, että reippaan huhkimisen jälkeen voi hyvällä sydämentunnolla käyttäytyä entistä sikamaisemmin. Juominenkin on muuttunut sankarilliseksi toiminnaksi, kun siitä huolimatta jaksaa aamuisin nousta.

2011-07-01T04:51:00.000-07:00

Kirjoitin HPC:n blogiin ihanasta Kiiski Open mic-klubista pikku esseen.

2011-06-30T13:38:00.000-07:00

Seuraava runoni on omistettu kahdelle suomalaiselle omakotitalonsa menettäneelle vanhukselle, jotka taistelivat pitkään NCC:tä ja tonttinsa pakkomyyntiä/lunastusta vastaan.
Jotakin tilanteesta muistaa vielä Suomi24. Niin, ja vanha päiväkirjani.

(vanhusparille)

Synneistä te olitte köyhyys.
Uskoista te olitte usko itse.
Kukista te olette seppeleet
ja myrskypoluille juurtuneet nokkoset.
Kuukausista te olette marraskuun koura
metsistä te olette viljapellon saartanut lehtevä
tropiikki
metsästä te olette kanto ja kivi, kivistä te olette
liukas graniitti aallokon huuhdossa
meristä te olette Merenkurkku
saarista majakkasaari, paikoista ulappaa uhmaava luoto.
Ajoista te olette keskiaika
ja korteista väärä tarot
numeroista te olette kuningaspari
ja luvuista seitsemän; tarinan viimeinen
ja jos luvuista olette viimeinen
lopuista te olette
prinssi, prinsessa ja menetetty valtakunta.
Minun on vaikeaa pidättäytyä kertomasta että teitä ei ajanut ahdinkoon suuryhtiö mahtavine suunnitelmineen
vaan noin sata pientä ihmistä
joista heistäkin haistan kourallisen
olleen rikollisista suurimpia;
Nämä seuraavat kuuliaiset ja sokeat myyrät
olivat autonkuljettaja:
köyhä kakkiainen kesätöissä /repi mummon piiskaan
kuunteli lain käskyä
virkaintoinen poliisi
kuunteli lain käskyä
ja tuo talonne murskannut moukarismies, iski korkealta nahkasatulaltaan kaikki mitä teillä oli
ja ei saanut olla (kuunteli lain käskyä)
murskasi mäsäksi turkoosit tapettinne, hädissään tärisseet huonekalunne, vaarin vanhan ryypyttelytuolin ja kaappikellon (oli lakannut tikittämästä). Pyöreä lasinen tuhkakuppi (pois käytöstä) kiisi kuin kiekko ryteikköön, vaaleat kauluspaidat heijailivat tuulessa. Keraaminen vessanpönttö sai rauhassa roikkua lattian ja katon riekaleissa.
Mutta pahin heistä oli nainen. Sosiaalitantta, byrokratian ristimä. Toteutti tehtäväänsä iloiten.
Kukista hän oli paatsama
uskosta hän oli uskonto
ajoista hän oli nykyaika
esineistä värisevä puuteri ja helisevä kello
paikoista hän oli kunta
matkoista Kanarian saari
synneistä hän oli yksinäisyys
uskosta limbo,
viisareista keskipäivä,
tienviitoista keskitie,
oikeasta ja väärästä hän oli eksynyt
ja eksyneistä hän oli lammas
ja lampaista hän oli karitsa
ja karitsoista pääsiäisen.

Jos olisitkin laskenut kätesi (nostit kätesi)
"minä en pysty tähän (et halunnut pystyä)
tämä on väärin" (se oli väärin)
ja kääntynyt kotiisi lastesi luokse (niin kuin käännyit)
ja olisit eteisessä sanonut (kuten sanoitkin)
että äidillä oli rankka päivä ja että äiti
oli tänään tehnyt suuren päätöksen (kuten oli tehnyt)
josta äiti tulee saamaan kunniaa (josta äiti tuli saamaan hirveän taakan)
ja istunut valtavaan sohvaan (kuten istuitkin)
ja avannut television (kuten avasit)
ja olisit katsonut illan uutiset (kuten katsoit)
kahdesta juuri pelastuneesta vanhuksesta (kuten toivoit katsovasi)
ja vaipunut syvään tietoiseen uneen (valahdit kurjan surkeaan uneen)
ja antanut kaukosäätimen tippua kevyesti maahan (kuten annoit)
ja unohtanut kaksi kuolemaa ja kohtaloa (et unohtanut)
etkä koskaan olisi lukenut täältä (en tiedä)
tätä elämäsi synkintä päivää (en tiedä).

* runo on erittäin keskeneräinen ja nyt olen väsynyt, painun nukkumaan.

2011-06-30T12:47:00.000-07:00

Se on vaikeaa. Runous.
Alati vaikeammaksi ja haasteellisemmaksi sen tekee vielä tämä julkinen kirjoittaminen, kun ei voi olla täysin varma pyllistämisen suunnasta.
Sitä paitsi en ole kirjoittanut (tänne) mitään rehellistä pitkään aikaan. Sekin tympii. Että on sittenkin varottava & kunnioitettava, vaikkei olisi edes raapaissut tulitikkurasiaa.

Rakas ihminen! Jokainen runoni on fiktio, tai ainakin niin pitkälle fiktio, ettet voi koskaan tunnistaa siellä ehdottoman varmasti kytevää salaisuuttasi.

Mutta vaikka varovaisuus ajaa ahtaalle, jatkan toki blogiani. Ystäväni sanoi tänään viisaasti: ... naiset ottavat itselleen aina sen pöytälaatikkorunoilijan aseman. He pysyttelevät taustalla ja kannustavat ystäviään kiivaasti silloin kun heidän pitäisi kannustaa itseään.

___

Kiihkeä rakkausruno (tällä lailla. Heti aletaan pyllistelemään sitten jokaiseen mahdolliseen suuntaan.)

Olisin ottanut sinut syliini. Olisin pidellyt päätäsi sohvallasi. Olisin kulkenut Karakallion jäiset polut kanssasi videoliikkeeseen ja takaisin. Olisin kylpenyt illat kanssasi. Sytyttänyt pari sievää kynttilää. Olisin hajottanut viinilasin jättääkseni jotain pysyvää. Olisin ommellut kaikki rikkinäiset vaatteesi.
Olisin pyöräyttänyt pullonpyörityksen pullon sinuun.
Olisin tahtonut sinun valinneen totuuden.
Olisin esittänyt kysymyksen.
Olisin halunnut painua puhtaaseen pehmeään sänkyyn. Olisin vaihtanut sinun kauhtuneet lakanasi. Olisin halunnut sairastaa luonasi. Olisin halunnut olla sinulle hyvä hyvässä ja paha pahassa mutta ikuisesti, olisin halunnut oppia sinulta viisaimmat ohjeesi ja kultaisimmat tapasi.

Ottaisin sinut syliini sohvallasi. Sairastaisin kanssasi. Tekisin sen kaiken, mistä kerroin. Vaihtaisin ne lakanat, nyt kun ne ovat kaapissa laskostettuina ja koskemattomina. Laskisin kylpyveden. Asettaisin pinnalle pari sievää kynttilää. Voisin kaataa viinin matolleni. Voisin olla sinun hyvä hyvässä ja paha pahassa ja ikuisesti. Voisin oppia sinulta sinun viisaimmat ohjeesi ja kultaisimmat tapasi.

Otin sinut syliini sohvallasi. Kuljin kanssasi Karakallion jäiset polut. Pelasin minä pullonpyöritystäkin ja annoin sinun tehdä kaikki tehtävät, kun et sinä olisi pystynyt niin selviin valheisiin. Sairastan usein sinun luonasi. Olen yrittänyt korjata vaatteesi. Olen kuunnellut sinun viisaimmat ohjeesi ja oppinut sinun kultaisimmat tapasi.

Olen sammuttanut oman liekkini. Ottanut lakkini ja pannut sen päähän. Nyt olen heikko ja pieni kuin ne ensimmäiset vaalitut unelmani. Tämä ei ole metaforaa. Sinä minussa, minä sinussa.
Nyt me olemme eläneet ikuisesti. Hyvän hyvässä ja pahan pahassa. Me olemme eläneet ikuisesti, emmekä me löytäneet sieltä mitään.

Lisää suosituksia! RUNOblogi räjähtää!

2011-06-30T12:39:00.000-07:00

Ja koska armas Blogger on mennyt videosta jo aivan järjiltään, tyydyn vain linkittämään seuraavat valloittavat helmet: NIIN KULUNUT MUTTA TOIMII.

Ja nuori yllättäjämme, Kiiski open mic-clubillakin menestynyt ystäväni.

Ja illan toinen niin kulunut-mutta-toimii.

ARAN NOPEAT

2011-06-30T12:34:00.000-07:00

Tälle illalle suosituksia!

Mulla on pieni rave-menneisyys (eikä se ole täysin ohi). Seuraava kappale - joskin niin inhottavan kuultu ja suosittu ja teini, eikö vaan? toimii todella hyvin anisviinan ja prepartyjen salaa toivottuna mutta ei-ääneensanottuna biisinä. Antaa mennä:

Juhannus

2011-06-26T11:37:00.000-07:00

Tulin juuri Utulasta, nimensä veroisesta kylästä jota suuri Saimaa kutittelee. Juhannus oli mukavan raukea. Yhden päivän pitelimme hellettä, toisen sadetta. Teimme kaikkea sitä mitä juhannuksena on vuosisatoja tehty, uimme hyytävässä järvessä, saunoimme ikivanhassa puusaunassa, ihailimme kokkoa ja valoisaa yötä, hätistelimme hyttysiä ja grillasimme perinteiset sallitut luomumakkarat (hyvää oli, ellen olisi ollut ähkynä jo avokätisestä tarjonnasta: söin ainakin kaksi suklaakeksipakettia, rutosti perunaa, kasvispullia, kuusisataa lasillista viiniä, monta pulloa YKKÖSolutta, täytekakkua, meren antimia, kahvia, teetä, karkkia, lisää perunaa, kasviksia, pikkuleipiä...). Tullos lenkki-innostus, jota olen odotellut koko elämäni.

Onnistuin kuitenkin ottamaan muutaman varsin melankolisen kuvan ja videonpätkän. Remahdin nauruun ne nähdessäni, eivät kerro todellisuudesta juuri mitään. Draamaa ja räjähtelevää actionia sisältävä video on tässä:

Anni tahtoo saada sut takaisin

Heräsitko samoihin uniin?
Astuitko kuistin ohi?
Pitelitkö puhelinta kädessäsi
ja havahduit kaiken mielettömyyteen?
Olivatko petivaatteesi puhtaat ja kovat
kuten minun vieraanvaraiset isäntäni vaativat?
Laittoivatko he hyttysverkon paikoilleen
koska sinä kaupunkilainen et osannut edes tätä?

Olitko yksinäinen seurassa
ja onnellisen hämmentynyt kun kello kääntyi aamuksi
ja valo ei pannut maate?
Oliko helpompi mennä pimeään,
pölisevään huussiin
kahden viinatuikun jälkeen?

Onko olosi kohentunut
viimenäkemältä?
Onko sukusi riitaantunut?
Vihaatko seinän takaa kuuluvia huutoja?
Löitkö seinään hiljaisuuden toivossa?
Rauhoittiko katkuinen kokko
koko häkissä parveilevan perheesi?

Oksettiko sinua kaikki vitusti liikaa ryyppäävät ystäväsi?
Lähtikö kukaan maistissa ajamaan?
Soititko kitaraa, lauloitko?
Tartuitko kirveeseen ja hakkasit halkoja?
Tartuitko kirveeseen?

Kävitkö suihkussa heti kun saavuit kotiin?
Löysitkö taskusta kuvani?
Irrotitko sen hitaasti tarrasta ja laitoit lompakkoon?
Heititkö kuvani roskiin?
Ja kaivoit lompakon hätkähtäen takaisin?
Nostitko puhelimen jälleen käteesi?
Rukoilitko rauhaa vai jumalaa?

Pidätkö koskaan kestejä kutsuaksesi minut sattumalta luoksesi?
Esitteletkö silloin uuden heilasi?
Jätäkö minut yksin huoneeseen?
Kuuletko huutoni hälinässä?
Kantaako se kokon rähinän yli?
Tulisitko luokseni enää tähän aikaan kylään?
Muistaisitko pyyhkiä multaiset jalkasi?
Antaisitko koskaan anteeksi?

Ville, Riihimäki, edesmenneen mummon asunto. Skoda.

- joo et oo vittu lähössä tossa kunnossa ajamaan

- mitenniin, kato, mä oon juonut tästä pullosta nää.

- pohja näkyy vitun idiootti

- en oo juonu mitään ennen tätä

- no mitäsä käyt hakee

- eiku ihan pien juttu mä käyn hakee röökit ja sit mun puhelin unohtu

- hei hei hei älä viitti, tää ois niin nyt tyypillinen juhannuskännikolari

- anna mä nyt lähen

- eiku sä et lähe minnekään

- minähän lähden, mitä täst on, kaks kilometrii

- hae puhelimes kävellen!

- se on jätetty

- häh?

- älä sinä Jarkko nyt ala sielt huutelee

- se on jätetty

- se haluu kruisailee sikskö?

- nii

- hei te jauhatte molemmat nyt ihan täyttä paskaa, heippa

- ville pliis oikeesti, tuu kattoo matsii, tuu kattoo matsii

- ei siel oo matsii

- on ... formulat

- heh heh

- toi oli aika köyhä Jarno

- no tuu itte hakee tää jätkä, sil on jo moottori käynnis

- kylmä kuulen, mut must tuntuu et sen on käytävä se läpi

- mikä

- no se ero

- joo. Just. Mee sit vittu. Moikka.

- Moido. Nähää koht.

- Hae mulle Ankkurilt se älpee.

- Ankkurilt?
- Poikkeet matkal. Mara tietää, kysy tiskiltä.

- No on oltava vähän hiton poikkeuksellist matskuu.

- Siin on Fredi: puhu hiljaa rakkaudesta...

- Voi ny helvetti.

- Kiitti.

- Noni. Moi vaan.

- Take care.

- Jep. Mä oon ihan kohta takasin.

2011-06-23T05:53:00.000-07:00

Ihmisen ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloaan tekemällä jotakin hyödyllistä.

Ihminen on itse oman olemassaolonsa oikeutus.
- Timanttisutra

2011-06-21T22:35:00.000-07:00

työt ja runous = luovuttomuus, kiistanalainen vastuullisuus

työt ja Hayao Miyazaki = sairasloman arvoinen, itkusta turvonnut ja haaveellinen olemus. ah

Jumalkohtaaminen

2011-06-12T07:48:00.000-07:00

Kävin Berliinissä viikonloppureissulla. Alexanderplatzilla, juna-aseman kupeessa, jäin hämmentyneenä katsomaan ohikulkevaa liikennettä, ja tajusin, että suojatietä ylitti kultainen jumala. Nyt kotona tsekkasin netistä, ja luulen kyseessä olleen Vishnun.

Mokasin tilanteen jotenkin ihan kokonaan. Tottakai mun olisi pitänyt mennä kumartaen tervehtimään ja pyytämään teelle keskustelemaan maailman suurista kysymyksistä. Mutta mä olin liian ihminen toimiakseni näin. Mä kaivoin mun vanhan kameran, Olympuksen pokkarin, esille ja yritin ottaa pari kuvaa.
Se huomasi mut ja otti pari nopempaa askelta, mutta kun se huomas, etten mä ole luovuttamassa, se huokaisi syvään, hidasti ja katsoi mua merkitsevästi. Suoraan silmiin, vähän niinku hey I know you. You know, I know you.

Sitten tilanne oli ohi. Sydän löi tyhjää. Katoin taakseni. Ruuhkassa välkehti vielä metallinen selkä. Se kulki pieniä kivijalkakauppoja kohti ja kääntyi yhdestä sisään. Tuulikello helähti kun se avasi oven. Meni Fotoautomatet-nimiseen liikkeeseen sisään, mä menin kurkkaamaan. Mutten mä uskaltanut enää seurata perässä ja korjata tätä.
Ehkä se lähettää mulle postissa sata passikuvaa itsestään, jotten enää pysähtyisi ottamaan ilmestyksestä digikuvia, vaan ymmärtäisin olevaisuuden.

Tossa se on silleen vielä et vittuuks kuvaat.

Vishnun ja mun katseiden kohtaaminen. Aurinko pilkisti ummehtuneelta taivaalta.

Yksinkertaista

2011-06-11T09:55:00.000-07:00

Yömatka

Lähtö: kehitysvammaisen nuoren miehen luota Pakilasta. Hirveä vääntö nukkumaanmenosta.

Äiti tulee täsmällisesti kello 02.00. Työnnän setelit syvälle taskuuni. -- - -- ----

~ ~~ hiiviskelyä pyöräkellarissa ~~

Laitan pyöräni aina varmuuden vuoksi kahdella lukolla kiinni.

ensimmäinen vastaantullut ihminen

)

(

On kuulasta mutta lämmintä. Tunnusteluja uudella metsäpolulla. Näen karmeita kuvia minut krikettimailalla kyydistä heilauttavasta miehestä.

Kuva ei poistu.

Oikaisen huvikseni niityn kautta. Annan itikanpuremien nilkkojeni valua märkään nurmeen.

normimeininkiä vittu. Blogger ei anna viivojen syntyä kartaksi.

{ ihmisen ohitus }

)

(

)

(

kaveri yritti siinä pikku kikkaa --- --- talutushommia

sudenkorentoja

paskoja katukiveyksiä

reuna-

)

asutusta metsän jälkeen. vanhan poikakaverin perheen talonseinät on laitettu uusiksi.

hyvä fiilis

aamu sarastaa

neljän tunnin päästä pitäisi herätä

pitäisi lähteä toimistolle

kevyttä lepakkotuulta

seitinohut ilmastonmuutos

aste vilpoisempaan

on rauha

palelen ilosta ja yöstä

vedän hupparin päälle

sen vuori on teddyä

- I I - silta

I I -

I I

Edesmenneen Pirjon Krouvin asiakkaat ovat löytäneet uuden mestan. Juuri avatun Keidas-baarin terassi kuhisee. Kolmiodraamoja sovitellaan, tuoppeja piilotellaan. Luoti-Joose, sarjakuvapiirrosteni todellinen hahmo, heiluttaa stilettiä. Kanadan GP. Valomerkki.

oli pakko fillaroida takaisin erämaakeitaan luokse. Se on varmasti kaikkien aikojen kaunein räkälä. Se on rakennettu kuolleelle kylmäasemalle, raskaasti liikennöidyn tien varrelle. Vihreä mainosväri peittää alleen pubin kutsuvan, lämpimän kajon. Vien sinut tänne, jos suostut.

kotipihassa

tapulan satulaani, tuuletan märkää keskiselkääni

rymistelen kellariin

valkoisessa betoniseinässä oljyisiä ködenjälkiä

pyörä saa levätä, minä jaksan vielä.

Performanssiavustajia etsitään!

2011-06-07T01:20:00.000-07:00

Wedding with the wind on alkuperältään äitini suunnittelema performanssi/ympäristötaideteos. Idea oli yksinkertainen. Hän laittoi Hangon merenrantasataman vanhaan, ilmeisesti palaneeseen ja ajan repimään bunkkeriin valkoisia lakanoita, häähuntuja muistuttavia komeasti liehuvia kankaita.

Mielestäni hän halusi osoittaa kunnioitusta rakastamaansa Hangon kaupunkia, satamaa ja merta kohtaan, mutta Wedding with the sea ei olisi kuulostanut tarpeeksi artsulta.

Nyt käyn itse työhön Wedding with the wind-teemalla omaa äitiäni ja tavallani luontoa kunnioittaen. Paikka on tietenkin salainen, mutta tarvitsisin yhden valokuvaajan mukaani ryhmästämme – todennäköisesti kesäyötyöhön.

Hyvä tilaisuus myös ottaa upeita taidekuvia. ;)

Kevät - kesä

2011-06-05T03:32:00.000-07:00

Herkkä runous, pieni lintu, on jäänyt vapauttamatta. En ole raapustanut päiväkirjaani yhden yhtä sanaa varmaan kolmeen viikkoon. On ollut liian paljon sanottavaa tai olen ollut liian kiireinen ja väsynyt edes hengittääkseni syvään.

Juho nukkuu aina.

Erittäin hyvät ystäväni Marika ja Matti menivät naimisiin. Muita kuvia en ottanut illan aikana (okei, juuri tämän upean taideteoksen alla muutaman), en siis yrittänyt ottaa vain sataa kuvaa löytääkseni edes yhtä onnistunutta. Näin mielestäni rakkaus näkyy aidoimmillaan. Ei photarointia, ei väkinäisiä poseerauksia.

Hangossa tuulettumassa.

Kasper ja Juho Suomenlinnassa, taidekoulu Maan lopputyönäyttelyn jälkimainingeissa.

Poetry Jam Gloriassa. Uniikki ilta! Kuvassa järjettömän upean keikan vetänyt Joose Keskitalo.

Pikku-Kasper heinikossa.

Pitäisköhän mun muuttaa lolpics-kategorisointia? Ensi alkuunhan otin tänne kuvia vain itseäni varten. Esitellen.

2011-06-05T03:00:00.000-07:00

Mitä voi tehdä yleisönsä valloittamaan pyrkivä taiteilija, kun elämän valtava näyttämökoneisto musertaa hänet? Jäljellä on vain yksi mahdollisuus: nousta kauneuden tasolle pitämällä kaikkea ympäristössään raaka-aineena, valita edessään pyörivästä kurimuksesta käytettävissä olevat plastiset ja teatterilliset arvot, tulkita ne spektaakkelin keinoin, saavuttaa teatterimainen yhtenäisyys ja hallita sitä hinnalla millä hyvänsä.

- Arnold Aronson, The History and Theory of Enviromental Scenography